Päivi Sihvola

Alajärveläinen Hemming Saarimaa (1885–1910) lähti Amerikkaan, liittyi sosialistiseen puolueeseen ja päätyi Työmies-lehden kirjeenvaihtajaksi. Hän kuvasi värikkäästi suomalaisten siirtolaisten elämää sekä kirkkolaisten ja sosialistien välisiä kahinoita Cliffordista, Wisconsinista käsin. Hemming opiskeli suomenkielisten työläissiirtolaisten korkeakoulussa eli Työväen-Opistossa (Work Peoples College) Smithvillessä, Duluthissa 1907–1910. Hän ahmi koulun tulisieluisen johtajan Leo Laukin luentoja ja osallistui kiihkeisiin, ideologisiin keskusteluihin, joiden foorumi Duluthin opisto oli. Saavuttuaan Smithvilleen Hemming kirjoitti Cliffordin tovereilleen: ”En voinut lähteissäni tunteistani kertoa, jotka rinnassani aaltoilivat tullessani teidän joukkoonne alaikäisenä poikapahasena, piimäsuuna pikkaraisna, tietämättä eri puolueista, uskonnoista, uusista aatevirtauksista, eikä niiden aatteiden välisistä kamppailuista. En tiennyt ihmismiljoonain elämän ja nälkäkuoleman välisistä tuimista taisteluista, enkä pienten lasten luonnottomasta työskentelystä tehtaan ummehtuneissa sokkeloissa, kuumien koneitten ääressä...” Mikrohistoriallinen kokoelma nuorena kuolleen Hemming Saarimaan tekstejä sisältää ainutkertaista materiaalia mm. Work People's Collegen alkuvaiheista ja sen opettajista. Teos täydentää kirjan tekijän aiempaa samaan sukuun liittyvää Kirjeitä Karjalasta -julkaisuaan. Hemming oli Karjalaan matkanneiden Saaren veljesten eno.

Alajärveläinen Hemming Saarimaa (1885–1910) lähti Amerikkaan, liittyi sosialistiseen puolueeseen ja päätyi Työmies-lehden kirjeenvaihtajaksi. Hän kuvasi värikkäästi suomalaisten siirtolaisten elämää sekä kirkkolaisten ja sosialistien välisiä kahinoita Cliffordista, Wisconsinista käsin. Hemming opiskeli suomenkielisten työläissiirtolaisten korkeakoulussa eli Työväen-Opistossa (Work Peoples College) Smithvillessä, Duluthissa 1907–1910. Hän ahmi koulun tulisieluisen johtajan Leo Laukin luentoja ja osallistui kiihkeisiin, ideologisiin keskusteluihin, joiden foorumi Duluthin opisto oli. Saavuttuaan Smithvilleen Hemming kirjoitti Cliffordin tovereilleen: ”En voinut lähteissäni tunteistani kertoa, jotka rinnassani aaltoilivat tullessani teidän joukkoonne alaikäisenä poikapahasena, piimäsuuna pikkaraisna, tietämättä eri puolueista, uskonnoista, uusista aatevirtauksista, eikä niiden aatteiden välisistä kamppailuista. En tiennyt ihmismiljoonain elämän ja nälkäkuoleman välisistä tuimista taisteluista, enkä pienten lasten luonnottomasta työskentelystä tehtaan ummehtuneissa sokkeloissa, kuumien koneitten ääressä...” Mikrohistoriallinen kokoelma nuorena kuolleen Hemming Saarimaan tekstejä sisältää ainutkertaista materiaalia mm. Work People's Collegen alkuvaiheista ja sen opettajista. Teos täydentää kirjan tekijän aiempaa samaan sukuun liittyvää Kirjeitä Karjalasta -julkaisuaan. Hemming oli Karjalaan matkanneiden Saaren veljesten eno.

