Matti Kangaskoski

On torstai, aina. Pääkallo herää, laittaa kananmunat, voitelee leivät ja ryhtyy neuvottelemaan. Alkuun ei oikein muuta ole, kyllä vai ei, nolla vai yksi, istuako hiukan enemmän oikealle vaiko sittenkin vasemmalle. Kuinka päin olla? Neuvottelut syvenevät ja asennot vaihtuvat. Matti Kangaskosken toinen runoteos Pääkalloneuvottelut on raivokasta pyrkimystä kommunikointiin, kokemiseen, ehkä ymmärrykseenkin. Se purkaa kokemuksen alkutekijöihinsä ja pysähtyy ihmettelemään kohtia, joissa inhimillinen neuvottelu tapahtuu. Pääkallon lähes binäärisen maailman rinnalla kulkevat kysymykset niin naiivisti kuin väkivaltaisestikin rakentuvasta suhteesta henkilöön, ja ruumiista - jota siirtämällä kuitenkin jää aina kiinni. Onko rimpuilu turhaa, kun pääkallon urheat yritykset unelmoidakatkotaan suitsait yhdellä napsauksella? Pääkalloneuvottelut on petollinen runoteos. Pääkallon kaksiarvopähkäilyille voi nauraa vedet silmissä, mutta suoraksi huudoksi muuttuessaan teksti pamauttaa lukijan näkemään umpikujan, jossa ollaankin sitten synkempiä. Näin ollen, viime kädessä teoksessa onkin kyse - naps.

”Niin, mielikkä ja universumin tarkoitus, pikkujuttuja, heheh!” Maailmaan on ilmaantunut jotain, jota kutsutaan Skéksi. Se antaa androideille mielen, se kannattelee Sykkeeksi nimettyä tietoverkkoa, joka kyllästää ja rikastaa maailmaa. Sietämättömästi Ské ei tunnu haluavan mitään, siitä ei saa tolkkua. Sairas tutkija Martta, androidien kouluttaja Miriam ja tietoverkon kiistaton valtias Sigma Believer kietoutuvat omilla tavoillaan jahtaamaan pimeää – paikkaa, ihmisiä tai ajattelua Sykkeen tuolla puolen, rikollisesti irti verkosta. Panoksena on jotain, mitä väitetään koodiksi. Yhdelle se lupaa Skén ymmärtämistä, toiselle maailman hyväntahtoista hallitsemista, jollekulle koko Sykkeen tuhoamista. Kosmos ja kuolema on yllättävä filosofinen romaani, jännityskertomus ja raportti systeemistä, joka on hajoamaisillaan.

Omena on oleva ja oma asia, mikä voisi olla sen luonnollisempaa? Tervetuloa matkalle, joka johtaa valosta pimeään, siis kohti todellisuutta. Sieviin laatikoihin järjestämätöntä todellisuutta, todellisuutta sellaisenaan, vailla erotteluja, vailla kirkasta järkeä. Matkalla pimeään olisi luovuttava käsitteistä, myös pimeyden käsitteestä. Se ei ole helppoa; kaikesta olisi luovuttava, mutta miten luopua omasta rakastetusta, keskipäivän kirkkaasta valosta ja herkullisesta omenasta, kaikista samalla tavalla? Ja rakastaa uudella tavalla kaikkea, myös mökäävää naapuria elukoineen? Matti Kangaskosken teos Johdatus pimeään on vakavaa ajattelua pois ajattelusta, järjestämistä järjestämisen rajalle saakka. Sen tyyli vaihtelee aksiomaattisesta päättelystä proosaan ja runonkin keinoihin. Pimeä ei ole synkkää, vaan ylitsetulvivaa rakkautta, käsittämätöntä iloa.

Tuomo Manan vaimo on kuollut. Murhattu, väittää Tuomo, vaikka poliisi ei sitä usko. Hatara vihje – Francesco Petrarcan sonetti – ja Tuomon oma vakaumus pakottavat hänet etsimään murhaajan itse. Alkaa takaa-ajo, joka vie hänet Avignoniin, Roomaan, Firenzeen, ja yhä uudet johtolangat sysivät häntä eteenpäin. Matti Kangaskosken esikoisromaani Sydänmarssi on ainakin jännityskirja, jännityskirjan pa- rodia, rakkaustarina ja kertomus kielen ja mielen epäluotettavuudesta. Ennen kaikkea se on tarkka, taitava, kirjallinen teos johon pääsee helposti sisään – ulospääsy onkin sitten toinen juttu.