Suuri osa suomalaisesta näyttämö- ja elokuvataiteesta syrjii roolituksessa ja tarinoiden sisällöissä. Ulossulkeva katse lävistää koko suomalaisen yhteiskunnan. Syrjivä katse ehdottaa ”normaalia”. Hyvin harva, jos kukaan on täysin vapaa tuosta katseesta. Jotta ”normaalin” voi purkaa, on se nimettävä ja nähtävä. Tehtävä ei ole helppo, sillä valtarakenne on viritetty suojelemaan etuoikeutetun nimeämättömyyttä ja koskemattomuutta. Näyttelijä-käsikirjoittaja Noora Dadu tarjoaa omakohtaisessa esseeteoksessaan konkreettisia tapoja purkaa näyttelijöihin kohdistuvaa katsetta. Hän pohtii, miksi roolituksen ongelmista on vaikea puhua, ja ottaa lukijan mukaan tutkimaan representaatiokeskustelun möykkyjä, jumituksia ja umpisolmuja. Nykyhetkeä ymmärtääkseen Dadu tarkastelee syrjivien ja kolonialististen ja rakenteiden syntyhistorioita sekä monia marginalisoituja edelläkävijöitä, jotka ovat omalla työllään mahdollistaneet muutoksen kohti moninaisempaa ja kuuntelevampaa kulttuuria. Toivo syntyy ehdotuksista, jotka tekevät tilaa monenlaisille olemisen tavoille.