Päivi Sihvola on kirjoittanut vihdoin jatkoa Kuume-romaanille, joka ilmestyi Edico Oy:n kustantamana 2011. Tarinan voi lukea itsenäisenä teoksena. Kupariparta jatkuu lähes siitä, mihin Kuume loppui. Saana on saanut tempaistua itsensä irti alkoholistimiehestään Esasta ja aloittaa nyt uutta, itsenäistä elämää poikansa Paavon kanssa Helsingissä. Pohjalaista murretta puhuva äiti Inkeri on eronnut samaan aikaan. Vahvalle ja dominoivalle Inkerille jätetyksi tuleminen on kasvun ja muutoksen paikka. Inkeri laukkaa treffeillä ja ajautuu toinen toistaan hullumpiin tilanteisiin. Romaanissa käydään läpi Saanan ja Inkerin elämää noin viiden vuoden ajalta eteenpäin. Alussa eletään syksyä 1993. Teoksessa selviää mitä Kuumeessa kadonneelle Jussille tapahtui. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Rankkojen kokemusten jälkeen elämä hymyilee Saanalle viimein. "Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani Kuume on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan." Risto Kormilainen,Kaltio

Purmojärven Isopelliset II sisältää Isopellisen kylän uudisasukkaan Lauri Bjöninpoika Pellisen sukutauluja. Kirjassa on 12 sukupolvea Laurin jälkeläisiä 1500-luvun lopulta lähtien.

Päivi Sihvola palaa lapsuutensa Isopellisen kylään ja äitinsä suvun jäljille Kortesjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle kaksiosaisessa teoksessaan. Ensimmäinen kirja sisältää osan kylän asutushistoriaa, runsaasti vanhoja valokuvia sekä muisteluja. Teos on kyläkirjan, elämäkerran ja sukukirjan yhdistelmä. Kertomuksen keskiöön nousee Pellisentien varrella eläneiden asukkaiden ohella Sihvolan isoäidin Alina Koiviston nauhoitettu haastattelu vuodelta 1979, josta otteita kulkee läpi koko kirjan. Alinan Etelä-Pohjanmaan järviseutulaisella murteella puhuva kertojanääni valaisee kiinnostavasti entisaikojen elämää. Se tuo esille keuhkotaudin runteleman perheen, kiertokoulussa lapsia hakkaavan opettajan, sodan vammauttaman aviomiehen ja erityisesti naisen osan perheen arjen pyörittäjänä. "Kalle oli Viron vapaussovassa ajanu konekiväärikuormaa. Kaks hevosta oli sen kuorman eessä. Yhtäkkiä oli konekiväärisuihku ruvennu lapattamaa ja hevoset oli pillastunu ja lähteny laukkaan. Kalle oli jääny niihin suittii kii ja raahautunu hevosten perässä. Siinä sen jalaka meni, että meinas vähä ontua." Ylpeän sorttinen Alina, jolla miehenottokin kesti kauan, tarkastelee elämäänsä valoisasti, huumorin läpi." Yhtenä aamuna oli sauna kumossa. Se itestään kaatu." Toinen kirja sisältää pelkästään sukutauluja Lauri Björninpoika Pellisestä lähtien kaksitoista jälkipolvea.

Kirjeitä Karjalasta kertoo Alajärveltä Amerikkaan muuttaneen Saaren (alkuaan Saarenmaa) perheen tarinan liki 120 vuoden ajalta. Perheen pojat Nikolai, Nestor ja Eino lähtivät Yhdysvalloista 1930-luvun alussa töiden perässä Neuvosto-Karjalaa rakentamaan. Mukana on yhteensä 15 kirjettä sekä Nikolai että Eino Saarelta Karjalasta kotiväelleen. Varsinkin Nikolai Saaren kirjeet Uhtualta ja Matroosasta kuvaavat koruttomasti ja yksityiskohtaisesti Karjalan rakentamista käytännössä metsurin näkökulmasta. Nikolai ja Nestor palasivat kotiin kolmen vuoden jälkeen, mutta Eino joutui jäämään, koska ei saanut passinsa uusimiseen tarvittavaa viittä dollaria. Yhteys perheeseen katkesi Stalinin vainojen aikana. Amerikan sukulaiset etsivät Einoa ja tämän perhettä useiden kansainvälisten järjestöjen kautta yli 50 vuotta tuloksetta kunnes tuli perestroika ja vapaammat tuulet. Päivi Sihvola kertoo sukulaistensa koskettavan tarinan valokuvallisena dokumenttina, joka samalla läpileikkaa amerikansuomalaisten siirtolaisten elämää, alkutaivalta ja kohtelua. Aineiston keräämiseen ja kasaamiseen on mennyt seitsemän vuotta

Romukultaa on pietarsaarelaisen Päivi Sihvolan yhdeksäs teos. Ihmissuhteita, rakastumisia kypsässä iässä, eroja, yksinäisyyttä, treffipalstoja...itseironiaa. Runoissa on liki kahden vuosikymmen kaari. Tuli Rakkaus. Mitä sille tehdä? Käsipäivää sanoa. Hauska tutustua. Emme ole ennentavanneet. Korkea aika. Olen kuullut teistäpaljon. Monta kertaamelkein nähnyt,erehtynythenkilöstä.

