Matti Luostarinen

Kirja sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta, algoritmeista ja robotiikasta on jo sinänsä välttämätön kirjoitettava ja luettava elämys poikkitieteisenä, helppolukuisena useamman tiedekunnan tohtorin Matti Luostarisen tekstinä. Sen tehtävänä on avata meille, mitä tekoäly, robotiikka ja algoritmit tarkoittavat, ei vain teoriassa, vaan kirjan toteutuksesta vastaavina neroinamme, myös kuvataiteilijoinamme. Kymmenet kuvittajanerot heräävät henkiin Michelangelon ja Vincent van Goghin tapaan vastaten kuvituksesta apunaan ikivanhat tekstin sisään siirretyt globaalit viisaudet alkukielellään latinaksi.

Vaivaa vaatii voitto, ja me laulamme kuuroille korville - väsyneet hakevat riitaa. Kukaan ei kuitenkaan velvoita meitä mahdottomaan. Arpa kun on jo heitetty. Alea iacta est. En minä tietäni valinnut, tie valitsi minut. Kaikki tämä oli lausuttu jo kauan sitten latinaksi. Nyt oli tullut aika kertoa se myös oman uuden kielemme ja robotiikan, tekoälyn välinein - sanoin ja kuvin se avaten. Käynnistäen uusi aikamme, kirjoittaen samalla ikään kuin vaaran vuosistamme, sodasta kaikkia vastaan. Kertoa, kuinka tietä kulkeva tien on vanki, avoin on vain umpihanki. Tämän ajan käynnistyessä: Difficile est satiram non scribere. On vaikea kirjoittaa kirjoittamatta satiiria. Olen kuitenkin puhunut ja huojentanut mieleni: Dixi et animam levavi.

Vaivaa vaatii voitto, ja me laulamme kuuroille korville - väsyneet hakevat riitaa. Kukaan ei kuitenkaan velvoita meitä mahdottomaan. Arpa kun on jo heitetty. Alea iacta est. En minä tietäni valinnut, tie valitsi minut. Kaikki tämä oli lausuttu jo kauan sitten latinaksi. Nyt oli tullut aika kertoa se myös oman uuden kielemme ja robotiikan, tekoälyn välinein - sanoin ja kuvin se avaten. Käynnistäen uusi aikamme, kirjoittaen samalla ikään kuin vaaran vuosistamme, sodasta kaikkia vastaan. Kertoa, kuinka tietä kulkeva tien on vanki, avoin on vain umpihanki. Tämän ajan käynnistyessä: Difficile est satiram non scribere. On vaikea kirjoittaa kirjoittamatta satiiria. Olen kuitenkin puhunut ja huojentanut mieleni: Dixi et animam levavi.

Matti Ilmari on maantieteen ja sosiologian professori ja dosentti, mutta myös kirjailija, kuvataiteilija, tieteen popularisoija, luonnonvaratalouden ja maaseudun tutkija, innovaattori ja innovaatio- ja mediatutkija, innovaatiopolitiikan kehittäjä. Luostarinen työskentelee vapaana toimittajana, tutkijana sekä bloggaajana, yhteiskunnallisena keskustelijana sekä kriitikkona. Monialaisuuden rinnalla Luostarista luonnehtii poikkitieteisyys. Prof. PhD,ScD Matti Luostarinen is Doctor of Philosophy (University of Oulu) and Doctor of Political and Social Sciences (University of Turku). He has worked as professor, special scientists and research manager over hundred universities, research centres and firms, international organizations and clusters, also Academy of Finland, EU organizations, science parks organizations and other regional, national and international organizations. He has written over 5000 scientific or popular articles and 120 monographics books. He is also artist (cluster art) and write novels and blogs (Social media economy and strategy).

Vuosi 2022 ja sen kesä oli vähin erin pandemiasta irtautuvan yhteiskunnan draamakesäksi kutsuttua Covid-19 tapahtuman uudelleen lämmittelyä. Samaan aikaan kun koronasta pyrittiin toipumaan, Venäjä käynnisti sodan Ukrainassa. Suomessa sota palautti mieliin talvisodan alun ja sen Mainilan laukaukset. Siirtymä pandemiasta kohti eurooppalaista sotaa tapahtuikin Suomessa nopeasti ja Nato-jäsenyyttä haettiin kansakuntana poikkeuksellisen yksimielisesti. Samalla sota heijasteli jo koko Euroopan talouteen, joka näkyi voimakkaasti energia- ja elintarvikemarkkinoilla. Koko yhteiskunta kouristeli.

