"Ole hiljaa ja hymyile." "Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa", mutta "ahkeruus kovankin onnen voittaa". Kyläkoulujen pulpeteissa, pönttöuunista leijuvan koivuhalon ja makaronivellin tuoksussa suurten ikäluokkien tytöt istuivat opettelemassa elämän alkeita ja ompeleita. Sitten muutoksen pyörre imaisi heidät mukaansa, paiskasi kaupunkien bensantuoksuiselle asvaltille, jossa pätivät aivan toisenlaiset säännöt. Vuosikymmeniä myöhemmin he muistavat edelleen että "vaatimattomuus kaunistaa", mutta vieläkö se riittää elämänohjeeksi? Vai onko heillä jo uskallusta rakastaa kun siltä tuntuu, muistaa ja unohtaa, antaa anteeksi myös itselleen? Pirjo Leimusen novellikokoelma Kiitos ja anteeksi antaa äänen muutoksen sukupolven tytöille.