Risto Anttila

Sodan uhatessa maatamme syksyllä 1939 valtiovalta pyrki siirtämään siviiliväestön turvaan vaarallisimmilta alueilta itärajan tuntumasta. Tässä ei täysin onnistuttu, vaan Talvisodan syttyessä jäi eri puolilla rajaseutuja paikallista väestöä vihollisen vangiksi. Tunnetuimpia ovat tapahtumat Hyrsylässä ja Petsamossa, joissa kokonaisten kylien asujaimisto joutui venäläisten käsiin ja pakkotyöhön vankileireille. Vähemmän tunnettua on, että myös Suomenlahden ulkosaarilla tapahtui vastaavaa. Neuvostoliiton yllättävän hyökkäyksen yhteydessä 30.11.1939 jäi Seiskarissa ja Lavansaaressa venäläisten vangiksi joukko paikallisia asukkaita ja merivartijoita. Vangiksi joutuneet siviilit olivat kalastajia, jotka olivat osittain viranomaisten määräyksestä noutamassa saarista siellä vielä ollutta valtion, kuntien ja yksityistä omaisuutta. Osa vangiksi jääneistä haavoittui pidätystilanteessa venäläisten sotilaiden kranaatti-iskussa ja he joutuivat hoidettaviksi sotavankisairaalaan. Venäläiset säilyttivät ulkosaarelaisia siviilisotavankeja ensin Seiskarissa, josta heidät siirrettiin helmikuussa 1940 Terijoelle. Merivartijat kuljetettiin Venäjälle Grjazovetsin vankileirille. Vankeja hyödynnettiin etenkin sodan alkuaikoina neuvostopropagandassa ja heiltä yritettiin saada sanomalehdissä sekä lentolehtisissä julkaistavia Neuvostoliittoa ja ns. Terijoen hallitusta ihannoivia lausuntoja. Terijoelle siirron jälkeen sotavangit työskentelivät mm. erilaisissa rakennustöissä. Tässä kirjassa kuvataan Seiskarissa ja Lavansaaressa venäläisten sotavangiksi joutuneiden suomalaisten siviilien ja sotilaiden vaiheet kuulusteluineen aina vangitsemistilanteista heidän 30.5.1940 tapahtuneeseen vapautumiseensa saakka. Tapahtumia taustoitetaan selostamalla yksityiskohtaisesti Suomenlahden ulkosaarten väestön evakuointi kotisaariltaan syksyllä 1939.

Suursaaren suojeluskunta - Suursaaren merisuojeluskunta 1918-1939 on historiikki syrjäisellä Suomenlahden saarella ankarissa oloissa eläneen määrältään vähäisen miesjoukon osuudesta itsenäisyytemme alkuvuosikymmenien vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Kirja on pelkistetty tarina piskuisesta, vuonna 1918 perustetusta Suursaaren suojeluskunnasta, josta sittemmin, vuonna 1926 tuli Suursaaren merisuojeluskunta ja jonka toiminta olosuhteiden pakosta päättyi syksyllä 1939. Suursaaren suojeluskunnan vahvuus oli muutama kymmenen miestä, noin 8 prosenttia saaren miespuolisesta väestöstä kuului suojeluskuntaan. Luku oli hieman koko maan keskiarvoa suurempi. Jos mukaan lasketaan myös kannatusjäsenet ja poikaosastoon kuuluneet, päädytään 20 prosentin tietämiin. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä arvostettiin Suursaaressa. Talvisota syttyi marraskuun 30. päivänä 1939 ja joulukuun 1. päivänä venäläiset aloittivat hyökkäyksen Suursaareen. Saaren puolustamiseksi kootun suomalaisyksikön, Suursaaren Vartioston, kokonaisvahvuus oli 52 miestä, pääosa heistä oli Suursaaren omia poikia - suojeluskuntalaisia. Aseina suomalaisilla oli kiväärit ja yksi konekivääri. Hyökkääviä venäläisiä oli toistakymmentä raskaalla tykistöllä varustettua sotalaivaa, kymmeniä lentokoneita ja 1500 erikoiskoulutettua merijalkaväen miestä. Tehokas vastarinta oli mahdotonta, kiväärituli ei tehonnut enempää pommittaviin lentokoneisiin kuin laivojen teräskylkiinkään. Koko päivän kestäneen tulimyrskyn jälkeen puolustajat jättivät tyhjän saaren palavine kylineen. Yön pimeydessä he siirtyivät kolmella soutuveneellä ja yhdellä moottorilla rannikolle, jossa jatkoivat sotaa linnakesaarilla. Tappioitta tapahtunut vetäytyminen onnistui paikallistuntemuksen, perittyjen merenkulkutaitojen ja rauhanaikana suojeluskunnassa ylläpidetyn sotilaskoulutuksen ansiosta.

