Pirjo Mellanen

Maarit työskentelee tilitoimistossa ja purjehtii kesäisin perheensä kanssa sinisellä Saimaalla uudella, komealla purjeveneellä. Rauhalliseen elämään heijastuu huolia, kun miehen sisar Riina päättää toteuttaa unelmansa, perustaa lahjatavaraliikkeen ja pyytää Maaritia hoitamaan yrityksen kirjanpidon. Riina puhkuu intoa. Hän on täynnä luovuutta ja uusia tuoteideoita, mutta riittävätkö tiedot ja taidot kannattavan yrityksen pyörittämiseen, ja miten pitkälle pankkilaina auttaa? Maarit yrittää varoitella ja neuvoa, mutta ei voi puuttua liikkeenhoitoon. Lähipiiriin kasautuu muitakin murheita ja sukulaisten välit kiristyvät. Samaan aikaan Maaritin työpaikalle tulee käymään suuren asiakasyrityksen johtaja, joka saa hänen sydämensä sykkimään. Pieni seikkailu olisi paikallaan, kun perheen ja suvun kanssa ongelmista ei näytä tulevan loppua. Samaa sukua on Pirjo Mellasen neljäs romaani. Tuttuun tapaan kerronnassa on mukana eläviä purjehduskuvauksia, mutta pääteemaksi nousee kiperä kysymys siitä, pitääkö omasta syystään ja osittain ilman syyttäänkin ahdinkoon ajautuvaa lähisukulaista auttaa vain siksi, että ollaan samaa sukua. Dramaattisten tapahtumien pyörteessä jokainen joutuu punnitsemaan uudestaan elämäntapaansa.

Albanialainen ystävä kertoo Albaniassa väliaikaisesti asuvasta naisopettajasta, joka tapaa nuoren albaanin ja rakastuu. Nuori mies johdattaa naisen upeille rannoille ja turistikohteisiin ja hurmaa tämän komealla ulkomuodollaan. Mies vie naisen myös kotiinsa Lazaratin kylään, jossa huumeiden viljely on arkipäiväistä toimintaa. Kun poliisit tekevät yllättäen ratsian kylään, nainen järkyttyy. Miehen vakuuttelut saavat rakastuneen naisen kuitenkin jatkamaan suhdetta, ja pari aloittaa automatkansa Euroopan halki Suomeen. Matkalla pahimmat pelot kuitenkin todentuvat.---------------Pirjo Mellanen on Etelä-Karjalassa asuva, joutsenolainen kirjailija. Pirjo on asunut miehensä kanssa Albaniassa vuodesta 2008 aina keväisin ja syksyisin, kun Suomessa vallitsevat ne kaikista kurjimmat kelit. He sanoivat saavansa sillä lailla ”pitemmän kesän”. Ajan myötä albanialainen elämänmuoto ja kieli ovat tulleet pariskunnalle tutuiksi. Tutustuessaan ensi kertaa Albaniaan Mellanen kirjoitti pienimuotoisen rikostarinan Kohtalokas Albania. Matkustin Albaniaan on puolestaan syväsukellus diktatuurin jälkeiseen maahan. Mirësevini, Kymmenes vuosi toisessa kotimaassa kertoo Albaniasta suomalaisen silmin. Novellikokoelma Pelkääjän penkillä kertoo pariskunnan värikkäistä matkoista eri vuosikymmenten ajalta.

Eläkeikään päästyämme ja aurinkoisen tulevaisuudenkuvan häämöttävänä, hankimme mieheni kanssa Albaniasta kakkosasunnon, jossa vietimme aina sen Suomen talvisen, kylmäntäytteisen pimeän ajan. Olemme ajaneet autolla eri reittejä, usein myös tieltämme onnettomasti eksyen, tuon yli kolmen- ja puolentuhannen kilometrin matkan Albaniaan. Reissuille on osunut hankalia, vaarallisia ja joskus, ainakin jälkeenpäin miettiessä, huvittaviakin tapauksia. Niitä on nautinto kotisohvalla viinilasin ääressä turvallisesti muistella ja niistä kirjoittaa. Saattaa niistä olla lukijoille opastusta, hyötyäkin. Ennen tuota jännittävien vuorten kattamaa, aurinkoista Albaniaa, aioimme hankkia perhehotellin Mustanmeren ääreltä, sen kultaisen hiekan rannoilta, Bulgariasta. Siitä kerron, samoin kuin retkestämme Gorbatshovin ajan Venäjälle. Istanbulin matkan lentävästä matosta kerron, ja yöpymisestä Focan kaupungissa, jonka keskellä virtaava sininen joki oli nähnyt Bosnian sodanaikaiset kauhut. Balaton-järven rannalla meitä petti tiukkasuinen leskirouva. Puolassa vietimme viikon, vaikka ei olisi pitänyt ja Serbian poliisilaitoksella päivän. Serbilaisessa kahvilassa joimme kahvit, kenraali Titon katsellessa meitä näyteikkunasta. Ankaran turkkilaisessa saunassa sain kiropraktisen hoidon. Ja -60 luvulla koin ensimmäisen ulkomaanmatkani, kun lähdimme Bore-aluksella Tukholmaan. Viimeisin tarinani: ”Koronamatka” Albaniaan sai lähes dekkarimaisia piirteitä.

