Merja Leppälahti

Entisajan maaseutuyhteis n asukkaista suurin osa oli suoraan tai v lillisesti riippuvainen maanviljelyksest . My s ihmisen el m nkaari nivoutui vuodenkiertoon. T ss pikku kirjassa kuljetaan vuoden matka syksyst alkaen. K yd n my s h iss ja kuullaan tuutulauluja. Lopuksi on pieni katsaus ruokaan ja ruokailutapoihin. Kirjan aineisto on tallennettu luovutetun Karjalan luterilaisilta alueilta Etel -Karjalasta, suuri osa aineistoista on per isin Karjalankannakselta. Astu siss n, siit on tullut muitakii

Vuodesta 2002 lähtien olen kirjoittanut satoja kirja-arviota eri medioihin. Vuosien kuluessa tekstit ovat siirtyneet tietokoneelta, disketiltä ja muistitikulta toiselle. Olen kerännyt tekemieni arvioiden tiedot listalle ja yrittänyt pitää kaikki arviot tallessa. Silti listallani on kirjoja, joista kirjoitettuja tekstejä ei enää löydy. Sen vuoksi päätin kerätä jäljellä olevat arviot talteen. Tässä on niistä sata.

Yhteistä riemua Tuomaan päivästä nuuttipukkiin! Kuusen, hyasintin, piparkakun ja mausteiden tuoksua. Höyryävää glögiä ja vastapaistettuja Lucia-pullia. Joulurauhaa adventtikynttilän valossa tunnelmoidenJoulu on samanaikaisesti ikivanha ja aina uusi. Tutut perinteet liittävät meidät menneisiin sukupolviin ja vanhanajan jouluun. Kirjan vinkkien avulla perinteistä voi valita ne itselle rakkaimmat asiat ja ihanimmat ideat. Mistä syntyy sinun joulutunnelmasi? Merja Leppälahti on turkulainen folkoloristi ja vannoutunut jouluihminen.

Kettu on varsin yleinen villieläin Suomessa ja koko maailmassakin. Esivanhemmillemme kettu on merkinnyt viekasta kanavarasta, arvokasta turkiseläintä sekä myös kansansatujen suosikkihahmoa. Nykyään kettu on suosittu hahmo sarjakuvissa ja kuvakirjoissa. Söpöt ja veikeät kettukuviot löytyvät tekstiileistä sekä käyttö- ja ja koriste-esineistä. Viekas ja veikeä kettu on kulttuurinen tietokirja, joka kertoo myös luonnontieteelliset faktat ketusta.

Kun Samuli Paulaharju saapui ensimmäiseen opettajapaikkaansa Karjalankannaksen Uudellakirkolla, hän tapasi köyhän mökkiläisnaisen, Maria Haapasen, joka osasi vanhoja runoja ja lauluja. FT Merja Leppälahti kuvaa, miten elämä johdatti perinteenkerääjän ja hänen ensimmäisen informanttinsa yhteen. Kohtaaminen oli merkittävä sysäys Paulaharjun elämäntyölle kansanperinteen kerääjänä. Työ ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman puolisoiden tukea. Ensimmäinen vaimo Kreeta-Liisa hoiti lapset ja kodin, toinen vaimo Jenny osallistui yhteisille keräysmatkoille. Samuli Paulaharju sai arvostusta, Maria Haapanen sen sijaan jäi köyhyyteen ja unohtui. Myös puolisoiden osuus Paulaharjun työssä on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Ei tarvitse olla erityisen syv llisesti perehtynyt sen paremmin fantasiakirjallisuuteen kuin kansanperinteeseenk n huomatakseen, ett niist l ytyy paljon yhteist . Kaikkein useimmin t llaiset yht l isyydet liittyv t fiktiivisiin, siis kuviteltuihin, olentoihin. Haltiat, peikot, el v t vainajat tai ihmissudet n ytt v t olevan aivan kotonaan sek fantasiassa ett kansanperinteess . Hyvin monella fantasiaolennolla on jollakin tavalla juuria kansanuskomuksissa.

Vuodesta 2002 lähtien olen kirjoittanut satoja kirja-arviota eri medioihin. Vuosien kuluessa tekstit ovat siirtyneet tietokoneelta, disketiltä ja muistitikulta toiselle. Olen kerännyt tekemieni arvioiden tiedot listalle ja yrittänyt pitää kaikki arviot tallessa. Silti listallani on kirjoja, joista kirjoitettuja tekstejä ei enää löydy. Sen vuoksi päätin kerätä jäljellä olevat arviot talteen. Julkaisin aikaisemmin ensimmäiset sata tietokirja-arviota, tässä on toiset sata arviota, tällä kertaa pääosin kaunokirjallisuutta ja lisäksi kansanperinne- ja Kalevala-aiheisia tekstejä.

