Olli Mäkelä

Ajankohtainen kirja turkistarhauksen historiasta, nykypäivästä ja vastustamisen muodoista – yöllisistä häkkien avaamisista tiedon ja valistuksen voimaan. Nuppunen, Lumi ja Viima viettävät laatuelämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Kolmikko karkasi turkistarhalta, mutta miljoonat lajitoverit jäivät alle neliömetrin kokoisiin verkkopohjaisiin häkkeihin. Vuosien saatossa eläinoikeusaktivistit ovat laittaneet välillä koko oman elämänsä peliin ja puolustaneet turkiseläimiä tappouhkauksista ja jatkuvasta häirinnästä huolimatta. Turkistarhoille on maksettuja miljoonatukia, tilastoja on vääristelty ja huomattavaa lintuinfluenssauhkaa vähätelty. Salla Mäkelän ja Olli Mäkelän tietokirja kertoo turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenistä. ”Kettutytöt” eivät enää liiku yön pimeydessä availemassa häkkien ovia. Nykyajan aktivistit aukaisevat ovia tiedolla ja valistuksella. Kuva turkistarhalta paljastaa miljoona kärsimystarinaa. Eläinten ystävät ovat löytäneet henkisen kotinsa eläinsuojelujärjestöistä. Moniääninen kirja antaa puheenvuoron myös turkistarhauksen puolustajille. Toivo paremmasta elää ja aktivistien työ kantaa hedelmää. Turkistarhojen määrä on romahtanut ja suomalaisten asenteet muuttuneet. Onko turkistarhauksen päättyminen Suomessa vain ajan kysymys?

Olli Mäkelä: Minä itteOlli Mäkelän novellikokoelma Minä itte (160 sivua, Non Art Books) edustaa perinteistä modernismia kuten aikanaan Veijo Meri ja Ernest Hemingway novellituotannossaan. Näitä novelleja kirjoittaessaan Mäkelä alkoi aavistaa, mitä armoitettu lyhyen proosan mestari Hemingway tavoitteli hioessaan yhtä lausetta kokonaisen päivän ja miten hänellä sanomatta jättäminen sai tekstin elämään. Minä itte -novellien aihemaailma on kasvanut Olli Mäkelän omasta vaiherikkaasta elämästä. Lapsuudenkoti oli metsätyönjohtajan perheessä pienessä hämäläiskylässä, opiskelupaikkakunnaksi valikoitui läheinen Tampere ja lopulta Mäkelä perheineen asettui asumaan lakeuksille. Novellikokoelman Minä itte keskeiset henkilöt esittäytyvät jo Mäkelän romaanissa Pomo (Arktinen Banaani 2013). Novellien päähenkilö Ilari elää lapsuuttaan Sydän-Hämeessä seuraten kiinnostuneena kiihkeän isänsä touhuja. Varttuessa nuoreksi hän alkaa kesätöitten ohessa kiinnostua kirjoista ja likoista, sitten matkustelusta. Novelleissaan hän etsii paikkaansa yhteiskunnassa yövartijana ja sitten vapaana ja myös sitoutuneena toimittajana. Novelleissa seurataan, miten lapsuudenkodin tärkeät ihmiset kulkevat loppuaan kohden. Sahalahden, Tampereen ja Seinäjoen lisäksi novelleissa liikutaan muun muassa Helsingissä, Malmössä ja Hampurissa. Kantavana teemana novellista toiseen voi havaita sivullisuuden, mikä on osaltaan myös synnynnäisen tiedonvälittäjän ominaisuus.

Minulla oli noin vuoden vanhat marketista ostamani viidenkympin puolipitkävartiset vaellustossut. Olin kävellyt niillä muutaman yli kymmenen kilometrin päivämatkan syksyllä Saariselällä ja kotona päivittäisiä neljän kilometrin lenkkejä. Kengät oli sisäänajettu, mutta laatu ei varmaan paranisi, vaikka kävelisin ne puhki. Asetin ne lähelle lämpöpatteria, sillä niiden sisäpintakin tuntui hivenen kostealta. Matkavarustukseni oli vähäinen. Minulla oli olkihattu, maastopuvunvärinen hupullinen, vettä ainakin vähän aikaa pitävä soft shell- pusakka ja ohut fleecepusakka. Rankkoja sateita varten oli sininen sadeviitta, jossa oli huppu mutta ei hihoja. Kädet jäivät viitan alle. Viitta oli niin laaja, että se nieli repun sisäänsä.

Nurmo on peltolakeuksien ja myös metsien entinen kunta Etelä-Pohjanmaalla Länsi-Suomessa. Kärkitussi ja akvarellipensseli etsiytyvät sen kyliin. Nurmonjoen rantamaisemien kauneus puhkeaa kukkaan, mutta tosio on, että Nurmoosta on aina lähdetty, vaikka onkin kaduttu. Niin lähtivät ristiin rastiin Etelä-Pohjanmaata myös tuo, kynä ja luonnoskirja. Noin 30 pitäjän rakennuksia ja vähän ihmisiäkin piirtyy paperille.

Ainon ja Eerikin poikavauva siepataan raharyöstön yhteydessä. Poika varttuu rosvokoplan hoivissa. Vanhempien ja pojan sekä pojan ja tämän kaksoisveljen tiet kohtaavat vasta 20 vuoden kuluttua suuren aseryöstön tiimellyksessä. Äiti-romaani jatkaa kertomista Ainosta ja Eerikistä, joiden kodinperustamisen vuosissa elettiin romaanissa Pomo (Arktinen Banaani 2013).

Runokokoelma Ystad kuljettaa sanoja Itämeren rannalta hämäläisiin metsiin. Runot synnytti vanhempien muisto. Olli Mäkelä on syntynyt ja asunut hämäläismetsissä, mutta hän on myös vieraillut Ystadin rannoilla. Saman kirjoittajan romaani Pomo (Arktinen Banaani 2013) kertoi siitä, miten nämä vanhemmat rakensivat kotia hämäläismetsien keskelle.

Heikkilän Eerikki haluaa perheelleen vain hyvää, oman torpan, kasvimaan ja itsellisen elämän. Tiellä on kuitenkin monta mutkaa. Sotamuistona päähän juuttunut sirpale, ahne talollinen ja pahimpana kaikesta Eerikin pitelemätön luonne. Esikoisromaanissaan Pomo Olli Mäkelä kuvaa aidosti, millä lihaksilla Suomea sodan jälkeen rakennettiin ja vihreää kultaa taottiin. Samaan aikaan kun Suomesta rustataan hyvinvointivaltiota, nimitetään Eerikki metsätyönjohtajaksi. Mutta onko Eerikistä pomoksi?