Rafael Donner

Jörn Donner (1933-2020) kirjoitti yli 60 teosta: tunnetut Berliini- ja Tonava-raportit, Uuden maammekirjan ja Ruotsia kuvaavia teoksia. Donnerin kirjastoon on kuulunut yli 20 000 teosta ja voimme yhä nähdä hänen kiinnostuksensa kohteet: poliittiset aikalaismuistelmat, eurooppalaisen ja kotimaisen historian, elokuvan, Helsingin ja yllätyksenä Donnerin suuren rakkauden dekkareihin. Vanheneva Donner vetäytyi kirjastoonsa ja kommentoi sen varjosta yhteiskuntaa. Jörn Donnerin kirjasto edustaa eurooppalaisen intellektuellin tiedonjanoa ja systemaattisuutta. Kai Ekholm kuvaa Jörn Donnerin kirjastoa monikymmenvuotisena kirjallisen voiman lähteenä ja paikkana, jossa hän seurusteli mentoreittensa kanssa.

Jörn och Rafael Donner skriver brev till varandra. Brev om existentiella frågor och kriser, brev om familj och relationer, om arbetsliv och karriär, om varför det blev som det blev. Dessa brev publiceras nu i en intim, filosofisk samling. Rafael tog initiativ till brevväxlingen för att lära känna och förstå sin far, och därigenom sig själv, bättre: ”Det är entydigt så att jag måste få veta vem min far är, för annars vet jag inte vem jag är själv.” Han beskriver själv boken som "En brevväxlingsbok om oss, om mig, om (Jörn), om livet och döden." I breven ställer han frågor till sin far. Jörn svarar eftertänksamt och uppriktigt, och reflekterar över sitt liv. Läsaren får ta del av djupa tankar och intressanta minnen i en intensiv dialog mellan två skrivande människor.

Rafael Donners essäsamling öppnar med en text där pappan Jörn Donner ligger på operationsbordet. Det är en hjärtoperation med stora risker. Patienten överlever, texten spinner vidare kring temat styrka förvandlad till svaghet - en utveckling vi alla kommer att få uppleva. Den unge Donner hör röster, det är känslor som tränger sig på. De talar precis när de vill och är omöjliga att kontrollera. De är svåra att sätta ord på men man kan ta omvägen och beskriva upphovet till kakofonin: skammen över att ha strypt en tupp då hungern efter kött blev för stor. Galenskapen man känner ensam i en fyllecell i Esbo polishus. Stoltheten då Finland vann guld i hockey 1995. Självsäkerheten man återvinner genom att byta namn. Rafael Donner skriver högst personligt, hans texter är fyllda av intressanta och humoristiskt skarpa iakttagelser av både hans eget inre och världen kring honom. Han hör röster - och vi hör hans. Den är stark och originell. Lyssna!

Kirje Rafael Donnerilta lukijalle: Kuusitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee suuri elokuvaohjaaja. Syy: joko teini-iän hybris/teinin suuret luulot itsestään tai alemmuuskompleksi. Tai ehkä molemmat yhtä aikaa. Ryhdyin opiskelemaan elokuva-alaa. Vähitellen tajusin, ettei suureksi ohjaajaksi tuleminen ole helppoa eikä kovin mukavaakaan, mutta jääräpäisenä ihmisenä en luovuttanut. Ja olihan minulla ehkä jotain kuvaamisen arvoista: isäni Jörn Donner. Minulla oli access, dokumentaristin Graalin malja, ja syntyi suunnitelma dokumenttielokuvasta. Siitä tulisi minun magnum opukseni: henkilökohtainen, intiimi teos ikääntyvästä julkkisisästä ja eksistentiaalisesti hämmentyneestä pojasta. Jotain kuvattiinkin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin että voin tehdä teoksen isästäni vain hänen omilla ehdoillaan, kielen välityksellä. Idea virisi henkiin toisessa muodossa: kirjeenvaihtokirjana meistä, minusta, hänestä, elämästä ja kuolemasta. Kirja on kirjoitettu itsekkäistä syistä. Se ei missään nimessä ole isänmurha. Minun vain on saatava tietää, kuka isäni on, sillä muuten en tiedä, kuka itse olen.