Pirjo Mellanen hankki miehensä kanssa kakkosasunnon Albanian Sarandasta yli kymmenen vuotta sitten. Vuosien mittaan aurinkoiseen etelärannikon kaupunkiin on muuttanut lisää suomalaisia. Kielitaito ja ystäväpiiri on karttunut, maan tavat ovat tulleet tutuiksi - mutta karun kaunis maa jaksaa aina yllättää. Vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassa Matkustin Albaniaan kerrottiin asunnon ja auton ostamisesta, ulkomaalaisen kohtaamista yllätyksistä pitkään suljettuna olleessa maassa ja lähiympäristön nähtävyyksistä. Uudessa kirjassa kokemuksia ja kommelluksia on kertynyt lisää, ja matkakohteesta kiinnostuneet saavat kullanarvoisia vinkkejä käytännön asioista selviämiseen ja vuoriston uumeniin piiloutuneiden retkikohteiden löytämiseen. Albaniassa voi harrastaa ratsastusta, sukellusta tai vaikkapa koskenlaskua pohjoisten vuorien solissa. Maasta löytyy lukemattomia historiallisia kohteita. Suuremmissa kaupungeissa voi käydä kuntosaleissa tai harrastaa taistelulajeja. Baareissa seurataan innokkaasti jalkapallo-otteluja. Albania on matkailijalle edullinen maa ja sen suotuisa, lämmin ilmasto sopii hyvin niille suomalaisille, jotka pakenevat harmaata syksyä tai lumetonta talvea.

Uusi matkakirja kertoo nyky-Albaniasta suomalaisin silmin Pirjo ja Kari Mellanen ovat jo usean vuoden ajan viettäneet puolet vuodesta Sarandassa Etelä-Albaniassa. He ovat ostaneet kerrostalohuoneiston, rekisteröineet auton Albaniaan, ottaneet vuoristokoiran hoidettavakseen, opiskelleet kieltä ja tutustuneet kaupungissa asuviin ulkomaalaisiin ja paikallisiin ihmisiin. Pirjo Mellasen uusi kirja Matkustin Albaniaan tarjoaa ainutlaatuisen näköalan nykypäivän elämään maassa, joka oli 1990-luvun alkuun asti suljettu ulkomaalaisilta. Kirjassa tehdään automatkoja ja retkiä pikkukyliin, eletään tavallista arkea ja ratkotaan käytännön ongelmia. Mellasten kokemuksista on hauska lukea, ja varsinkin asunnon ostamista suunnittelevalle kirjasta on valtavasti hyötyä. Kirjoittaja kuvaa albanialaista elämänmenoa rehellisesti ja suorasukaisesti. Hän esimerkiksi järkyttyy eläinten julmasta kohtelusta ja pelkää matkustamista vuoristoteillä huonokuntoisilla autoilla. Kirjan lopussa lukija voi pohtia yhdessä kirjoittajan kanssa, "voisinko asua täällä aina". Vaakakupissa painavat yhtäältä ihanteellinen ilmasto, karuudessaan vaikuttava luonto, edulliset hinnat ja albaanien lämmin ja avulias suhtautuminen vieraisiin; toisaalta yhteiskunnan kehittymättömyys ja byrokraattisuus, piittaamattomuus ympäristöstä ja liikenneturvallisuudesta, suomalaisen kärsivällisyyttä koetteleva hitaus... Kirjan lukemista helpottaa kartta ja pieni sanasto. Kirjan kansissa ja sisäkansissa on yli 30 värikuvaa ja sisäsivuilla 50 mustavalkoista kuvaa, jotka liittyvät tarinoihin.