Raija Lakio

Tilda pestautuu kämppäemännäksi ja muuttaa Tolvasenahosta kymmenen kilometrin päähän Maksimoon. Eikä aikaakaan, kun emännänpöksässä alkaa vierailla lähellä asuva Uljas, hieman vääräsäärinen ja vähän viinaanmenevä mies. He rakastuvat ja menevät Toinin harmiksi naimisiin. Toinin äiti Reeta Alina ja Heino-veli muuttavat Tolvasenahoon - nyt alkaa kahden avioparin elämä samassa taloudessa. Reeta Alinasta on suuri apu Toinille, joka joutuu muiden töiden ohessa passaamaan miestään alinomaa. Martti jatkaa soittohommiaan ja ratkeaa tilaisuuden tullen ryyppäämään. Toinin viha viinanpirua kohtaan ei ota laantuakseen ja ainoat perheriidat käydäänkin juuri viinan takia. Pientä piristystä ja jännitystä elämään tuo salametsästys, jota harrastetaan useassakin taloudessa. Virkavaltaa kohtaan ollaan vihamielisiä, mitä tulevat paskanäppineen hämmentelemään ihmisten ruokapatoja tai häiritsemään kesken propsinkuorinnan. Tietoja tai apua ei heru, siinä asiassa vedetään yhtä köyttä. Maksimo on itsenäinen jatko-osa romaaneille Makkee-Sortin sakki (2006) ja Näkevän töissä (2007).

Elämä uudessa tuvassa alkaa sujua ilman suuria vaikeuksia, vaikka niiltäkään ei vältytä. Sodan pelko on ohi, mutta Toinilla on uusia pelonaiheita - Martin Lieksa- ja soittoreissut, joilta ei tulla kotiin sovittuna aikana, vaan usein vasta päivien päästä ja viinaltahaisevana. Vaikka viina tuo hetken helpotuksen Martin ahdistukseen, paluu kotiin sumppihuuhkajan silmien eteen palauttaa sen moninkertaisena. Yksin huussissa ollessaan Martti itkee pahaa oloaan vaipuneena syvään itsesääliin, mutta onneksi valoisa huumorimiehen luonne pulpahtaa pian pintaan, ja haitari soi tuvassa entistä paremmin. Tilda ei tunnu löytävän oikeaa suuntaa elämälleen, vaikka hetken huumaa onkin tarjolla. Pahan olonsa hän purkaa ruumiilliseen työhön ja saakin siitä itselleen piristystä. Tosin kaikki hänen päähänpistonsa eivät Toinia miellytä.

Parasta miehuuttaan elävä Martti sokeutuu jatkosodan taisteluissa Tyrjässä. Epätoivo, mutta toisaalta usko tulevaisuuteen vuorottelevat Martin elämässä hänen päästyään sotasairaalasta kotiin isänsä ja siskonsa luokse Lieksan Hirvivaaraan. Nuoruudenrakastettu Toini pitää lupauksensa ja avioituu Martin kanssa varoitteluista huolimatta. Avioelämä ei lupaavan alun jälkeen ole aina auvoista - Martti sotkeutuu usein ryyppyporukoihin, ja haitarinsoittoreissut venähtävät jopa viikonkin mittaisiksi. Lisäksi eletään kaikkinaisen puutteen ja pelon aikaa - jatkuuhan sota vielä. Vanha Juho-isä rakentaa uuden tuvan ja kulkee paljaat leipäpalat eväänään savotassa tienaamassa perheelle elantoa, ennen kuin valtio ryhtyy maksamaan Martille tapporahaa. Lopulta Martti alkaa löytää pohjimmaisen vireensä - hauskan huumorimiehen luonteen, vaikka hän ohiammuttuna saakin välillä pilkkaa osakseen.