Maatalousleiri, erikoisleiri, naisten erityinen työmuodostelma, erikoistyöleiri. Jatkosodan aikainen Suomi oli todellinen työleirien saaristo, joista kuitenkin vain ensiksi mainitulle leirille mentiin vapaaehtoisesti. Sota-ajan Suomi oli aluksi talkoiden ihannemaa, mutta pian pelkät kansalaistalkoot eivät enää riittäneet. Maassa otettiin vuonna 1942 käyttöön yleinen työvelvollisuus, jota rikkovat naiset voitiin rangaistukseksi määrätä enintään vuodeksi naisten erityiseen työmuodostelmaan, ”kurikomppaniaan”. Leirillä vallitsi nimensä mukaisesti kuri ja järjestys, mutta samalla leirille kootut nuoret naiset herättivät suurta kiinnostusta leirin ulkopuolisessa miesväestössä. Oma leiri löytyi myös naisille, jotka eivät rikkoneet työvelvollisuuslakia, mutta joita muuten pidettiin ”vaikeina”: tällaiset naiset sijoitettiin erikoisleireille kauas asutuskeskuksista tekemään metsätöitä ja nostamaan turvetta. Tällaiselta erikoisleiriltä vapautuminen edellytti 75 halkomotin tekemistä, mikä ei työhön tottumattomalle ollut helppoa. Työleirijärjestelmä huipentui, kun eduskunta sääti vuonna 1943 lain erikoistyöleireistä. Niihin oli mahdollista lähettää vuodeksi sellaisia naisia ja miehiä, joilla oli pahennusta herättäviä elintapoja tai jotka vieroksuivat työtä. Työvelvollisuuden soveltaminen päättyi syksyllä 1944, ja pian sen jälkeen päättyi myös erikoistyöleirilain soveltaminen. Lakia ei kuitenkaan kumottu ennen kuin vasta vuonna 1991 - vain neljä vuotta ennen kuin Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Työleirijärjestelmän kummina toimi Urho Kekkonen, joka jo heti talvisodan jälkeen esitti työmuodostelman perustamista naisille. Kekkonen ehdotti myöhemmin myös ”mustalaiskysymyksen kokonaisratkaisua”, jonka osana romanit oli koottava työleireille. Kekkosen mielipide käy ilmi myös hänen erääseen kirjeeseen tekemästään merkinnästä: ”Mustalaisia varten lienee perustettava keskitysleiri, eihän niistä muuten selviä.” Kekkosen näkemys realisoitui, kun romaneita varten perustettiin kolme työleiriä, jotka jäivät kuitenkin vain lyhytaikaisiksikokeiluiksi. Toisin kuin romanien etninen tausta, henkilön poliittiset mielipiteet eivät olleet missään vaiheessa peruste, kun ihmisiä määrättiin työleirille. Tutkimuksessa päädytään arvioon, jonka mukaan erityyppisille työleireille lähetettiin vuosina 1942-1944 ainakin 2 500 henkilöä. Työleirijärjestelmästä ei ole aiemmin tehty kokonaisvaltaista tutkimusta, eikä leirijärjestelmää yleensä edes mainita sota-aikaa käsittelevissä teoksissa ja tutkimuksissa. Tämä kirja tuo runsaasti uutta tietoa ja se muuttaa vallitsevaa käsitystä jatkosodan aikaisesta kotirintamasta ja koko suomalaisesta yhteiskunnasta. Kirja perustuu lähes täysin alkuperäislähteisiin. Pekka Niiranen työskentelee toimittajana Yleisradiossa. Hän on poliittisen historian dosentti ja on aiemmin väitellyt teologian tohtoriksi Kekkosen ja kirkon suhteista.
