Matti Laitinen

Eurooppaa on taas kierrelty perheen voimin. Kolmikollemme - faija, mutsi ja kehitysvammainen kundi - on kertynyt jälleen kilometrejä, karttoja, kertomuksia, runoja, kokemuksia, valokuvia ja muistoja. On koittanut aika jälleen koostaa tapahtuneesta kirja. Tämä on viides tarinakokoelma 19 teosta käsittelevässä kirjallisessa kokonaisuudessa. Kynä ja kamera kulkevat matkassa niin kauan kuin jalat kantavat. Tavoitteenani on ja on ollut kuvailla kirjallisin ja kuvallisin keinoin arkista todellisuutta oman elämäni aikana Euroopassa. Tässä tarinakokoelmassa ovat tarkastelun kohteina Balttia, Praha, Kreikka, Islanti ja Suomi. Matkustaminen on tapahtunut julkisilla liikennevälineillä liikkuen. Arki on kohdattu tavallisten ihmisten asuttamissa kaupunginosissa, marketeissa, kauppahalleissa, baareissa ja kuppiloissa. Kulttuurien ja ihmisten kohtaamista ei ole vältelty. Museoissa, näyttelyissä ja musiikkitapahtumissa on käyty aktiivisesti.

Kierreltyään 50 vuoden aikana ympäri Eurooppaa ihminen kiintyy joihinkin ihmisyhteisöjen tyyssijoihin. Niistä kertyy karttoja, kertomuksia, kokemuksia, valokuvia ja muistoja. Kalastuksessa ja sienestyksessä samat apajat säilyvät myös vuosikymmenestä toiseen. Tällaisia kaupunkeja ovat mm. Málaga, Praha ja Ateena. Tarinakokoelmassa lisämausteina ovat Leipzig, Laceno ja Albufeira. Vuonna 1990 tapahtuneen isääntymiseni myötä päädyin siihen, että oli lapsi vammainen tai terve, häntä ei tule kokea kasvavan kilpailukyvyn omaavaksi, tulosvastuulliseksi kasvatusyksiköksi, jonka ainoa tehtävä on tuottaa suoritteita eli menestyä ja voittaa etevämmyydellään toiset ikätoverinsa. Esikoisemme syntyi sydänvikaisena ja kehitysvammaisena. Toinen lapsemme astui terveenä maailmaan vuonna 1993. Matkailussa ja elämässä pätevät samat periaatteet. Ensinnäkin on opittava selviytymään arjessa mahdollisimman itsenäisesti. Toiseksi tätä sosiaalista taitoa on pidettävä yllä omin voimin mahdollisimman pitkään koko elämän ajan. Reissatessa lapset oppivat tuntemaan vanhempansa jo lapsina ja vanhemmat vastaavasti myös omat lapsensa. Kehitysvammaisuus ei ole havaintojemme mukaan este lapsen tutustumiselle maailmaan. Kehitysvammaisen Arskan pumppu paikattiin v. 1991. Monipuolinen kuntoutus alkoi. Ensimmäinen perhereissumme tehtiin Arskan kanssa kesällä 1992 stogella Hollantiin ja Belgiaan. Perheemme tytär uiskenteli tuolloin vielä äitinsä kohdussa. Seuraavana keväänä lennettiin koko perheen voimin lomareissulle Kreetalle. Tästä homma alkoi ja jatkuu yhä edelleen vankasti. Tyttäremme on jo omillaan. Hän on paljon maailmaa nähnyt reissunainen. Perhematkailumme mielenkiinnon keskiössä ovat olleet kunkin kohdemaan kulttuuri, historia ja oma arkinen elämä paikallisen väestön keskuudessa. Reissut on toteutettu omatoimimatkoina, koska seuramatkat eivät mahdollistaneet haluamaamme toimintaympäristöä. Reppu- ja kärryreissarina kokee ja näkee enemmän sekä syvemmälle. Kehitysvammainen ihminen osaa ajatella ja tuntea. Hänkin ihmistyy vain ihmisyhteisössä. Kysymys on siitä, pidetäänkö kehitysvammaista ihmistä ensisijaisesti ihmisenä ja vasta toissijaisesti vammaisena ihmisenä, joka tarvitsee arjessa suoriutumisessaan oman tarpeensa mukaan meidän muiden tukea ja ohjausta. Kehitysvammainenkin voi olla onnellinen ja osallinen ihminen, jos me otamme hänet mukaan yhteiskuntaan tasavertaisena ihmisenä.

