Niina Holopainen

Niina Holopaisen runokokoelma on ylistys kaikelle kahden ihmisen väliseen rakkauteen tai sen kaipuuseen liittyvälle. Keskiössä ovat kauniit ja kipeät tunteet, muistot, kosketus - ja vesi. Teoksen runoissa vesi virtaa ja kantaa. Välillä se etsii uomaansa, vieressä ihminen omaansa, yksin ja yhdessä. Holopaisen runoissa rakkaus saa ikävöimään jo ennakkoon, ja kaipaus koskettaa sydämen lisäksi koko kehoa. Muistoihin ei aina voi luottaa, ja joskus pelolla on tuhovoimaa.minäkin kaipaan vainosaksi ajattomuuttaluona tämän vedenjoka on ollut aina.

Syrjäänvetäytyvä Anita saa yllättäen hoidettavakseen koiran. Se vie hänet lähemmäs Kirsiä, jota hän on tähän saakka katsellut vain kaukaa. Anita ei ole uskaltanut haaveilla parisuhteesta sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen ja ainoa suhteensa kariutui vuosikymmeniä aiemmin. Uuden rakkauden mahdollisuus kangastelee nyt kaiken menneisyyden luoman ahdistuksen keskellä. Onnistuuko isin tyttö vihdoin löytämään onnen taakkansa täyttämässä todellisuudessa? Anitan tarina on lukijansa yllättävä kertomus ylisukupolvisesta ulkopuolisuudesta, köyhyydestä, väkivallasta, väkisin tukahdutetusta seksuaalisuudesta ja mielen pirstoutumisesta.

Sinusta on kirja kenestä tahansa, kaikista meistä. Tai ainakin meistä, jotka yhä istuvat haaveittensa huoneessa eivätkä suostu poistumaan niin kauan kuin on toivoa edes yhden unelman kiinni saamisesta. Sinusta on tarina yksin olemisen ristiriitaisuudesta, ikääntymisestä, sekä kaipauksen ja rakkauden kauniista kangastuksista. Ja muistoista, joihin ei voi tai kannata täysin luottaa. Sinusta kertovaan tarinaan kietoutuvat myös havainnot olemisen rajallisuudesta. Siitä, kuinka helposti kaikki tämä tässä ja nyt voikaan rikkoutua.

Ihmiset kursivat itseään kokoon sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Hilma lupaa kuolevalle äidilleen, että hänen ja Aukustin talosta tulee jotain tavallista kotia enemmän. Hän piilottaa kivijalkaan suvunmittaisen yhteyden siemenen ja turvaa näin lastensa ja lastenlastensa tulevaisuuden. Talo jää tyhjilleen Hilman poistuttua tuonilmaisiin pian Aukustin jälkeen. Hilman tytär Laila asuu toisaalla, kunnes hänen tyttärensä Eeva alkaa odottaa aviotonta lasta 60-luvun alussa. Laila piilottaa Eevan ja häpeän keskelle metsää lapsuudenkotiinsa, josta hän on omasta tahdostaan vieraantunut. Talo sulkee sisäänsä Hilman jälkeläisten salaisuuksia, kunnes siirtyy toiselle suvulle. Talon yhteys sen sisällä asuviin kaksijalkaisiin katkeaa. Silti eräänä päivänä taivaalta putoaa taas valkoinen liljankukka, ja hirret väreilevät tuttua lämpöä.