Samaan aikaan kun tekoäly tukeutui päätöksentekoomme ja vastuullisuus kasvoi, väkiluvultaan pienet Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti olivat sielläkin kansakuntien kärjessä. Ei vain elämänlaadussa, sananvapaudessa, demokratian toimivuudessa tai onnellisuudella kansakuntia vertaillen. Sen sijaan turvallisuuden pohdinta, aseet ja sodan äänet, ei ollut militaristisena ilmiönä ensimmäisten joukossa. Tätä ei sivistysvaltio enää tarvitse, ajateltiin. Pandemian myötä muutos alkoi kuitenkin näkyä eristäytymisenä ja täydellinen shokki koettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sodan kasvot paljastivat, miten rajan takana Venäjällä kaikki olikin toisin. Pohjoismaat tiivistivät yhteistyötään ja Natosta sotilasliittona tuli yllättäen yhteistyömme avainsana. Käsitteet teesi, antiteesi ja synteesi tarkoittivatkin rajan takana Venäjällä mytomaniaa, eskapismia ja putinismia. Dualismi koki sekin renessanssin ja syntyi suljettu ja itseriittoinen yhteiskunta, pelon maatiede. Tiede ja sen klusterit "cluster illustrate" valaistuksen välineinä, ei ollutkaan enää voimassa, Suomen talvisotana kokema helvetti, sota ihmisen äänenä, käynnistyi jälleen idästä, Venäjältä. Syntyi ylimielisyyden hybridi, Boababin siemenet olivat jääneet kitkemättä Pikku Prinssin lukijoilta, kaaosteoriat tunkivat idästä shakkia pelaavaksi kerrotun kulttuurin venäläisiin kertojiin aiemmin luottaen. Teesistä, antiteesistä ja synteesistä olikin tullut sairaalloista valehtelua, todellisuuden pakoilua ja läntisen maailman pohdinnan hyveet oli käännetty menneen maailman ja maailmansodan kauhuista kertovaksi putinismiksi. Suomessa talvisodan petoksesta, Mainilan laukauksista muistuttavaksi kauhuksi idän ja lännen välissä asuen. Olematta kuitenkaan enää naiivi ajopuu vailla varautumista geopoliittisiin faktoihin.

Mennyt vuosi oli kiinalaisittain härän vuosi ja nyt eletään jo tiikerin aikaa. Mennyt vuosikymmen ja alkaen jo 1970-luvulta oli taas omalla kohdallani puhtaiden klustereitten (Cluster analysis) aikaa. Mukana myös lasin vuosikymmenet ja Cystal art. Tämä vuosi nimettynä Euroopassa lasin vuotenamme (Glass Age). Ilman lasia olisimme tieteemme kanssa heikoilla. Tärkeimmät käsitteet ovat olleet kohdallani lasin rinnalla Cluster Policy ja Cluster Art sekä Cluster Articles. Sen jälkeen Cluster Economy, Clustear Analysis ja Cluster Science. Klusteroituvat alueet ja klusterianalyysi olivat osa klusteroituvia yrityksiä ja kuluttajaklustereita, ekologista klusteria (Ecological cluster) jo paljon aiemmin osana innovaatiopolitiikkaa. Nämä olivat kuitenkin jo edellisten vuosikymmenten tuotteita ja molemmissa väitöskirjoissani (PhD ja ScD) ne mainitaan myös heti otsikossa ja osana kolmatta tutkintoa (D. Art). Klusterianalyysi oli siten läsnä koko ajan omassa työssäni ja myös harrastuksissani, uuden digiajan tietokoneitten klustereissa ja myös kuvataiteessa ja musiikissa, sukumme median siirtyessä digiaikaan 1980-luvun alussa Etelä-Savossa ja ensimmäisenä Suomessa. Se on sitä nyt myös Euroopan tärkeimmissä rahoitusinstrumenteissa ja niiden innovaatioissa. Se on ollut paradigmainen ja maailmankuvat muuttava ilmiö. Se on myös ratkaisevassa osassa juuri nyt geopoliittisessa kriisissä ja sen laukaisemisessa. Emme voi toimia enää globaalisti tai lokaalisti regionaalisten alueitten sisään sulkeutuen ja ulkopuolella yhteisten klustereittemme myös vaikkapa huippu-urheilussamme (Sport Cluster). Olemme klusteroituneet toisiimme tavalla, jossa perinteiset aseet on unohdettava sotineen. Joka niihin tarttuu, aseisiin, varmasti myös niihin hukkuukin. Klusterirakenteiden ulkopuolella ei ole enää luovaa ja innovatiivista tulevaisuutta, tiedettä ja taidetta, politiikkaa ja hyvinvointia, demokraattista yhteiskuntaa. Se on härän vuoden perintöä ja opimme sen viimeistään pandemian aikana ja geopoliittisessa kriisissämme.

