Merja Pirttikoski

Unettomiin öihinTänään odotansanaa tai kaksiputoavaksi sydämeltävanhoihin lattialankkuihinlattialankkujen väliinKirjoitan lauseitaedes muutamanpienesti merkityksellisenpaljon puhuvanhiljaisesti huokailevanSalattuja sanojakylmästä värjötteleviensielujen syleihinuneen tuudittajaksiyön unettomiin tunteihinHetkiin ennen kyyneleitäkyyneleiden jälkeensydänten syrjiinpieniksi toivon kipinöiksielämän kokoiseen roihuun

NostalgiaaKaukana kuuluujunan vaimea vihellysseison vain paikallani ja odotanPienen kaupunginautioitunut asemarakennusei odota enää ketäänei saata enää ketään matkaanHuokaa vain hiljaisuuttaanajan patinoimin seininKertoo se vielä tarinoitaanmenneistä kohtaamisistahymyistä, suudelmistarakastavien viimeisistä jäähyväisistäensimmäisestä ujosta kosketuksestaJunan ääni vaimeneeniin kuin asemarakennuksennostalgiaa huokuvat tarinatKyllä me vieläkin odotammeEnsimmäistä katsettahellää kosketustasyvään tuntuvaa suudelmaaikuista rakkauttaHuomenna kuuluu jälleenjunan vaimea vihellysMe kirjoitamme uusia tarinoitaasemarakennuksen kuluneisiin seiniintummiin notkuviin kattohirsiinRakkaudesta onnelliset