Pirkko Saisio

Pirkko Saision uutuus on hurmaava proosakokoelma tarkkanäköistä psykologiaa ja elämännäkemystä. Pisteliäät ja ratkihauskat tarinat sitoo yhteen kertoja, joka kuljettaa tekstiä suvereenin arvaamattomasti autobiografiasta fiktioon ja takaisin: ”En erota muistoa, haavetta, painajaista, unelmaa siitä mikä tapahtuu oikeasti, koska mitään oikeasti ei ole minulle olemassa.” Uudet tarinat ja kohtalot avautuvat ja sulkeutuvat kertojan mielijohteiden mukaan: näyttämölle saapuvat yhtä lailla mahdottomasti rakastunut Vahtimestari, Pussy Riotin Maria Aljohina, Tsehovin Burkin ja Ivan Ivanyts - sekä Nainen.

"Kerjääminen kielletty! Laiskat pois kaduilta! Ylös sohjosta, hus hus hus!" meuhkaa kovasti Jean-Marie Le Peniä muistuttava hahmo uudessa musiikkiteatterikappaleessa. Hänen presidenttiehdokas-tyttärensä haeskelee astetta hienovaraisempaa kiihotusta. Kesällä 2013 ranskalainen oikeistopoliitikko Gilles Bourdouleix lausahti valittaen, että "Hitler ei tappanut niitä tarpeeksi". Hän puhui romaneista. Ideologiakartalla hänen piti sijaita jossain Le Penejä keskempänä. Bourdouleix vaikuttaa yhä Cholet'n kaupungin pormestarina. Natsi-Saksan suoraan tai epäsuorasti hallitsemasta Euroopasta hävitettiin ehkä jopa 2/3 romaniväestöstä. Holokaustin varjoon on jäänyt sen kanssa ilmeisesti suhteessa yhtä tuhoisa PORAJMOS, romanien kansanmurha. MUSTA SAARA tarttuu "romanikysymykseen" nyky-Euroopan traumana. Se tarkkaa populistisen politiikan tapaa käyttää syntipukkeja ja vedota pelkoon uusien kansainvaellusten leimaamassa EU:ssa. Sanansa pääsevät sanomaan poliitikot ja romanit sekä myyttinen suojeluspyhimys Musta Saara. Kuka laulaa kenet suohon? Ja mitä katsoja tai lukija oppii itsestään ja ennakkoluuloistaan? MUSTA SAARA on herpaantumattomasti laiskaa ajattelua suomiva voimannäyte. Kantaesityksensä Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä syyskuussa 2018 saava teos ei jätä yhtään eurooppalaista entiselleen. Kirja on ntamon ja Kansallisteatterin yhteistyötä.

Spuuki Spaidermän ja raju nonna on kokoelma hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita Saisio kertoo tyttärenpojastaan. "Riehaantunut isoäiti" on kirjannut ylös huomioitaan niin Helsingissä kuin isoäitien talvenviettopaikassa Madeiralla. Kirjan aikana Kolmivuotiaasta kasvaa Viisivuotias, ja Viisivuotiaasta tulee Isoveli. Nonnan muistelukset ovat hilpeää ja liikuttavaa luettavaa. Mukaan mahtuu muun muassa jouluun ja Jeesukseen liittyvää teologista pohdintaa, Risto Räppääjän herättämiä taidefilosofisia kysymyksiä ja eettisiä pulmia Viisivuotiaan ryhdyttyä kasvissyöjäksi. Saision vilpitön kiinnostus ja ihailu vilkkaan mielikuvituksen omaavaa lapsenlasta kohtaan tarttuu myös lukijaan, joka pääsee rajun nonnan kanssa kurkistamaan ihmeelliseen ja arvaamattomaan maailmaan.

Kansallisteatterin Suomi100-juhlanäytelmä seuraa topeliaanista tarinaa tähän päivään ja tulevaisuuteenkin. Mistä rakentuvat kotoinen ja vieras, mistä turva ja mistä pelko? Koivu ja Tähti on älykästä ja hauskaa, parasta nykydraamaa.