Hauen lauluLapsuudessa lausumistani runoista moni liittyi luontoon. Yhteen tunnetuimmista Hauen lauluun, jouduin tutustumaan Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen komeassa kirjastossamme. Aaro Hellaakosken tuotanto juuri maantieteilijänä, ei niinkään runoilijana kuin tiedemiehenä ja opettajana, kiehtoi rinnan vaikkapa Sakari Topeliuksen kanssa. Maamme kirja on ollut kauan luetuin maantieteen oppikirjamme saaden yli 50 painostakin. Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa - mutta myös lyyristä kieltään, onomatopoeettista, monitieteistä pohdintaa. Hauen laulu toi mieleen luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan - samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana. Se oli runo vapauden rytmistä, lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana hämmennyksenä. Elämä nyt on hauen laulua. Kosteasta kodostaan, nous hauki puuhun laulamaan. Kun puhki pilvien harmajain, jo himersi päivän kajoJa järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo. Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen. Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn päästä maistanutsen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman. Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaanNiin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut hetiKuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.

Mitä meillä oli ennen koronaa, kysytään vuonna 2021? Edellinen vuosi oli koronavuotemme ja opimme pesemään kätemme, desinfioimaan samalla, pidimme etäisyyttä toisiimme, tervehdimme halaamatta, kättelemättä, teimme työmme etätyönä, lapset kävivät etäkoulussa, rajat olivat kiinni ja 70-vuotta täyttäneet kantoivat kotiarestista poistuttuaan henkistä hihamerkkiä peläten paljastuvansa. Vastaantulija vaikutti ahdistuneelta, vältteli, virtuaalisuhteet olivat ainoita oikeita, metropolien kadut hiljenivät. Tulisen ja kylmän sodan kokeneet muistivat tunnelman ja palasivat nuoruutensa ahdistukseen. Lapset eivät tienneet mistä on kyse. Kaikki kun kytkeytyi heiltä salattuun virukseen. Mediayhteiskunnan jokainen lähetys oli koronalähetys. Urheilu ja kulttuuri, viihde ja politiikka, talous ja tiede, edusti se mitä tahansa, oli koronan leimaamaa profetiaa. Presidenttimme oli läsnä, kun ensimmäinen koronauhri haudattiin. Korona ei ollut vain luonnontieteitä vaan paljon monipuolisempi, poikkitieteinen ja -taiteinenkin. Gonzo-journalistin tapaan korona kykeni löytämään sivupolutkin ja muuntautumaan, se oli stand-up -koomikkoakin nokkelampi. Tieteessä se oli mahdoton neuvottelukumppani. Jopa Yhdysvaltain presidentti joutui nöyrtymään sen edessä. Vuonna 2020 korona hallitsi kaikkea, oli filosofisten pohdintojen, talouden ja yhteiskuntatieteilijöiden, ei vain lääkäreiden ja biologien osaamista. Avasit vuonna 2020 minkä tahansa kanavan tai lehden, edessäsi oli ilmiö, jonka tausta syntyi koronasta, synti oli silmiesi edessä. Ei vain urheilu, maailmanpolitiikka ja matkailu, sairaalat, olympialaiset ja kapakat, hoitajat, vaan myös mielikuvituksemme ja sen salatuimmat leikitkin olivat pandemian hoidossa. Suurin ja tärkein oli hallita pelkoa, koronan aseista tärkeintä. Pelko ja kaikki sen tuotteet, viikatemiehen läsnäolo, euforinen piina ja magia oli kuin hallainen yö keskellä suvea. Jopa luovuus ja innovoivuus, ajan käyttömme ja sen muuttuminen oli vauvasta vaariin koronan ja pandemian hallinnassa. Se oli sukupolvikäsitteistämme kaikkien aikojen suurin ja kaunein - ohittaen menneen maailman suurimmatkin viihteen tähtemme, poliitikot, sodan ja rauhan miehet, ylivertaisella tavalla ulottuen kaikkien meidän arkeen ja juhlaan.