KUOLEMANLAIVAVuonna 1993 alkaneen työläiskirjailijaurani kunniaksi julkaisen 12.1.2023 nyt 30 vuotta ja 16 kirjaa myöhemmin sodanvastaisen runokokoel-mani ”Kuolemanlaiva – sodanvastaisia säkeitä v. 2001 ja 2011-2022.””Me, jotka emme ole syyllisiä sotiin,me, jotka emme valmista tai myy aseita,me, jotka oikeutamme kenraaleille kuolemamme,me olemme kaikkialla parasta tykin ruokaa.” Astu Kuolemanlaivaan... Uudessa normaalissa etusijalla ovat: asevarustelu, USA-Nato, boikotit, markkinavetoisuus, suuryhtiöiden edut, pandemia-bisnes, kuntien itsehallinnosta luopuminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvu. Suomi ei ole edes vaivautunut allekirjoittamaan YK:n hyväksymää ydinasekieltosopimusta.

Sinä, minä ja maailma on uusi kouluikäisten jumis, jonka on sanoittanut ja säveltänyt Matti Laitinen. Laulujen sanoitukset kumpuavat tämän ajan kouluikäisten elämästä ja maailmasta ja pyhän imettelystä siinä. Jokaisen jumalanpalvelusvieraan käteen tarkoitetusta jumisvihosta löytyvät kaikki laulut nuotteineen sekä jumiksen kaava, jonka avulla on helppo seurata mukana. Matti Laitinen on lahtelainen muusikko.

Miltä tuntuu olla vammainen? Vammaisten henkilöiden elämää sanoittavat tavallisesti erilaiset asiantuntijat. Vammaiset - Vaivaisista täysivaltaisiksi kansalaisiksi? antaa puheenvuoron ja äänen vammaisille itselleen. Teos perustuu laajaan haastatteluaineistoon. Esiin nousee eri elämänvaiheissa olevien vammaisten arki ja ja elämänkokemus. Samalla teos pohtii yhteiskunnassa ja vammaisten oikeuksissa tapahtuneita muutoksia 1930-luvulta alkaen. Vammaisilla on nykyään oikeuksia, ja vaivaisista on ainakin muodollisesti tullut täysivaltaisia kansalaisia. Mutta onko vammaisilla vieläkään yhdenvertaisia mahdollisuuksia, teos kysyy. Matti Laitinen on aikuiskoulutuksen dosentti, joka opettaa kasvatustieteitä ja vammaistutkimusta Helsingin yliopistossa. Paula Pietilä on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka toimii esteettömyyssuunnittelijana Turun yliopistossa. Molemmat ovat toimineet luottamushenkilöinä tai aktiivisina jäseninä lukuisissa vammaisjärjestöissä jo lähes 30 vuoden ajan.

Miten hoidon kolkkous, nöyryytykset ja väkivalta vaikuttivat vammaiseen lapseen ja nuoreen 1950- ja 1960-luvun Suomessa? Entä miltä tuntui tajuta varhain, että kuolema on mahdollinen? Elämän kynnyksellä kertoo yhdeksän vammaisen lapsen ja nuoren tarinan. He joutuivat kohtaamaan varhain elämän kolkot realiteetit, mutta selvisivät hengissä ja päätyivät mukaan vammaisliikkeeseen. Heidän tarinansa paljastaa, kuinka vammaisuus miellettiin maassamme vielä puoli vuosi sataa sitten. Kirjassa on myös Kalle Könkkölän katsaus vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnyksen kansainväliseen toimintaan ja Kynnyksen alkuajan historiikki.

