Mauno Niskanen

Tähän kronikkaan olen tallentanut kaikki kuulemani kertomukset, laulut, runot ja tarinat Niskan suvusta. Niitä on laulettu ja kerrottu leiritulilla pimenevien iltojen hämyssä, kun on muisteltu suvun sankaritekoja, vastoinkäymisiä, onnistumisia tai menneitten kohtaloita. Se on tarina Hämeen heimosta, Niskan suvusta, joka muutti Pielaveden Lammassaloon uudelle asuinpaikalle etelästä kuningas Kustaa Vaasan kuoltua ja merkittiin veroluetteloihin nimellä Niskanen tai Niskainen. Siinä on kuvattu, miten kaikki tapahtui kymmenien sukupolvien aikana, mitä tähdet ovat kertoneet ja noidat nähneet. Tämä on kertomus pyytäjistä, hiihtäjistä ja veneiden soutajista, jotka metsästivät, kalastivat ja rikastuivat turkiksilla. Säilyivät hengissä sodan, kylmyyden, nälän ja tautien keskellä. Eivät antaneet periksi. Tapahtuiko kaikki kuten minulle kerrottiin? Ovatko kirjaamani asiat totta? Jotkut ovat kanssani eri mieltä, mutta niin kuin Lammassalon maisema vaihtelee eri vuodenaikoina, niin totuuskin. Se on vain muuttuvaista tietoa. Kyselijöille sanon: Silloin tällöin hyvä tarina miellyttää enemmän kuin totuus.

Rautalammin reitin Nokisenkosken äärellä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni muistorikkaimpia hetkiä. Nokisen houkutukset veivät minut myös vesistön muille koskille. Tenojoen maisemat lumosivat minut kymmeniksi vuosiksi - saaliiksi tuli kalojen ohella runsaasti elämyksiä, kokemuksia ja tietoa alueesta, sen historiasta, ihmisistä ja luonnosta. Tornion-Muonionjoen virtavesillä seurasin aiempien kulkijoiden kirjoittamia, historiallisia tarinoita Väylästä sekä vertailin tarinoita omiin kokemuksiini Väylän luonnosta, olosuhteista ja ihmisistä. Näistä retkistä koostuu tämän teoksen kolme ensimmäistä esseetä. Barentsin meren rannoilla matkatesani tunsin kulkevani ristiretkiajan sotureiden jalanjäljillä. Selvittelen teokseni neljännessä esseessä Marikkovaarasta, Ounasjoen lähistöltä löydetyn miekan alkuperää ja tarinaa ajalta, jolloin Kainuunmaata hallitsi Suomen ainut nimeltä tunnettu kuningas - Faravid. Pohjoisen retkilläni löysin myös kalliotaiteen laajan ja muotorikkaan maailman. Kallioille maalattiin ja uurrettiin ihmisen mielenmaisemista kertovia kuvia ja tarinoita maapallon kaikilla kolkilla. Kuvat viestivät nykyisen Facebookin tapaan tekijänsä mietteitä, kokemuksia ja tunteita muille alueen ihmisille. Kalliotaiteen tulkitsemista pohdin teoksen viidennessä esseessä. Jumalat syntyivät Afrikassa ja saivat hengen, äänen ja muodon noin 50 000 vuotta kestäneen kantavanhempiemme vaelluksen aikana. Kuudes essee on retki jumalkäsitysten syntymiseen.

Kirjaan on koottu neljä tarinaa: Perhokalastushevonen, Valaskala, Joulusika ja Kun kansa saa vallan. Tarinat kertovat kalamiesten mietteistä, suuren pohjoisen virran tapahtumista, vanhenevan perhokalastajan haaveista kalastaa elämänsä loppumetreille saakka. Ne kertovat miehistä, jotka pohtivat miten on viisasta elää, mitä luonnossa tapahtuu ja mitä kalastus merkitsee heille. Tarinoissa kuvaillaan kalastukseen liittyviä keskeisiä teemoja: saaliinhimoa, pyydystä ja päästä -kalastusta sekä kalavaleita. Niminovellissa ikänsä perhokalastusta harrastanut vanhus on vaarassa joutua luopumaan rakkaasta harrastuksestaan, mutta kekseliäisyytensä ansiosta hän pystyy palaamaan kalaan pohjoiselle virralle. Pyrkiessään säilyttämään harrastuksensa hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja eläimiä sekä kokee monenlaisia seikkailuja. Myös kalastusreissujen suunnittelu ja valmistelu saaliskuvitelmineen tuottavat pinttyneelle kalamiehelle mielihyvää jo etukäteen. "Valaskala"-tarinasta lukija voi todeta, että kalavaleet ovat kalastuksen suola ja että niiden kertominen on oleellinen osa kalastuskulttuuria. Novellissa "Joulusika" ystävykset saavat sianhakureissulla rauhassa keskustella ja selvitellä maailmanmenoon, luonnonsuojeluun, politiikkaan ja kalastukseen liittyviä näkemyserojaan. "Kun kansa saa vallan" kertoo, miten sujuvasti itäsuomalaisen kaupungin kalastusta harrastavat poliitikot tekevät lehmänkauppoja perhokalastuksen lomassa. Tarinoiden kirjoittajalla on lähes viidenkymmenen vuoden kokemukset pohjoisten jokien kalastuksesta. Tenon soudusta ja rannalta tapahtuvasta perhokalastuksesta sekä Norjan lohijoilta hankitut muistot välittyvät tarinoista. Myös tarinoiden kertojan kunnallispoliitikkona saadut kokemukset Jyväskylän kaupunginhallituksessa sekä Muuramen kunnanhallituksessa ja valtuustossa värittävät kalastus- ja saaliinhakureissujen yhteyttä poliittiseen vallankäyttöön ja "lehmänkauppoihin". Kirjan tarinat perustuvatkin osittain tositapahtumiin.

Miksi muinaiset ihmiset hakkasivat piirroksia asuinpaikkojensa kallioihin? Sitä kukaan ei varmasti tiedä. Tulkintoja on kyllä tehty runsaastikin. Monet tulkinnoista liittyvät kyseisten kansojen mytologiaan tai uskonnollisiin menoihin. Ongelmalliseksi asian tekee se, etteivät sen ajan ihmisten uskonnot tai mytologia ole kenenkään tiedossa. Sisältöjen tulkinnoissa viitataan Kalevalaan, virolaisten vesilintukansaan tai saamelaisten kosmologiaan. Monet kuvista ovat hyvin realistisia - kuin opetuskuvia. Niihin on ilmeisesti taltioitu jokin yhteisön merkittävä tapahtuma myöhemmin muille kerrottavaksi. Käsissä oleva runoelma on yksi tulkinta noista muinaisista kuvista.