Pirjo Maijala

Runoratsun siivin luoksesi hiivinillan myötä ei ole työtärunojani rustaan, elämisen tuskaansammutan valoja, sytytän palojarikon rajoja, pahoja sanojasyydän, pyydän ja rakastan. Minä kannoin Zeuksen salamaa ja ukkostaminä synnyin Medusan verestä ja tuskastaBellerofen oli se joka kesytti minutminä, minä halusin vain sinut.

Aihe on ajankohtainen, nyt jos koskaan. Teksti kertoo lastensuojelun ja mielenterveystyön haasteista. Ei ole olemassa yhteisöä, jossa mitään ei tapahdu. Kaikissa tapahtuu kaikkea. Aina kaikki kauniisti kasvaneet eivät selviydy. Joskus uskomattomia kasvutarinoita tapahtuu olosuhteissa, joissa ei voisi kuvitella versovan muuta k uin rikkaruohoja. Tämä kertomus on kuvaus eräästä lähiöstä asukkaineen. Päähenkilö on pieni peräkylän tyttö, joka tuli suureen kaupunkiin. Hän luuli suurta cityä taivaaksi mutta huomasi pian, että siellä t aitamaton pikkuhilkka syödään. Tapahtui kaikenlaista, ympäristö oli värikäs ja sekava. Lähiössä riidellään ja rakastetaan sille ominaisella, erityisellä tavalla. Viranomaisten rooli on kaksijakoinen. Heiltä toivotaan apua mutta samalla heidät toivotetaan hornantuuttiin. Lastensuojelua ei mielletä tukitoimeksi vaan uhkaksi. Meidän lasta ei kyllä viedä! Sama kohtalo on muillakin viranomaisilla. Pilliauto on tuttu sana, interventio vieraampi. Ohuesti hymyilevä, pää kallellaan ymmärtävä terapeutti on kauhistus. Kaivataan katu-uskottavuutta. Ulkoa tulevia ohjeistuksia on vaikea vastaanottaa. Kaikkien onni ei ole tiilitalo, kaksi lasta ja kultainennoutaja. Kunnioitus on kova sana. Jokainen elää tavallaan, vaikka sitten makaa ojassa mahallaan. Ihmisarvo on kaikilla. Pieni Pelle on piilossa sängyn alla. Myöhemmin hän kulkee maailmalla soittorasia taskussaan muistuttamassa juuristaan. Kunkku palaa vankilasta keskelle taloyhtiön haravoimistalkoita. Hän tuo terveisensä kaltereiden takaa. Nappaa grillistä makkaran ja haravanvarresta hattaran. Mitä siitä, jos sataa huonekaluja yläkerran ikkunasta! Joku saa kaiken, minkä haluaa. Joku toinen ottaa haluamansa saamastaan. Siinä on vissi ero tulla onnelliseksi. Tärkeintä kuitenkin on: pelastetaan lapset. He ovat viattomia. Joku sen taulun maalasi teki sen, minkä osasi. Aina se ei riittänyt. Teflononni vai sitä tavallista?

Tämä on yhden leipomon mielikuvituksellinen tarina. Oh my God, sitä se juuri on. Sokerileipuri ilmestyy tyhjästä leipomoon edellisen joutuessa väistötilaan. Hetkessä koko leipomo on sekaisin. Pienet korvapuustiparat heitetään kylmästi ulos kesken paistamisen, eivät ne pärjää. Nyt mennään koteihin, aletaan harrastaa avointa dialogia. Pikkumusta piirtää aamulla hymynaaman valkoisiin jauhoihin, terveisin hiiri. Yläkerta on hiljainen, keskikerros sakkaa. Eripari kengät ja iloinen takki, sateenkaarihuivi ja lippalakki, pikkumustassa kaikki on väärin, kaikkea on liikaa. Sokerileipuri suosikkeineen jyrää. Pikkumusta lakoaa tapettiin mutta vie Sokerileipurin työsuojeluun. Mihin siitä on, se jää nähtäväksi. Ullanlinnan mäellä, joku kiinnittää pinssiä Sokerileipurin rintaan, vappukukkanen vain. Sokerileipuri, työsuojelutapaus ei selitä vaan kuvaa. Aiheena on työpaikkakiusaaminen. Häski itki keskikoulunkokoisia kyyneliä, kauniissa mekossa kulkeva kommarijätkä. Kun hämähäkkisäärinen kiusasi, koulussa kukaan ei tehnyt mitään. Opettajat kalastelivat irtopisteitä, yhtyivät kuoroon. Joskus Häski mietti, mitä hämähäkkisäärisestä on tullut. Mikä minusta sitten tuli? Tuli taivaanrannanmaalari. Tuli unelmoija. Tuli se, joka yön pimeässä makasi lumikiepissä ja tuijotti tähtitaivaalle. Tuli se, joka seisoi syysmyrskyssä kannonnokassa ja johti tuuliorkesteria. Tuli se, joka kirjoitti tämän tarinan. Tuli psykiatrinen sairaanhoitaja. Kun ensimmäisen kerran astelin mielisairaalaan, joku piti kohteliaasti ovea auki. Kiitos, hymyilin. Haista paska, nainen nauroi ja teki ristinmerkin. Oletko sinä Saatana?

Se on minuntuo tuolla, joka makaajota te käännätte ja väännättetuskailetteriesa, vaiva, ei osaa itse vessaanpuhumattakaan muustaedes ruokailusta. Se on minunjolle te äyskitte ja tiuskitteturhautuneena ja väsyneenäpudotatte sängystäannatte vääriä lääkkeitä. Se on minunjonka sydämen särjette harva se päiväse ymmärtää kaikenvaikka ei kuule tai näe. Se on minunjonka te jätätte tuntikausiksi yksin huoneeseenyön pimeäänotatte kellon pois, että se ei häiritse kahvitaukoannenyrpistätte nenää, kun pesette tai vaihdatte vaippoja aamullakäännytte pois. Se on minun.