Päivi Öhman

Kipu kadotettuna olosta,rakkautta vailla:”... Se on kuin yksinäisen pöllöniäinen päättymätön huutoautiudessa, jossa ei olemuuta kuin sen huuto...” Elämäntaipaleen tuskaa ja kasvuayhäkin luodanneena, kokoelmien:”Yksinäisten tuolien armeija”ja ”Riihäp Dääns!” oheen. Ole hyvä!

Elämän ambivalenssi. Tahdon, mutten. Toivon, silti kavahdan. Itsetuho ystäväksi muodostuneena. Mitä minulle jää, jos tämänkin on annettava mennä?! Keinoton ja kokematon päästämään irti, mikä suojaksi muodostunut tuskaa ja ahdistusta vastaan. Mistä löytää perusteet, sisältö, halu ja oikeus elämään? Miten elää ilman suojaa, joka ainoa minkä tunnen? Mistä löytää uskallus ja voima muuttua. Tartun Jeesuksen käteen ja astun uuteen... Yksinäisten tuolien armeija -kirjan jälkeen matkavapauteen jatkuu tämän uuden kokoelman myötä. Kiitos Mediapinta!