Merenkulkuhallituksen matkustaja-alus/jäänsärkijä Suursaari toimi Suomenlahden ulkosaarten Haapasaaren, Lavansaaren, Seiskarin, Suursaaren ja Tytärsaaren yhteysaluksena vuosina 1927-1939. S/s Suursaaren sijoitussatama oli KOivisto ja reitin toinen päätepiste Kotka. Sodan uhan alla syksyllä 1939 Suursaari määrättiin hoitamaan Lavansaaren, Seiskarin ja Tytärsaaren asukkaiden evakuointi kotisaariltaan mantereelle. Talvisodassa Suursaari toimi ensin sairaalalaivana Viipurinlahdella ja avusti sitten Kotkassa vihollisen pommituksessa vaurioituneen jäänsärkijä Tarmon kunnostustöissä ja jäänsärkijän siirrossa telakalle Helsinkiin. Syksyllä 1940 Suursaari lähetettiin Petsamoon, jossa se huolehti tuolloin Suomelle elintärkeän Jäämeren kautta tapahtuneen laivaliikenteen sujuvuudesta Liinahamarin satamassa. Jatkosodan alettua Suursaari hoiti Petsamossa saksalaisten huoltokuljetuslaivojen satamapalvelut kunnes palasi kesällä 1943 kotivesilleen ja toimi sodan loppuun saattoaluksena suojaten kappalaivojen liikennöintiä Ahvenanmerellä ja Suomenlahdella. Välirauhan solmimisen jälkeen Suursaari komennettiin Turkuun, jossa se kevään 1945 aikana joutui avustamaan sinne sijoitettuja Neuvostoliiton sukellusveneitä ja muita sotalaivoja. Kesäkuussa 1945 Suursaari luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Aluksella toimi 1930-luvulla myös postipysäkki, jossa leimatut postilähetykset ovat nykyisin filatelistien metsästämiä harvinaisuuksia. Kirjaan on sisällytetty yksityiskohtainen selvitys postipysäkin s/s Suursaari toiminnasta ja laivaleiman käytöstä.

Kiehtovan traaginen elämäkerta lahjakkaasta kielimiehestä, jonka tie Suomenlahden karulta ulkosaarelta johti tiedemaailman huipulle. V. 1854 syntynyt Volmari Porkka oli aikansa johtavia suomen ja sen sukukielten tutkijoita. Suomenmielisenä ylioppilaspoliitikkona hän oli käynnistämässä kansansivistystyötä Uudellamaalla ja ajoi suomen- ja ruotsinkielen tasa-arvoa Ylioppilaskunnan piirissä. Filosofian tohtoriksi Volmari Porkka väitteli 1885. Porkka keräsi talteen pääosan Inkerin itkuvirsistä ja huomattavan joukon alueen muuta kansanrunoutta. Suomalais-ugrilaisen Seuran toimeksiannosta hän käynnisti tseremissien kielen ja kulttuurin tutkimuksen. Yliopiston suomenkielen lehtori hänestä tuli 1886.

Historiikki Karjalan luostareiden vuosisataisista vaiheista ja kuvakertomus niiden elämästä 1800-luvulta sotavuosien tuhoon. Kirjassa on yksiin kansiin koottu neljän historialtaan ja olemukseltaan erilaisen luostarin kirkolliset taideaarteet, elämä ja tapahtumat.