Olli Heikkonen

”Hanko, Ino ja Russarö.” Neuvottelupöydässä lausutuilla sanoilla hamutaan tilaa. Lopulta ne piirtyvät rajoina ihmisten mieliin ja pirstovat maata. Kokonaisetvaltakunnat päättyvät ääriviivoihin, jotka on selvästi merkitty kartalle. Mutta eläimiä rajat eivät pidättele. Ne ylittävät niitä vaivattomasti kuin myyttien olennot. Näissä kuolemantansseissa ajatus on kuitenkin selvä: ajasta ei voi neuvotella. Sitä ihminen ei hallitse. Olli Heikkosen jykevänkauniit runot äestävät historiaa, jota vasten aikamme mullistukset peilautuvat. Hirven kiivaat sydämenlyönnit alkavat kuulostaa keskiaikaisilta kirkonkelloilta - tuntuu kuin ne kaikuisivat ikuisesti.

Legendaarisen runoilijan kootut runot. Sirkka Turkka (19392021) on Suomen ikonisimpia runoilijoita. Runot 1973–2004 kokoaa yksiin kansiin kaikki Turkan julkaistut runot. Esipuheen teokseen on kirjoittanut runoilija Olli Heikkonen." Kaikki ne ovat siellä,tallella järjestyksessä. Koira, joka nukkuuruudullisten verhojen takana,voikukan ensimmäinen lehti,maskrosblad,lehtimaja ja serenadit,syreenimaljakko ja päänsärky. Tammenverso, joka ei ehtinytalkua pitemmälle. Puut yleensä, ja kun aika onlehdet ilmassa irrallaan." Sirkka Turkka (19392021) syntyi Helsingissä ja valmistui ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta, humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja tallimestariksi Ypäjän hevoshoitokoulusta. Hän työskenteli Helsingin kaupungin huoltovirastossa sekä Auroran ja Nikkilän sairaalan kirjastoissa. Lisäksi Turkka toimi tallimestarina ja hevosten hoitajana. Turkan esikoiskokoelma Huone avaruudessa ilmestyi 1973. Sirkka Turkka on yksi arvostetuimpia ja luetuimpia nykyrunoilijoitamme; hänen tekstejään on myös käännetty monille kielille. Turkka sai Finlandia-palkinnon kokoelmastaan Tule takaisin, pikku Sheba sekä useita muita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, muun muassa arvostetun Tranströmer-palkinnon.

Olli Heikkosen viides runokokoelma Regional-Express piirtää kirjan sivuille säkeistä rakentuvia kuvioita. Peilikuvina keskeltä jakautuvat runot vievät Saksan rautateille, joenrannan toreille, metsään ja kievareihin – mullan ja rännän ristivaloon. Heikkosen lumoavan taitavat runot liukuvat surumielestä huolettomaan jutusteluun. Peilautuvat säkeet paljastavat äkkiväärää kaihoa ja komiikkaa. Runojen matkassa on hyvä olla, kuin ”usvankaltainen olotila, kahden jääpalan ujo tutustuminen, onnistuminen, sulaveden tulva lasin reunaan kalahtavassa valossa”.