Vuonna 2019 Suomella oli kolme hallitusta ja viimeisin niistä oli kansainvälistä naistenpäivää korostava jo kokoonpanoltaan. Menetetty vuosikymmen odotti hybridinä muutosta myös metoo -liikkeen ja ilmastomuutoksen kautta sekä tulevaa pandemiaa jo enteilevänä. Globalisaatio oli valmis näyttämään kyntensä. Astuimme kirjallisuudessakin entistä selvemmin kohti uutta aikaa, jossa koronavirus avasi globaalin maailman kytkennät julmemmin kuin mikään muu oma kertomuksemme tähän saakka. Kirjani "Kansalainen Clasomenesta", "Arctic Babylon 2011 ja 2015" sekä "Social media economy and strategy" alkoivat samalla avautua lukijoilleen ikävällä tavalla. Clasomenesta ja sen suuresta pojasta alkunsa saanut, aiemmin kaiken suvereenisti nielevä, läntinen filosofia oli uuden kynnyksellä. Hajaannus ja pirstaleisuus vaativat osansa ja pohja tulevalle pandemialle oli otollinen. Vuoden 2019 blogi- ja esseekirjani on jatkoa aikaisempien vuosien esseilleni, mallina historiamme ensimmäinen, Boccaccion Decamerone. Ruton aikana kirjoitettu sekin. Samalla vuoden 2019 blogi- ja esseekirja on menetetyn vuosikymmenemme viimeisin osa. Kirjojeni esseet - lähihistoriamme kertomukset, voit lukea myös kotisivultani www.clusterart.org. Tervetuloa.

Mistä me muistamme kolmannen vuosituhannen toisen vuosikymmenen? Digitaalinen vallankumous jatkui ja kalliit statussymbolit älypuhelimina tulivat kaikkien käyttöön. Ilmiö oli Euroopassa ja Suomessa eläen globaalina koettu. Sitä se ei toki ollut. Väkilukumme kasvoi, etenkin Afrikassa kohti kahdeksatta miljardiaan. Nokia menetti asemiaan ja taloudessa törmäsimme lamaan, eurooppalaiseen finanssikriisiin. Ilmasto, onnettomuudet ja terrori puhuttivat. Suuret ikäluokat tulivat eläkeikään ja se näkyi ja kuului kaikessa. Virtuaalikulttuuri ja sosiaalinen media - populismi politiikassa, olivat osa samaa ilmiötä. Sota Afganistanissa päättyi, mutta jatkui muualla. Turkki siirtyi vahvan Erdoganin johtoon ja Yhdysvallat sai itsensä näköisen presidentin. Kiina ja Venäjä ohittivat monessa kriisiytyvän Euroopan, Ukraina jäädytti myös omia suhteitamme itään ja britit alkoivat pitkän tiensä ulos EU:sta. Arabikevät puhututti ja islamistinen talvi. Tiede eteni ja Higgsin kenttä sekä mustat aukot tulivat tutuiksi nekin. Elokuvista, musiikista ja kulttuurista löytyi nimi myös kirjalle. Menetetty maa sai neljä Oscaria samaan aikaan kun Ruotsin Akatemia törmäsi monelle yhteiseen skandaaliin. Kirjallisuuden Nobel jäi jakamatta ja seuraavana vuonna sen sai kaksi kirjailijaa. Heistä itävaltalaisen Peter Handken tyyli sopii oikein hyvin kuluneen vuosikymmenen kuvaajaksi alkaen kirjasta Suuri putous. Kiitän nyt jo miljoonia kotisivustoni www.clusterart.org lukijoita ja julkaisen myös tämän kirjan siellä teille kiitollisena luettavaksenne. Tätä kirjoittaessani Suomi kokoaa jo vuosikymmenen seitsemättä hallitustaan.