Holopaisen hymy on kollaasimainen kuvaus yhden kaupungin asukkaista, joiden elämät nivoutuvat toisiinsa eri aikatasoissa. Kokoelma sisältää kymmenen tarinaa. Kirjan alussa esiintyy Anni herkkänä pikkutyttönä ja seuraavassa novellissa ikääntyneenä luopujana. Annin tarinan sivuhenkilö, perheensä jättävä Pikkulintu, on pääosassa kolmannessa novellissa. Sitä seuraa Eeron ja Kaisan riipaiseva tarina. Myös vaimonsa hylkäämä Tapio pohtii uutta tilannettaan. Syrjäisellä residenssillä elelee Lintumies, jonka suojiin pikkulinnutkin hakeutuvat ja yksinhuoltaja Helena pallottelee eri rooliensa välillä. Kirjan päätösnovellissa hymyilee kuvataiteilija Holopainen, joka on käynyt joidenkin novellien henkilöiden kotona öisin ihailemassa nukkuvia. Hän sitoo tarinat yhteen. Holopaisen hymy on pietarsaarelaisen Päivi Sihvolan kahdeksas teos.

Mourusalon perhe asuu punaisessa talossa Kissalaaksossa Kauttakulkukaupan lähellä. Hilkan, Arvon ja Matin lisäksi perheeseen kuuluu kaksi kissaa Lyyli ja Leevi. Kattikirjassa seurataan hassunkurisen perheen arkea. Kissat nousevat teoksen päähenkilöiksi ja ovat molemmat vuorollaan kertojina. Eikö ne kohta herää? Aamupala tekisi terää. Tahdon seitiä, kalaa. Eikö edes pientä palaajäänyt illasta eilisestä? Apua, en kohta kestä. Ruokaa, ruokaa! Lyyli huitoo, huokaa. Pietarsaarelainen Päivi Sihvola on kirjoittanut riemastuttavan hauskan kirjan, jota täydentää kuvataiteilija Jarmo Sihvolan upea kuvitus.

Henrikki oli syntyissään niin iso laps,että het yletty hyysinripaan. Paino viis ja puoli kilova. Serkut kerto, jottaHeikki ajo lauvantainaratsiaan. Poliisit pysähytti. Heikki avas lasin-God dag, sano poliisi.-Ku raa, sano Heikki. Päivi Sihvola on kirjoittanut Etelä-Pohjanmaan järviseudun murteella hauskan ja koskettavan runoteoksen, jonka miljöönä on lapsuuden Pietarsaari ja Östanpoon huvila-alue. Runebergin tupa hallitsee Östanpoontietä ja sen monenkirjavia asukkeja. Lapsen näkökulma aikuisten maailmaan synnyttää hullunkurisia sävyjä runoissa, joissa eletään 1970-luvun molemmin puolin Schaumanin selluloosatehtaan kupeessa.

Kissalaakson Himskatin kylässä sijaitsee Kauttakulkukauppa, josta voi ostaa melkein mitä tahansa. Siellä mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat sulavasti keskenään. Erikoista kauppiasta tullaan tapaamaan matkojenkin päästä. Kauttakulkukaupassa liikutaan huumorin, runon ja kuvan keinoin tilanteissa, jotka saavat monia merkityksiä. Astu sinäkin kynnyksen yli ja tule nauttimaan riemukkaan kaupan tunnelmasta. Saisinko rohkeutta ropallisen,ja itsetuntoa kopallisen? Siihen tarkoitukseen on Kehurehu,mielelle paras voitelumehu:Olet hyvä, olet hyvä, olet hyvä,teho on syvä, on syvä, on syvä! Päällys ja kuvitus Jarmo Sihvola