Minna Gröhn

Tässä runokirjassa on runoja, jotka olen kirjoittanut hirvikolarin jälkeen. Tämä on jatkoa esikoiskirjalle Elämästä tästä. Elämän poluilla tapahtuu asioita, joita voisin myös ihmeeksi kutsua. Ihme oli se, että selvisin hengissä rajusta hirvikolarista, saan kirjoittaa runoja itseni ja muiden iloksi. Yksi päivä voi muuttaa ja romuttaa unelmat, mikään ei ole itsestään selvyys näillä elämän poluilla. Tässä kirjassa on runojen muodossa ajatuksia arjesta ja erilaisista päivistäni, ylipäätään elämän moninaisuudesta. Kohtaamme tarkoituksia,merkityksiä,viittoja elämän poluilla. Emme ole yksin. Kaiken pitää tapahtua, juuri niin. Elämän poluilla avoimin, luottavaisin mielin.

Olen 43-vuotias Äänekoskelainen kolmen lapsen äiti. Olen kirjoittanut runoja pöytälaatikkoon jo nuoresta saakka. Yksi päivä; joulukuun 1. vuonna 2017, muutti elämääni. Jouduin 4-tiellä rajuun hirvikolariin. En itse muista tapauksesta mitään, heräsin jossain vaihessa ambulanssissa matkalla sairaalaan. Selvisin vakavasta kolarista, kuin ihmeen kaupalla. Matkaa sairaalaan oli 100 kilometriä. Suojelusenkelit olivat matkassa, niin voi todeta. Tehohoidosta ja sairaalasta kotiuduttuani aloin heti kirjoittamaan ajatuksia ja runoja. Se oli minun selviytymiskeino uudessa elämäntilanteessa. Elämä muuttui, sain aivovamman. Minun oli keskityttävä kuntoutumiseen ja selviytymiseen uudessa tilanteessa. Elämän arvot menivät uusiksi. Runojen kirjoittamisesta tunsin saavani voimaa ja uutta virtaa. Minulla heräsi ajatus runokirjan tekemisestä. Runojani täydentävät myös valokuvaaja Hanne Maneliuksen loisteliaat, taidokkaat ja voimauttavat kuvat luonnosta, elämästä tästä. Kunpa aina sen muistaa voisi,elää ja rakastaajokainen hetki,jokainen päivä.kun ei tiedäpäivästä tulevasta,hetkistä ja elämästä.