Mistä me muistamme kolmannen vuosituhannen toisen vuosikymmenen? Digitaalinen vallankumous jatkui ja kalliit statussymbolit älypuhelimina tulivat kaikkien käyttöön. Ilmiö oli Euroopassa ja Suomessa eläen globaalina koettu. Sitä se ei toki ollut. Väkilukumme kasvoi, etenkin Afrikassa kohti kahdeksatta miljardiaan. Nokia menetti asemiaan ja taloudessa törmäsimme lamaan, eurooppalaiseen finanssikriisiin. Ilmasto, onnettomuudet ja terrori puhuttivat. Suuret ikäluokat tulivat eläkeikään ja se näkyi ja kuului kaikessa. Virtuaalikulttuuri ja sosiaalinen media - populismi politiikassa, olivat osa samaa ilmiötä. Sota Afganistanissa päättyi, mutta jatkui muualla. Turkki siirtyi vahvan Erdoganin johtoon ja Yhdysvallat sai itsensä näköisen presidentin. Kiina ja Venäjä ohittivat monessa kriisiytyvän Euroopan, Ukraina jäädytti myös omia suhteitamme itään ja britit alkoivat pitkän tiensä ulos EU:sta. Arabikevät puhututti ja islamistinen talvi. Tiede eteni ja Higgsin kenttä sekä mustat aukot tulivat tutuiksi nekin. Elokuvista, musiikista ja kulttuurista löytyi nimi myös kirjalle. Menetetty maa sai neljä Oscaria samaan aikaan kun Ruotsin Akatemia törmäsi monelle yhteiseen skandaaliin. Kirjallisuuden Nobel jäi jakamatta ja seuraavana vuonna sen sai kaksi kirjailijaa. Heistä itävaltalaisen Peter Handken tyyli sopii oikein hyvin kuluneen vuosikymmenen kuvaajaksi alkaen kirjasta Suuri putous. Kiitän nyt jo miljoonia kotisivustoni www.clusterart.org lukijoita ja julkaisen myös tämän kirjan siellä teille kiitollisena luettavaksenne. Tätä kirjoittaessani Suomi kokoaa jo vuosikymmenen seitsemättä hallitustaan.

Vuosi 2018 oli Suomelle itsenäisyyden juhlavuoden jälkimaininkeja ja samalla myös surutyötä itsenäisyytemme alkuvuosien sisällissodastamme. Moni tutkimus maailmalla piti sitä turhana ja samalla maata kutsuttiin maailman onnellisimmaksi. Presidentin juhlapuhe vuodelle 2018 oli globaalia ilmapiiriä koskettava. Suuret tapahtumat ja tapaamisten järjestelyt odottivat juuri uudelleen valittua suosittua Sauli Niinistöä. Alkamassa oli jakso, jossa ilmastomuutos on globaalina dystopiana etenkin Pohjolaa varjostava ja populismi perinteisen demokratiamme haastava. Samalla Eurooppa etenee yhä kauemmas Yhdysvalloista ja Britannia Euroopasta. Tässä talviolympialaiset ja jalkapallon MM-kisat toivat pilkahduksen valoa kansakuntien veljeyteen. Vuonna 2018 Suomen merkitystä ei voinut enää väheksyä globaalissa vuoropuhelussa, jossa yksittäiset provokaatiot toki jatkuivat. Ajankuvassa, jossa kansat ovat kadulla eivätkä vain netissä, demokratiaa toistellaan. Suomi määrittelee sitä, mistä koostuu se hyvä, josta syntyy maailman onnellisin valtio. Tässä myös demokratiaa ja sen edustuksellista elämää on voitava uudistaa. Paikka innovaatiopolitiikan ja ekologisen klusterin kärjessä on velvoittava. Tunnemme sen muuta maailmaa paremmin ja se edellyttää vakavasti otettavia tekoja menestyneille.

