Risto Pönniö

Kuin yhdestä suusta, ennalta sopimatta ja spontaanisti ilmoille kajahti Karjalan kunnailla -laulu. Jokaiselle bussin kotiseutumatkalaiselle laulu merkitsi omaa, intiimiä muistikuvaa lapsuuden kodista ja perheestä, sen pelloista ja laidunmaista, mutta nyt yhdessä laulettuna myös erottamatonta yhteisöllisyyttä - Laatokan karjalaisuutta. Mikä on pitkän iän salaisuus, on kysymys, joka 100-vuotiaalle useimmiten esitetään. Pelkästään historiallista taustaa vasten ja sisarusten tai omien vanhempien kokemuksiin pohjaten selitystä on vaikea antaa. Sodan turmelema varhaisnuoruus ja aikuistumisvaihe ja omien juurien riistäminen menetetyn Karjalan mullasta ei ole voinut olla turvallinen lähtökohta pitkälle elämälle. Vuonna 1925 syntyneet suomalaiset olivat nuorin kokonainen sukupolvi, joka joutui kantamaan aikuisille sälytetyn vastuun Suomen puolustamisesta sekä sota- että kotirintamalla. Tämä elämäkerta luotaa yhden tuon sukupolven edustajan selviytymistarinaa sotavuosista tähän päivään.

As if from one mouth, without prior agreement and spontaneously, the song "In the Villages of Karelia" echoed into the air. For each bus passenger from their home region, the song meant their own, intimate memory of their childhood home and family, its fields and pastures. Still, now, sung together, it also meant an inseparable sense of community - Ladoga Karelianism. What is the secret to longevity? It is a question that is most often posed to 100-year-olds. It is difficult to give an explanation based solely on historical background and the experiences of siblings or one's parents. Early youth and adulthood, ruined by war and the deprivation of one's roots from the soil of lost Karelia for the Soviet Union, could not have been a safe starting point for a long life. Finns born in 1925 were the youngest entire generation that had to bear the responsibility that adults had been given for defending Finland both on the war and home fronts. This biography explores the survival story of one representative of that generation from the war years to the present day.

Vesa oli nopea ja tehokas tarttumaan asioihin ja kyvykäs löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja, kun kyseessä oli tekniset haasteet, mutta entä jos kyseessä olivat ihmiset. Nawal istui talon kuistilla ja katsoi alas pimenevään Maaloulan laaksoon. Olisiko se tuo, tai sitten tuo, Nawal etsi katseellaan helmenvalkoisen Mersun parivaloja. Nawal ei kysynyt Vesalta mitään, katsoi vain tätä kiinteästi silmiin ja Vesa ei tiennyt oliko se kulttuuriin kuuluva asia vai ihmisen luonteesta johtuva ominaisuus, mutta Nawal oli aina pidättäytynyt kysymästä mitään Vesan henkilökohtaisista asioista. Syksyllä 2015 alkanut pakolaisten invaasio Suomeen saa Vesan muistelemaan kahdenkymmenen vuoden takaista työkomennustaan Syyriassa. Maaloulaan oli hyökätty: sen kirkot ja luostarit oli tuhottu. Entä Nawal, missä hän oli? Oliko hän jäänyt Syyriaan? Vai oliko hänkin paennut? Risto Pönniö on kirjoittanut kiinnostavan romaanin, joka on samaan aikaan ajankohtainen ja ajaton. Se kietoo Nawalin ja Vesan elämänkohtalot osaksi Syyrian ja Suomen lähihistorian käännekohtia.

Kari on tavallinen suomalainen perheenisä ja ammatiltaan konsultti. Hän on jenkkilän ihmemaassa samana päivänä, kun terroristit iskevät World Trade Centerin taivaita hipovien tornien kimppuun. Kari ei ole onnekseen tuhoutuvissa koneissa, mutta hän joutuu tutkintavankilaan epäiltynä terrorismista. Tästä alkaa jännittävä odysseia amerikkalaiseen todellisuuteen, varsinkin kun Karin toimeksianto philadelphialaiseen lakkatehtaaseen muuttuu sattuman oikusta joutumiseksi ison heroiiniketjun yhdeksi rattaaksi... Esikoiskirjailija Risto Pönniö on kansainvälisen projektibisneksen ammattilainen. Hän on palvellut useita suomalaisia vientiyrityksiä niin Euroopan, Aasian kuin Amerikoidenkin markkinoilla jo 80-luvun puolivälistä.