Olga Palo

Omakohtainen esseeromaani on fantastisen terävänäköinen, villi ja kaivattu päivitys vanhemmuudesta. Nainen on junamatkalla lapsensa kanssa. Junan kulkiessa eteenpäin hän katsoo taakse ja pohtii avoimesti äitiyden äärellä tuntemaansa kitkaa. Teos tutkii uteliaasti lapsuudenperheen, lasten syntymisen ja taiteentekemisen ydinkysymyksiä. Se on lapsellisen ihmisen Oma Huone - sen seinät vuotavat. Moniaalle kurkottava ja intersektionaalisilla raiteilla kulkeva kertomus kysyy tarkkaan ja koskettavasti, millaista on olla kiinni muissa ihmisissä, ruumiissa ja maailmassa.

Moniääninen esseekokoelma kuolemasta. Ihmiset ja ajatukset ovat keskeneräisiä kuoleman edessä. Kuolema on aiheena suuri ja pelottava, loppuun kaluttu ja sellaisena helposti kliseinen. Toisaalta kuoleman arkinen todellisuus on liian sotkuinen sopiakseen loppuun asti optimoituun länsimaiseen arkeen. Kuolemaa on vaikea ymmärtää, ja silti siitä kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi sanoa jotain syvällistä ja tyhjentävää. Tässä tekstikokoelmassa sellaista ei edes yritetä. Kirjoittajat pyrkivät saamaan otteen kuoleman vaikeasti tavoitettavasta luonteesta. Teksteissä ihmetellään ikuista elämää tavoittelevia piilaakson vampyyreita, etsitään sielun paikkaa ruumiista ja kiedotaan yhteen yksilökeskeisyys, kuolemattomuuden harha ja ekokatastrofi. Kirjan toimittavat Carmen Baltzar (s. 1989) ja Aurora Lemma (s. 1991). Baltzar on kirjoittaja ja taiteilija, joka unelmoi kuolemanjälkeisestä elämästä Siperian sutena. Lemma on kirjoittaja, lääkäri ja valtiotieteilijä, joka keräsi lapsena kuolleita oravia järjestääkseen niiden hautajaiset.

Riemastuttava ja veitsenterävä novellikokoelma ravistaa kirjoituksen, autofiktion ja naiskuvaukset suloisesti sijoiltaan. Kuiskaaja toistelee muiden repliikkejä muttei saa lausuttua omia sanojaan, menetetty rakkaus mykistää, päähenkilöt käyvät kirjailijan kimppuun ja cv ryöpsähtää kokonaistaideteokseksi. Kirjan tarinoiden päähenkilöitä ovat eri naisten lisäksi päiväkirjat, muistilaput, kirjoitus, luettelot ja muistikuvat. Teos tutkii loisteliaasti kielen, kertomisen, ylöskirjaamisen ja selittämisen mekanismeja. Tekstit ajavat autofiktiivisen totuuden iloisesti nurkkaan ja peilaavat siitä itseään. Ne leikkivät tosissaan ja puhuvat totta niin hyvin kuin fiktio kuunaan voi.