Vuoden 2018 syksy ja talvi olivat Ruotsin valtiopäivävaalien tai brittien Brexitin tapaan tulvillaan ongelmia löytää yhteistä sosiaalista pääomaamme ja kansakunnan yhdistävää kykyä kuunnella ja ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä kykenisi aina hyväksymäänkään. Suomessa poikkeuksen muodosti presidentinvaalit vallinneessa, etenkin sosiaalisen median aggressiivisessa ilmapiirissä. Ilmiö muistutti Urho Kekkosen ajan loppuvuosia ja turvautumista, kansallista yhtenäisyyttä haettaessa, nyt suosittuun presidentti Sauli Niinistön persoonaan - vaalien lähestyessä. Arvojen, normien ja moraalin muutokset ja ristiretki uuden paradigmaisen maailman globaalissa syleilyssä toi mukanaan myös ilmastomuutoksen, isänmaalliset ja patriotismia korostavat populistiset liikkeet, emotionaaliset suuret tunteet sekä kansakunnan jakautumisen maailman onnellisimpana maana tunteiltaan pragmaattisen hillityksi ja periluterilaiseksi, mitattaessa tämän onnen psykologista syvyyttä. Kel onnin on, se onnen kätkeköön, ja mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Suurvaltojen jännitteet, edustuksellisen demokratian kriisit, mediayhteiskunnan kansalaismedian monet kasvot sekä Suomen kasvava merkitys globaalissa vuoropuhelussa, jossa yksittäiset provokaatiot edelleen jatkuivat, toi mukanaan haasteita, jossa nuorehkon valtion myös perinteisiä arvoja ja normeja, edustuksellisen demokratian elämää, oli voitava muuttaa palvelemaan paremmin suurten rakenteellisten muutostemme toteuttajana. Ikääntyvä yhteiskunta ja aluerakenteen kasvavat vinoumat, maaseudun ja luonnonvara-alueiden, pienten seutukuntien supistuminen, sekä toisaalta suurten maakuntakeskusten ja pääkaupunkiseutumme jatkuva kasvu, muistuttivat liki perinteisen kehitysmaan ongelmista. Paikkamme innovaatiopolitiikan ja ekologien klusterin kärkimaiden joukossa, sivistysvaltiona koulutusyhteiskunnan esimerkkimaana, maailman onnellisimmalla maalla ei ollut nyt varaa epäonnistua tai hakea mallia sieltä, jossa olemme jo kerran historiamme aikana köyhyyden ja luokkayhteiskuntamme kohdanneet monen nyt juurettoman ihmisen kokemuksena.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi muistetaan muustakin kuin tuhansista juhlaan liittyvistä tapahtumista ja kesästä vailla helteitä. Ne helteet ja ilmastomuutoksen oikullisuus odottivat tulevaa kesäämme. Sen sijaan menneen vuoden tapahtumat terrori-iskuineen ja veritekoineen jatkuivat ja saavuttivat myös Suomen Turun. Mediayhteiskunnan ja sen korporaatioiden kouristelu jatkui, siinä missä sosiaalisen median kasvun valtava suosio, aggressiot, vihapuhe, populismin monet muodot, demokratian ja puoluelaitosten kriisi, tekoäly ja robotisaatio. Toki kaikki tämä oli ennustettua ja siitä varoitettukin. Arvojen, normien ja moraalin muutoksista ja ristiretkestämme uuden paradigmaisen maailmamme globaalissa syleilyssä eläen. Patriotismista oli tullut siitäkin joko halu tappaa tai tulla tapetuksi emotionaalisin perustein. Isänmaanrakkaus ei tuntenut toisten maitten rajoja ja suurvallat toimivat kuten gangsterit ja pienvaltiot kuten huorat, lainaten Stanley Kubrickin sanoja. Itsenäisyyspäivänämme Helsinki valaistiin kuitenkin rinnan useiden maailmalla merkittävien kohteitten kanssa sinisin värein ja Lahden kisat olivat urheilujuhlana muistorikkaat. Suomen menetetty vuosikymmen ja taantuma oli takana sekin. Sadas kirjani oli julkaistu ja kunnioittaen sillä vuosisataista itsenäisyyttämme. Cluster art kotisivunani ylitti kymmenen miljoonan lukijan rajan ja ohitti Sakari Topeliuksen Maamme kirjan. Vain Raamatusta oli enemmän painoksia ja sitäkin luetumpi maassamme. Sydämellinen kiitos lukijoilleni.