Mies on asianajaja, arvostettu kuusikymppinen ammattimies. Vaimo on kaunis ja nuori, ja avioliitto kuin orkidea: se vaatii enenevästi lämpöä, kosteutta, keskustelua, keskustelua…Mutta Pablo on kuollut, lehdessä on kuolinilmoitus. Voiko se olla totta: vanha ystävä Pablo on poissa. Ystävä? Ainakin paras kaveri nuoruuden ajoilta. Jollei paras, kaveri kumminkin. Pahoja juttuja on takana, se tiedetään. Tunnit ja päivät sulavat käsiin, aika kulkee radallaan, on opeteltava imperfekti suhteessa Pabloon. Pablon kuolema suistaa skeptisen, tarkkanäköisen asianajajan tasapainosta. Hänen otteensa on lipsumassa ja arvostelukykynsä hämärtymässä. Ja kun toimistoon saapuu perunkirjoitusta ja pesänjakoa varten nuori mies, jonka isävainaja on Pablo, tilinteon aika on käsillä. Pirkko Saision romaani miehen piinaviikosta vangitsee lukijan jo ensimmäisellä sivulla. Intiimi kertojanääni rakentaa teoksen arvoituksellisen jännitteen. Mies, ja hänen asiansa haastaa, hämmentää ja kiehtoo.

Pirkko Saision näytelmä on kirjoitettu ennen Ukrainan kriisiä, mutta sodan nyt puhjettua siitä tuli – tekijän sanoin – ”pelottavankin ajankohtainen”. SLAVA ! Kunnia. tutkii Venäjän myyttejä ja nykyisyyttä intohimoisesti ja rävähtämättömin silmin. Henkilöitä SLAVA:ssa on lihavista konduktöörikaksosista Obedasta ja Pobedasta salaperäiseen Volodjaan ja kansallispukuiseen entiseen Vieraan Vallan pääministeriin, ja haudoistaan nousevat myös Iivana Julma, Katariina Suuri ja Juri Gagarin. Taivaasta laskeutuu myös Kristus, mutta onko hän SE Kristus, ja mikä on hänen sanomansa? Kim Jong-Un ja Gerard Depardieu näyttävät tutuilta mutta kuitenkin merkillisiltä; miksi? Näytelmänmittainen naamioleikki avaa hätkähdyttäviä näkymiä menneisyyteen ja nykyisyyteen ja mahdollisiin tulevaisuuksiin myös. SLAVA! Kunnia. kantaesitettiin Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 25.2.2015 (musiikki Jussi Tuurna, ohjaus Laura Jäntti) ja se julkaistaan ntamon ja Kansallisteatterin yhteistyönä.

Esseitä? Ei. Muistelmia? Ei todellakaan. Novelleja? Ehkä ei. Signaali koostuu puheliaista vapaan ajattelun, assosiaation ja uteliaan inspiraation tuottamista kirjoituksista, joiden päähenkilö on milloin suvereeni, milloin hämmentynyt, milloin raivokas, milloin huvittunut Pirkko Saisio -niminen kirjailija, isoäiti, näyttelijä, koulutoveri, potilas tai kunniatohtori. Kertojalla on ihmeen tarkka havaintokyky, hänen huomionsa menneestä ja nykyisestä ovat tuoreita ja aistimusvoimaisia - mutta niiden paikkansapitävyyden joutuu lukija arvioimaan itse.

Pirkko Saision Kohtuuttomuuden nimetön kertoja - toimittaja, intellektuelli, epävarma aviomies ja isä - on häikäistynyt. Aavemaisen karismaattinen ja narsistinen Hän tempaisee syrjästäkatsojan keskelle julkisuutta ja valtaa. Kuin noiduttuna kertoja seuraa Häntä uskollisena aseenkantajana, toisena miehenä, jonka muistelmat Kohtuuttomuus on. Kohtuuttomuus on kitkerä komedia ja tyly moraliteetti. Näyttämönä 90-luvun Helsinki, sen kadut, kapakat ja kodit.

Hilpeä Lokikirja kertoo pienen perheen ihanista kesistä Dianan matkassa merellä. Ajetaan yössä, jossa pilven reunat ovat puhdasta kultaa ja meri sulaa hopeaa. Joudutaan merihätään ja karille, juodaan whiskyä kuin Muumipappa, tavataan ystäviä, lauletaan ja nauretaan. Ja kaiken on Saikki kirjoittanut Lokikirjaan.

"Ehkä mielenkiintoisimpana tämän hetken suomalaisen nykydraaman kysymyksenä näkisin epäilyn siitä, että ihminen on hinnoilteltu arvoaan ja mahdollisuuksiaan halvemmaksi."-- Pirkko Saisio Nämä kahdeksan nykynäytelmää ovat Teatterikorkeakoulun eri vuosikursseilla kirjoitettuja oppilastöitä, ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta niiden kantaesitykset ovat Teatterikorkeakoulun opetusteatterin omaa tuotantoa.