Millaisia kasveja ovat suvenihanainen, pellonvanhanen ja lehmänkielheinä? Miten nokkoset ovat saaneet alkunsa? Miksi kataja rätisee poltettaessa? Millaisilla kasveilla on tehty taikoja? Käyttivätkö esivanhempamme mausteita? Mitä olivat kaalikset? Onko kotimaisista kasveista saatu kangaskuituja? Miten kasveilla on värjätty? Miten hoidettiin särkevää hammasta? Millä lievitettiin kuukautiskipuja? Miten meneteltiin käärmeenpuremassa? Mitä oli katovuosina leivässä käytetty pettu? Mistä tehtiin sotavuosien kahvinkorvikkeita? Minkälaisia olivat pula-ajan herkut? Vuonna 2015 julkaistu entisajan kasvien käyttöä käsittelevä kirjani on saanut sen verran suosiota, että painoksen loputtua kirjaa on kyselty. Tämä on kirjan uusi versio. Tekstisisältö on entisellään, mutta aikaisemmat suttuiset mustavalkokuvat on vaihdettu selkeämpiin värikuviin.

Kuvatietokirja Japanista sisältäen historiaa, kultturia ja nykyaikaa.

Yli tuhat vuotta sitten kirjoitettu Genjin tarina kuuluu maailman vanhimpiin kaunokirjallisiin teoksiin. Se on edelleen kiinnostava sekä Japanin historian kuvauksena että siihen liittyvien tarinoiden vuoksi. Merja Leppälahti kirjaa teoksen ja sen synnyn herättämiä ajatuksia. Kaukaa haettua jatkaa Helmivyön kirjallisuusesseiden sarjaa. Sarjan aikaisemmat osat ovat Ville Hännisen Täyteen mittaan, joka käsittele Raoul Palmgrenia ja tämän Maksim Gorki -monografiaa, sekä Juri Nummelinin Kahden tulen välissä, jossa kirjoittaja tarkastelee Margaret Mitchellin Tuulen viemää -teosta ja sen aikalaisvaikutusta.

Japani on kiinnostava maa, jossa yhtä aikaa ovat näkyvissä ikivanhat perinteet ja moderni huipputeknologia. Japanilaisessa katukuvassa näkyvät shintolaisuuden ja buddhalaisuuden pyhäköt, temppelit ja katualttarit, menneisyydestä kertovat lukuisat linnat. Nykyaikaa edustavat esimerkiksi Tokion yli viisikymmenkerroksiset pilvenpiirtäjät. Pinta-alaltaan vain hiukan Suomea suuremmassa valtiossa asuu yli sata kaksikymmentä miljoonaa ihmistä, kun Suomen väkiluku on 5,5 miljoonaa. Tuttu ja tuntematon Japani kertoo Japanin alueista ja historiasta, arjesta, ruoasta, vaatteista, taiteista ja kirjallisuudesta, uskonnoista, uskomuksista ja juhlista sekä nykykulttuurista.

Jos käki ei kuku kolmeen vuoteen, on maailmanloppu lähellä. Suurikorvainen lapsi elää vanhaksi. Ellei tyttö pese ovea puhtaaksi, hän saa mustan ja karvaisen miehen. Kautta aikojen ihmisellä on ollut halu nähdä tulevaan, saada etukäteen tietää, mitä on odotettavissa. Enteitä on etsitty tosissaan ja leikin varjolla. Erilaiset uskomukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, mutta ne ovat liikkuneet myös ihmisten mukana paikasta ja maasta toiseen. Kansanperinteen uskomukset voivat olla unohtunutta viisautta, mutta myös erikoisia ja huvittaviakin. Toisaalta monet vanhat uskomukset ovat osoittautuneet paikkansapitämättömiksi ja joskus jopa vahingollisiksi. Merja Leppälahden teos on ilahduttava ja kiehtova kokoelma perinteisiä enteitä ja uskomuksia, jotka kiinnostavat myös nykylukijaa.

Merja Leppälahden Kirjallinen nimipäiväkalenteri esittelee joka päivälle yhden kaunokirjallisuuden fiktiivisen henkilön. Kokonaisuudesta muodostuu tietopaketti, joka tutustuttaa lukijan 366 kuvitteelliseen henkilöön ja lähes samaan määrään kirjoja ja kirjailijoita. Esiteltävät henkilöt ovat peräisin monenlaisista kirjoista lastenkirjallisuudesta aikuisten kirjoihin, klassikoista ja nobelisteista viihderomaaneihin. Kirjassa esitellään niin tunnettuja ja tuntemattomia kirjailijoita kuin unohdettuja kirjailijoita ja tulevaisuuden lupauksiakin. Mukana on runsaasti kotimaisten kirjoittajien teoksia, mutta myös muualta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Australiasta. Vaikka kirja on kalenterimuotoinen, se ei ole sidottu tiettyyn vuoteen, vaan se on ajaton.

