Pirjo Lyytikäinen

Teos tarkastelee arvostetun ja suositun nykykirjailijan Leena Krohnin tuotantoa, jota on tutkittu toistaiseksi vähän. Aiheena on Krohnille ominainen allegorinen fantasia, jota analysoidaan kirjailijan neljän keskeisen teoksen kautta. Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, Tainaron, Oofirin kultaa ja Umbra ovat erilaisten fantasiaepisodien kudelmia, vain väljästi romaania muistuttavia kokonaisuuksia, jotka kertovat todellisuudesta kuvaamalla allegorisia henkilöitä ja kaupunkeja. Tutkimus osoittaa havainnollisesti, kuinka Krohnin teokset kytkeytyvät allegorian pitkään perinteeseen ja modernistisen romaanin poetiikkaan. Keskeisiä ovat myös intertekstuaaliset analyysit, jotka kartoittavat oivaltavasti Krohnin teosten moninaisia pohjatekstejä. FT Pirjo Lyytikäinen on kotimaisen kirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.

Toinen onkieli kieletön lehtinenmetsän nielemä tuulilinnut avaavat siihen siipensäja vaikenevatetkä sinä puhu näitä kieliävaikka kuulet huminan ja iltaisinhaavan joka lepattaa kuiskaavan finaalin. Humu, sanon sinullevanhan metsän elegia. Pirjo Lyytikäinen on suomalaisen kirjallisuuden tutkija ja intohimoinen lukija. Kirjallisuudesta kirjoittaminen on ollut hänen ammattinsa, mutta kaikessa hiljaisuudessa hän on kirjoittanut runoja. Nyt hän julkaisee ensimmäisen kokoelmansa, jonka aiheena ovat muistetut metsät. Runoissa kohdataan puiden, maan ja veden eliökuntaa vaihtuvan valon ja tuulen näyttämöillä. Samalla piirtyy esiin kuvia luonnosta, ihmisestä ja ajastamme.

Leena Krohnin tuotanto ulottuu 1970-luvulta tähän päivään. Lasten- ja nuortenkirjoja, romaaneja, novelleja ja esseitä julkaissut Krohn on yksi käännetyimmistä kirjailijoistamme. Hänen kirjoistaan on syntynyt kokonainen rihmasto merkityksiä, vertauksia, kuvia. Krohnin kirkas proosa luotaa olemassaolomme peruskysymyksiä, suhdettamme todellisuuteen, moraaliin sekä tuleviin mahdollisiin maailmoihin. Pirjo Lyytikäinen on tutkinut Krohnin tuotantoa pitkään. Pilviä maailmanlopun taivaalla käsittelee lumoavasti Krohnin tuotantoa kokonaisuutena mutta keskittyy 2000-luvulla julkaistuihin kirjoihin. Lyytikäinen kutoo joukkoon myös kiinnostavia rinnastuksia maailmankirjallisuuden klassikoihin, esimerkiksi Sartren Inhoon. Esseet liikkuvat erityisesti Krohnin satiirien maailmoissa ja kartoittavat niin kuvauksen keinoja, tunneilmastoa kuin Krohnin suuria teemojakin: ihmiskohtaloita ja ihmiskunnan sekä luonnon tilaa. Lyytikäinen kirjoittaahurmaantuneesti, kauniisti ja täsmällisesti. Krohn-esseiden viisas ja kirjallinen tyyli kuljettaa jo Krohninsa tuntevia yhä uusille poluille, ja kirjailijaa vähemmän tunteville se avaa kokonaisen maailman.

Runousopin perusteet avaa runsain esimerkein tien runon ja proosan tulkintaan. Poetiikan teorian kehittämät analyysin välineet tulevat tässä kirjassa lyriikan ja proosan käyttöön: "...teoria ei ole ilon pilaaja vaan runsauden sarvi ja uusien oivallusten lähde." Runousopin perusteet on kirjoitettu perustason oppikirjaksi yliopistollisen kirjallisuudenopetuksen, mutta myös opintoryhmien ja kirjallisuuden harrastajien tarpeeseen.

Uusia näköaloja aukova monografia tutkii Seitsemää veljestä rajojen rikkomisen ja rajoja rikkovan lajin kannalta: tutkimuksen keskipisteessä on Kiven teoksen transgressiivinen energia eri muodoissaan. Teoksessa näytetään, miten veljekset rikkovat, miten he ajautuvat ylilyönteihin ja konflikteihin ja missä mielessä he ovat "metsäsissejä" ja rikkomusten sankareita. Kiinnostava Kivi-tutkimus luo katsauksen Kiven romaanin lajia ja periodia määrittäviin interteksteihin ja tulkitsee niiden valossa uudelleen kuvausta "vimman villityistä pojista".

Six articles in Changing scenes represent the ongoing reassessment of fin de si cle literature in Finnish research. The period was seen in earlier research as something of a national renaissance or golden age and interpreted in the light of its national symbols and meanings. Only recently has more attention been paid to its international dimensions and its role in the modernisation of Finnish culture. In particular the spotlight has been trained on the reflection in Finnish literature of manifestations of the degeneration thinking so common in Europe at that time. Research has also picked out works and writers that featured less in earlier studies. One modernist Finnish poet, Neustadt Prize-winning Paavo Haavikko, is also examined in an article representing the latest Finnish research in this field.