Matti Wacklin

150 vuotta Tampereen VPK:n historiaa. Upeasti kuvitettu. Kirjan kirjoittajat ovat toimittaja Jyrki Richt ja tietokirjailija Matti Wacklin. Kuvatoimituksesta ja taitosta vastaa valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Petri Nuutinen. Kirjassa kerrotaan VPK:n tarina perustamisajoista nykypäivään. Kirjan toinen ”päähenkilö” on Tampere. Kaupungin kehitys on muovannut ne puitteet, joissa VPK on elänyt, toiminut ja muuttunut jo kolmen vuosisadan aikana.

Teatteri kivijalka -kirja avaa monelle tuntemattomaksi jääneen, 75-vuotiaan Tampereen Teatteritalo-säätiön vaiheita ja merkitystä. Säätiö omistaa Tampereen Teatterin rakennuksen ja on tukenut taloudellisesti teatterin muitakin investointeja.

Jutuntekijä - Raimo Seppälän uutismatka, Matti Wacklin, kertoo Lallin 13-vuotiaan urheiluavustajan tiestä Aamulehden ykköspäätoimittajaksi. Kirja on samalla kertomus suomalaisen journalismin, yhteiskunnan ja Tampereen murroksista 1950-luvulta nykypäivään. Monia tuttuja tapahtumia ja nimiä menneiden vuosien etusivuilta ja noin sadan tietokirjan sivuilta, dramaattisia onnettomuuksia ja historiallisia hetkiä maailmalta, pääkaupungista, Satakunnasta, Pirkanmaalta, Tampereelta.

Hämeenkatu on Tampereen sydän. se on jättänyt muistijälkensä moneen sukupolveen. Joku on nähnyt kadun varrella kaksipäisen miehen. Toinen on lukenut posetiivarin onnenlehdistä tulevaisuutensa. Monet ovat löytäneet sen lukuisista kohtaamisista itselleen puolison. Hämeenkatu on tamperelaisen rakennuskulttuurin ydintä. Commerce, Sumelius, Kymmenen miestä... Hämeenkadun rakennuksilla on mieleen jääviä alkuperäisnimiä. Hämeenkatu on yhä tamperelaisten olohuone, johon jokaisella kaupunkilaisella on oma erityinen suhteensa. Kadulla on monta tarinaa.

Muistatko, kun Susanna Haavisto ja Eija Ahvo tekivät tuhojaan Maxina ja Moritzina Teatteri 2000:n näyttämöllä? Kävitkö katsomassa, kun Helena Kallio ja Eppu Salminen näyttelivät Ronjaa ja Birkiä tamperelaisen lastenteatterin unohtumattomassa Ronja Ryövärintyttäressä Pyynikillä? Ehditkö nähdä vanhempansa onnettomuudessa menettäneen orpolapsen koskettavan tarinan, kun Teatteri 2000 esitti Ilpo Tiihosen kirjoittamaa ReeaRuu-musikaalia Finlaysonin Kuusvooninkisessa? Suomen ensimmäisen lasten ja nuorten laitosteatterin Teatteri 2000:n elämään on mahtunut monia taiteellisia tähtihetkiä, joita katsojat muistelevat teatterielämyksinään. Kuva ei kuitenkaan ole vain ruusuilla koristeltu. Rosoiseen historiaan on osunut myös heikkoja vaiheita. Vuonna 1985 monin eri vaikuttimin perustetun teatterin historiasta voi lukea lastenkulttuuriin usein liittyvän ristiriidan. Juhlapuheet eivät läheskään aina ole muuttuneet teoiksi. Niinpä jo neljännesvuosisadan eläneellä Teatteri 2000:lla ei ole vieläkään omaa tilaa, vaikka vakuuttavia näyttöjä on annettu. Alkuvuosien kohtuuton toiveikkuus rahoituksessa johti pikaisesti talousvaikeuksiin, jotka pahimmillaan uhkasivat koko teatterin elämää. Se oli sananmukaisesti teatteria kiikkulaudalla. Ilman luovaa hulluutta tarina olisi päättynyt lyhyeen. Teatteri 2000 luopui nopeasti keskisuuren laitosteatterin statuksestaan ja muuttui joustavaksi, omaehtoiseksi ryhmäksi, joka on löytänyt yhteistyökumppaneita niin Särkänniemen planetaariosta, Muumilaaksosta kuin Tv2:stakin. Teatteria kiikkulaudalla -kirja kertoo Teatteri 2000:n tarinan, mutta käy samalla läpi lastenteatterin peruskysymyksistä käytyä keskustelua.

Tampereen 70-luvulla on monta tarinaa. Tämä kirja kertoo kaupungin nykyisyyteenkin vaikuttavasta vuosikymmenestä kuvin ja sanoin. Valokuvat ovat Aamulehdessä pitkään työskennelleen lehtikuvaaja Eino Niemisen kokoelmista. Teksteistä vastaa Matti Wacklin. Molemmat tekijät ovat eläneet ja kokeneet Tampereen 1970-luvun.