Liimanen on yhteiskunnallinen romaani, joka kertoo nuoresta ja keski-ikäisestä Stadissa asuvasta Liimasesta. Romaanin tapahtumat ajoittuvat solidaariselle 1970-luvulle ja vuoteen 2006. Liimanen harrasti nuorena vapaapainia ja hämyilyä kaveriensa kanssa. Hän ansaitsi leipänsä varaosakeräilijänä, tv-asentajana, satamajätkänä ja rakennusapumiehenä. Hän halusi kyseenalaistaa vallitsevan todellisuuden. Liimanen rokkasi, reilasi ja rakasti. Hän liittyi 1970-luvulla nuoruuden vimmallaan mukaan kommunistiseen nuorisoliittoon ja opiskellessaan tietoteknikkaa myös Sosialistiseen Opiskelijaliittoon. Kesäisin hän matkusteli mieluiten Itä-Euroopassa. Hän kieltäytyi vakavien eettisten ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi palvelemasta Suomen armeijassa. Viisikymppisessä Liimasessa olennoitui keski-ikäinen suomalainen mies. Hän oli keskiasteen ammattikoulutuksen käynyt keskinkertainen ja keskioluesta pitävä kuolevainen rasvaniskauros. Hän oli pieni, pyöreä ja karvainen mies. Keskivartalon konehuoneen pallomaisuus ei huolestuttanut häntä, koska valokin kaareutui avaruudessa. Hän opetti työkseen tietojenkäsittelyä vajaakuntoisille ihmisille, koska tietoyhteiskunta edellytti jäseniltään medialukutaitoa. Liimanen ei ollut luopunut uudella vuosituhannella yhteiskunnallisesta toisinajattelustaan. Hän ei kuulunut takinkääntäjien heimokuntaan. Isääntynyt Liimanen seikkaili lomillaan perheensä kanssa eri Euroopan kolkilla.

Viime vuosisadan viimeinen vuosikymmen oli varsin viheliäinen. Vuonna 1991 alkanut pankkikriisi aiheutti valtavia vahinkoja yhteiskunnalle. Tässä myllerryksessä suomalainen pankkipääoma päätyi valtion erityissuojeluun. Valtio siivosi sotkun pelastamalla Suomen kapitalistisuvut konkurssilta, mutta antoi kymmenien tuhansien pienyritysten kaatua velkoihinsa. Saman mielipuolisen vuosikymmenen puolivälissä Suomi hitsattiin Euroopan unionin neljän vapauden valtakunnan jäseneksi. Yhteiskuntamies Pertti Potkurilahti asuu perheineen Vallilassa. Arkkitehtuuriltaan kotitalo edustaa 60-lukulaista suorakulmaista vaaka-asennossa makaavaa särmiötä. Mies itse on olemukseltaan kulmikkaampi – ateistinen partajeesus. Potkurilahti opettaa atk:ta vajaakuntoisille Neurovammaissäätiön kuntoutuskeskuksessa Vuosaaressa. Hän on myös työpaikkansa luottamusmies. Itsensä hän kokee isänmaattomaksi euronationalistiseen liittovaltioon väkisin tungetuksi flipperinkuulaksi. Uruguaylaisen filosofin Erzgem Zifalezin mukaan: ”Alistunut toiseus toteuttaa itseään turhautuneiden virkamiesten kautta.” Kuntoutuskeskuksen johtaja, dosentti-ylilääkäri Marius Kettunen on tottunut saamaan elämässään kaiken haluamansa. Neurologian Napoleon rakastaa julkisuutta ja viinitilaansa Etelä-Ranskassa. Laitoksen johdon ja henkilökunnan edut ajautuvat sovittamattomaan ristiriitaan, joka johtaa väistämättä kiharaiseen oikeusprosessiin. Kun laitoksen tilintarkastaja Oksanen äkkiä katoaa pikkujouluristeilyllä ikuiselle hyljesafarille Itämereen, alkavat kuolinkellot kilahdella yhä tiehämmin. Vaikuttaa aivan kuin joku murhaisi kuntoutuskeskuksen työntekijöitä mielivaltaisesti siellä, missä milloinkin huvittaa poliisin voimatta tehdä asialle yhtään mitään...