Suomi siirtyi yhden vuosisadan aikana liki keräilytaloudesta agraarin vaiheen jälkeen teolliseen ja jälkiteolliseen vaiheeseen, informaatioyhteiskuntaan ja globaaliin hybridiin korporaatioitaan valtiona samalla kehittäen. Kaiken tämän kuvaaminen on mahdollista vain rakentamalla se esseistin tapaan keräten vuosikymmenien saatossa syntyneistä artikkeleista, kirjoista ja blogeista palapeli, tieteestä ja taiteesta, lukijalle tarkoitettu oman aikamme pelien maailman tuote myös netissä sitä päivittäin täydentäen ja seuraten. Näin lukijaani on saateltu matkaan käyttäen nyt sataa monografista kirjaani, osa väitöskirjoiksi saatettuja, osa monografisia faktan ja fiktion yhdistelmiä ja valtaosa omille medioillemme tarkoitettuja, popularisoituja artikkeleita, alkujaan poikkitieteisiä alkulähteiltään. Samalla kun kiitän lukijoitani menneiden vuosikymmenien yhteisestä taipaleesta, toivon hyvää matkaa tälle uudelle kansakuntamme itsenäisyyden mittaiselle retkellemme.

Professori, filosofian ja valtiotieteen tohtori Matti Luostarinen on kirjoittanut runsaan 500 tieteellistä artikkelia ja julkaisua. Lähes 50 laajaa monografiaa. Hän on toiminut tutkijana ja opettajana liki sadassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Julkaisut ovat maantieteestä, sosiologiasta, bio- ja geotie- teistä ym. ympäristötieteistä. Globaali ja paikallinen ovat samaan aikaan läsnä tieteen popularisoinnissa, ihmisen mittaisessa maailmassa, tiedemiestaiteilijan luovassa innovoinnissa, klusteritaiteessa. Perinteinen uutistyö ja uusi media-aktivismi eivät vain lähesty toisiaan vaan muodostavat jo saman yhteiskunnallisen tehtävän. Oma uusmedian käsitteistömme vaatii nyt päivittämistä ja tästä syntyy monelle kokonaan uusia harrastuksia tai toimeentulon lähde. Sosiaaliset mediat, digikulttuurit, uudet aktiiviset kuljuttajaryhmät ja niiden kuvaukset, tiedemiehen poikkitieteinen tapa ottaa haltuun globaali ja samalla paikallinen, uusia mediayhteisöjä luova aikamme ehkä tärkein ilmiö on esitelty sekä oman kotisivuston että aiemmin miljoonin blogaajien tutkimustulosten valossa. Media ei ole enää vain keskustelun herättäjä ja tiedon jakaja vaan yhä selvemmin myös uuden tiedon tuottaja ja käsittelijä kaikilla tasoilla, töissä, kotona, lasten ja heidän vanhempiensa elämässä. Asiasisätöiset blogit ovat vallitsevia ja ne lisääntyvät koko ajan elämämme kaikilla osa-alueilla. Tähän teemaan on syytä paneutua kunnolla, poikkitieteisesti ja ymmärtäen median muuttuvaa luonnetta yhteiskunnassamme. Jotta sitä voi ymmärtää oikein on syytä itse olla mukana sen jatkuvassa tiedontuotannossa ja kukin omalla persoonallisella tavallaan lahjojaan näin kartuttaen ja verkottaen, neuvoo monen tiedekunnan tohtori Matti Luostarinen. "Uudet innovaatiot ja kyky elää niiden ehdoilla tuottaa vaikeuksia ikäihmisille. Vanhat mediat ovat muuttuneet seuraten uusia ja tämä on pettymys heille. Uutinen ja sen "totuus" ei olekaan sitä mihin on aiemmin opittu. Perinteinen media ei voikaan sitä enää välittää ikään kuin Jumalan sanana uudessa mediaympäristössä, jossa uutinenkin on tehtävä ja sillä on monet kasvot. Uudessa kasvottomassa mediassa olemme sukupuolettomia olentoja ja jopa naisen asema on muuttunut osana uutta digiaikaamme. Tutkijan näkökulmasta kuitenkin vain mikromillin päässä totuudesta oleva luonnonlaki on väärä. Niiden käyttö johtaa sovelluksina katastrofiin. Tietoa sinkoilee kuitenkin aivan toisella tavalla kuin vuosikymmen sitten ja kaikki on kyvyssämme osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun itsenäisesti. Meiltä vaaditaan uutta medialukutaitoa. Haemme itse tietomme ja tuotamme sitä, eikä meitä voi sumuttaa kuten takavuosina. Olemme siirtyneet media-aikaan".

