Mika Rättö

Haavoittunut ritari havahtuu kaatosateesta muistinsa menettäneenä ja hakeutuu viimeisillä voimillaan kukkulan laella pilkahtavaa valoa kohti. Syrjäisen linnan erakoitunut vanha emäntä kylvettää paleltuneen ritarin tajuihinsa. Siinäpä suunnilleen kaikki, paitsi ei kuitenkaan. Utelias linnanemäntä janoaa tietoa vanhan liiton ritarihyveistä ja kurinalaisen elämän filosofiasta. Keski-ikäisellä soturilla on aika paljon kerrottavaa, opetettavaa, läksytettävää ja muuten vaan höpistävää ihmisenä olemisesta, moraalista, rohkeudesta ja sen sellaisesta. Toisin kuin amme, ritarin kiihkeät vuodatukset eivät tunnu lopulta pitävän vettä, ja kylpyveden viiletessä emäntäkin alkaa päästä jyvälle siitä, kuka tai mikä tämä salaperäinen soturi todellisuudessa on. Totuus on silmiä avaava pieni romaani monen kaltaisesta rohkeudesta ja rehellisyydestä, esittämisestä ja esiintymisestä. Rätön ritarin kylpymonologit muuttavat muotoaan, kunnes herää epäilys, onko kaiken ylevyyden takana sittenkin vain yksi, häpeällinen, oma pieni totuutensa.

Puutarhaoppilaitoksen rivipuutarhuri Herman Aleksandria Konstanttius - ituviiksinen viherpeukalo - törmää tämän tästä kummallisiin seikkoihin kotisaarellaan. Vuoren juurella elelevät tavalliset taatelintallaajat jauppiniskaiset veronmaksajat, kun taas vuoren huipulla elämöi parempiosaisten joukko, joka tuntuu tietävän jotakin perustavanlaista. Sillä jokin saarella on toisin, jotakin on tapahtumassa. Puutarhuri Herman ryhtyy penkomaan asiaa. Apureina tai vastavoimina laukkaavat muun muassa sikalanhoitaja, suurtalouskeittäjätär Katariina Gön Kukkenheim, Veli Cus Cus Wallenheimi (Gongoloksen luostarilaitoksen vanhempi vaihto-oppilas) sekä Marja-Liisa Skumban johtama naiskolmikko. Varastettuja kronikoita, demokratian mätänemistä, maailmanlopun ennustuksia ja härkäpapujen rapinaa ei tästä seikkailuromaanista ja moraliteetista puutu. Rätön vuolas, villi ja nerokas kerronta on kaikessa runsaudessaan jo tarina sinänsä. Puhumattakaan ilmat pihalle iskevästä dialogista. Se jokin - ”kuule härkäpapusi rapisevan” on villin seikkailukirjallisuuden, pullistelun ja pullisteluparodian sekä kokeilevan proosan klassikko heti ensisivuiltaan alkaen.

Kaikki pohtivat iänikuisia kysymyksiä; kuka olen, mistä tulen, mitä pakenen ja mihin ihmiskunta on matkalla? Mutta Rättö räjäyttää mysteerinratkonnan aivan uudelle tasolle. Mysterius Viisikulma-avain on nimestään alkaen yksi suuri hullu kysymysmerkki. Se on novellikokoelma, mysteerinäytelmä ja mahdoton arvoitus, joka sisältää viisi eri kulmaa eli viisi erillistä tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa seurataan miestä, joka päättää että hänen tehtävänään on kertoa kaikille kanssaihmisille, miten elää. Erakkona elelevä mies ei toki laskeudu kansalaisten tasolle vaan alkaa sivistää heitä kiivasmielisillä puheillaan sushibaarin yläkerrassa sijaitsevan asuntonsa ikkunasta. Toinen ja neljäs tarina seuraa Juoksijaa, joka pakenee pakenemistaan. Kolmannessa tarinassa joudutaan spiritismi-istuntoon ja viidennessä tutustutaan Pyhän Joosuan kirkon talonmieheen, jota yksinäisyys ja varjot alkavat liu'uttaa yhä syvemmälle outouksiin. Rättö on huima kirjoittaja ja kuvittaja, porilainen yleisnero, jonka teoksille on vaikea löytää vertailukohtaa. Mysterius Viisikulma-avaimen huumori ja villiys vievät lukijan oudon hyville teille. Mysteerien perässä juoksevien tai pakenevien vaiheet saavat kirjassa myös kuvallisia ilmenemismuotoja, joissa Rätön kädenjälki avaa vielä yhden tolkuttoman kiinnostavan maailman.

Hiili Hansson Kekäle on lyhytkasvuinen pohdiskelija ja kolibrinokkainen elämäntaiteilija, joka valvoo yöt ja nukkuu päivät. Hiili välttelee työtä ja asuu yhdessä Äitikyöpelin kanssa, kunnes epäonnistuneiden opiskelu- ja kaupungissa asumisyritysten jälkeen kohtaa eräänä päivänä kaksi muuta elämän murjomaa olentoa. On tullut aika toteuttaa tehtävänanto, jonka eräs Runoilija on ilmestyksissään viestittänyt. Kolmikko päättää suorittaa vaarallisen operaation rakkaan kotiseutunsa pelastamiseksi. Tihkuluodon valtuusto kun ei välitä vähäosaisista ja taiteilijoista laisinkaan; vanhat rakennukset halutaan purkaa ja Lintutalon sulkaväkikin on jätetty aivan heitteille. Mika Rätön esikoiskirja on tarina siitä, kuinka kiemurainen ja järjenvastainen tiemme toisinaan onkaan, ja kuinka eräskin hienkatkuinen ja hämärä päivä voi olla alku jollekin suurelle ja tärkeälle. Se on myös anarkistinen ja liikuttava satu oman elinpiirin tärkeydestä ja pelastamisesta. Rättö on kuvannut Tihkuluodon tolkuttoman maailman paitsi sanoin, myös kiehtovin kuvituksin. Perinteinen kehitystarina vätyksestä, joka löytää sisältään sankarin ja pelastaa koko viheliäisen kulmakunnan, muuttuu Rätön käsittelyssä aivan omanlaisekseen.