Raija Saloranta

Omassa kotoisassa pihapiirissäni kasvaa sekä puutarhavadelmia, että luonnonvattuja. Vattuja vattupuskissa. Eräänä loppukesän lämpimänä päivänä havahduin kiihkeään väittelyyn oman itseni kanssa. Ainahan olen sitä tehnyt - väitellyt. Tämä kerta havahdutti minut, sillä juuri tämä vattupuskani on lähellä naapurin patiota ja uskoin, että sisäinen ääneni kuuluu jo naapuriinkin. Siitä asti sisäiset keskusteluni ovat olleet vattupuskakeskusteluja ja läheiseni tietävät hyvin mistä on silloin kysymys. Olen halunnut tähän kokoelmaan myös runoja riimeissä, sillä minun ikäluokkani ihmiset - vanhat ihmiset, ajattelevat, että oikeissa runoissa on aina riimit. Olen totinen ihminen ja kuulostan vakavalle - toivon kuitenkin, että löydät myös lohtua, toivoa ja paljon rakkautta runoistani.

Raija ja Marjukka tapasivat toisensa ensimmäisen kerran marraskuussa 2016 kirjoittajakurssilla Laukaassa. Heistä tuli ystäviä, heitä yhdisti moni jo varhaisessa lapsuudessa koettu asia. Raija on ollut eläkkeellä muutaman vuoden, Marjukka lyhyemmän aikaa. Kumpikin antaa ensivaikutelman vakavasta, vähän syrjästäkatsovasta hiljaisesta naisesta. Vaikutelma rikkoutuu helposti, sillä kumpainenkin tietää, mistä puhuu ja vakavuuden takaa pilkahtelee hulvaton huumori. Kummallakin on pitkä ja vakaa parisuhde, kummallakin on lapsia ja Raijalla jo aikuisia lapsenlapsia. Kumpikin asuu tahollaan hirsitalossa järven rannalla. Elämässä on koettu surua ja menetyksiä sekä syntymisen suuria ihmeitä. Alakulo, masennus, ilo ja riemu ovat tuttuja tunnetiloja. He ovat toivoneet, uskoneet, rakastaneet ja heitä on rakastettu. Heitä yhdistää kirjoittamisen tarve. He ovat lähes aina kirjoittaneet tai ainakin suunnitelleet kirjoittavansa: tarinoita, muisteluita, satuja, runoja - tai vain tunteiden purkamista. Periaate on KKK eli koettua, kuultua, keksittyä. Runokirjassa - Tuulentuvasta hirsitaloon - on useita puolia: konkretiaa, kasvua tytönhupakoista aikuisiksi naisiksi ja henkistä kasvua. Kirjan kuvat ovat Marjukan ottamia.