Jäämereltä tulviva vesi oli saatava pois kolmen kerroksen väen asuttavaksi. Nooa on uhkaamassa lakolla ja taivaan tulvavahingot pahenevat. Da Vinci ja muut taivaan tekniset tukevat Nooan vaatimuksia. Jumalten tulkitsemana geeneiltään paranneltu ihminen ei kuulunut mukaan sopimukseen, jolla ihmiset olivat kapuamassa kohti pyhien kansojen miehittämää paratiisia, hindujen neljättä porrasta. Paholainen oli miehittänyt kansojen mielen ja sitä ohjaili transgeenisten ihmisten rakentama maanpäällinen mafia, preussinpunainen fasistinen liitto. Natsijuuriaan hakevat tiedemiehet, konkisdatorien jälkeläiset, ihmisen perimän korjaajat kohtaavat jesuiittojen mustan paavin sekä ihmisen ikimuistoisen, valaiden laulua kuiskivan altruistisen jumaluuden, eurooppalainen tiede ja luovuus valheineen globaalin imperiumin ja todellisten taitajien kovan ytimen... Valheelle ja petokselle perustettu maailma saa kokea uudenlaisen Jouluaaton hävitetyn Mayakansan lahjana vuonna 2011. Jäämeri on auki uuden Jumalan rekrytoinnille... Kertomus Euroopan verisestä historiasta ja sen avainhahmoista alkaa tutkijan kammiosta ja jatkuu Pikku Prinsessan seurassa maanosamme instituutioiden ja kipsikuvien, silkkitien ja kadonneiden kulttuurien, salaperäisesti hävinneiden sivilisaatioiden matkassa, seurustellen vuoroin Darwinin ja Freudin väittelyä seuraten, vieraillen matemaatikon ja pyhimyksen tähdellä, byrokraatin ja filosofin asteroidilla, paavin virkaa hoitaen. Kaikki kytkeytyy kuitenkin salaperäisesti Rene Descartesin deduktiivisen tieteen ihanteeseen, koodien koodiin. Elämä ei olekaan sitä, millaiseksi tutkija on sen kuvitellut, eikä historia aina toista itseään. Aika kulkee moneen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, paikka on neliulotteinen elääksemme jopa tuhatvuotiselle Metusalemille. Sanojensa vankina elävälle, valehtelevalle ihmiselle ekokatastrofit ja muuntogeeniset painajaiset tulevatkin odottamattomalta suunnalta. Professori, filosofian ja valtiotieteen tohtori Matti Luostarinen on kirjoittanut runsaan 500 tieteellistä artikkelia ja julkaisua. Lähes 50 laajaa monografiaa. Hän on toiminut tutkijana ja opettajana liki sadassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Julkaisut ovat maantieteestä, sosiologiasta, bio- ja geotieteistä ym. ympäristötieteistä. Globaali ja paikallinen ovat samaan aikaan läsnä tieteen popularisoinnissa, ihmisen mittaisessa maailmassa, tiedemiestaiteilijan luovassa innovoinnissa, klusteritaiteessa.