Kauhua voidaan pitää halpoja kliseitä käyttävänä massaviihteenä tai taiteena, joka tabuja murtaen ja kyseenalaistaen koettelee ihmisyyden rajoja - se voi myös olla monenlaista näiden väliltä. Tässä kirjassa on tarkoitus luoda yleissilmäys monenlaisiin kauhun maailmoihin. Kauhu on käsitetty laajasti, ja esitellyksi tulee sellaisiakin ilmiöitä, joita joku muu saattaisi jättää kauhun ulkopuolelle. Kauhun maailmaa tarkastellaan suomalaisen harrastajan näkökulmasta. Suomennetun kirjallisuuden ja tarjolla olevien elokuvien osalta angloamerikkalainen maailma on valta-asemassa, joten väistämättä esitellyksi tulee paljon tältä kielialueelta peräisin olevaa materiaalia. Myös japanilainen kauhu nousee esille. Kirjan ensimmäisessä osassa Kauhun monet kasvot näkökulma kauhuun kulkee kansanperinteestä ja aaveista kirjallisuuden ja elokuvien kautta peleihin. Toisessa osassa Kauhua kaikkialla tarkastellaan erilaisia kauhun lähteitä elävistä vainajista ja muodonmuuttajista noitiin, sarjamurhaajiin ja avaruusolentoihin, sekä sitä, miten kauhu muuttuu osaksi arkipäivää.

Sananjalka kukkii juhannusyönä kerran sadassa vuodessa. Ken sen löytää, saa mitä toivoo: aarteen, ikuisen onnen tai kyvyn taikaan. Sananjalan kukkaa ei ole helppo löytää, mutta sen etsimistä ei voi lopettaa. Olen kevyt silloin, kun tuuli nostaa minut ilmaanpyörittää ja lennättää kuin kuivia lehtiä,voin lentää pilviin saakka tai toiseen maahan. Kun avaan silmäni, olen taas maassa. Huivini on karkaamaisillaan tuulen mukaan.

Kirja kertoo elämästä Karjalankannaksella 1800-luvulta siihen saakka, jolloin jatkosodan jälkeen Kannas piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Kirjan keskeisenä henkilönä on itseoppinut kansanperinteen kerääjä Ulla Mannonen. Ulla Mannonen (1895-1958) oli monessa mielessä hyvin poikkeuksellinen nainen. Tyttönä hän janosi kirjoja ja koulutusta, mitä monet pitivät tuohon aikaan naiselle turhana. Aikuisena hän kirjoitti lehtiin, keräsi kansanperinnettä ja vanhoja esineitä, otti kansatieteellisiä valokuvia - kaikki toimia, jotka eivät ilman muuta sovi 1900-luvun alun maalaisnaisen kuvaan. Ajalle tavanomaisen naiseuden kaavaan ei sovi sekään, että hän synnytti ja kasvatti lapsensa olematta naimisissa. Ulla Mannosen syntyessä 1800-luvun lopulla Kannaksella elettiin vielä vanhassa, perinteisessä maaseutuyhteiskunnassa. Pietarin läheisyys teki kuitenkin kannakselaisten arjesta monipuolisempaa ja paljon kansainvälisempää kuin sisä-Suomen maaseutupitäjissä. Suomen itsenäistyminen aiheutti paljon muutoksia kannakselaiseen totuttuun elämänmenoon ja jo sitä ennen modernisaatio (uudet työmenetelmät, koneet, sähkö, puhelin, autot, uudet vaatemuodit, kansanvalistus) oli alkanut muuttaa perinteistä maaseudun elämää myös Kannaksella. Kirja sisältää runsaasti kannakselaista kansanperinneaineistoa sekä myös Ulla Mannosen 1930-luvulla ottamia valokuvia.

Mitä roolipelit ovat ja missä niitä pelataan? Tarkoittavatko keskiaikaharrastus ja larppaaminen samaa asiaa? Voiko roolipelaaminen olla vaarallista? Vaikka roolipelejä on Suomessakin pelattu jo kolmisenkymmentä vuotta, harrastus herättää edelleen kysymyksiä ja on monille melko tuntematon. Roolipelaaminen - eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja tarjoaa tiiviin tietopaketin roolipelien monimuotoisesta maailmasta, jossa roolipelit ovat osa laajaa harrastusten verkostoa, johon voi kuulua monenlaista toimintaa miniatyyripeleistä animeharrastukseen. Yhteiset harrastukset muodostavat verkostoja myös pelaajien välille. Teos avaa roolipeliharrastusta sitä aikaisemmin tuntemattomille nuorten kanssa toimiville tai muuten aiheesta kiinnostuneille lukijoille.