Risto Pulkkinen

Maaginen perinne tai taikuus ei ole kokoelma outoja menettelyjä ja käsittämättömiä loitsuja. Sen sijaan se on osoitus kansanomaisen ajattelun raudanlujasta logiikasta ja menneiden sukupolvien intellektuaalisesta selviytymistaistelusta elämän ja kuoleman haasteiden edessä. Rahvaan magia Suomessa käy läpi kaikki perinteisen magian osa-alueet ihmisen elämänkaaresta elinkeinoihin ja kaikenlaisiin elämänhallinnan tarpeisiin. Jokainen aihealue esitellään runsain arkistonäyttein. Teos saa lukijan ihailemaan kansan rationaalisen ajattelun tasoa, samalla tavalla kuin lukija ihailee Kalevalan esteettistä tajua. Risto Pulkkinen on uskontotieteen dosentti ja tietokirjailija, joka on erikoistunut pohjoiseen kansanuskoon.

Tämä kirja on tarinaa Lapin tietäjistä, ”noidista ilman rumpua”. Vaikka rumpu vaikeni Lapissa jo vuosisatoja sitten, ja samalla loveen lankeavien noaidien aika oli ohi, heidän magiaa harjoittaneita seuraajiaan vielä pitkään kutsuttiin noitien nimellä. Yhtä ja toista vanhasta samanismista kuitenkin periytyi näille uusille tuonpuoleisen puoliammattilaisille. Lapin tietäjyys, kielestä riippumatta, poikkesi eteläisemmästä erityisesti vainajasielujen monipuolisessa hyväksikäytössä. Etelän tietäjä harjoitti praktiikkaansa käyttäen hyväksi maagista voimaa, väkeä, jota hän värväsi vainajien ohella monipuolisesti muistakin lähteistä. Pohjoisen kollega taas turvautui kalmismailta nostamiinsa persoonallisiin vainajaolentoihin ja kasvottomaan kalmanväkeen. Tämä juuri on samanismin perintöä pohjoisessa tietäjäkulttuurissa. Lapin tietäjät on paitsi tietokirja pohjoisen magian harjoituksen erityispiirteistä, kalmankatkuinen sukellus pohjoiseen tarinaperinteeseen, jossa kuolleita nostetaan, ”ruumiinmultia juotetaan” ja vainajahenkiä värvätään poropaimeniksi.

Moni meistä tietää, että Laestadius oli Lapin pappi. Mutta moniko on kuullut, mitä kaikkea muuta hän oli: saamelainen, kielentutkija, kirjailija, lehtimies, ekologi, botanisti, Linnen etevä oppilas ja Lapin maiden ahkerin kasvientutkija, uskonnonfilosofi ja -psykologi sekä etnografi, saamelaisten mytologian kirjoittaja ja uskontotieteilijä. Ruotsin kuningas nimitti hänet ranskalaisen La Recherche -retkikunnan saamelaisoppaaksi ja botanistiksi, ja ansioistaan hän sai ensimmäisenä pohjoismaalaisena 1841 Ranskan Kunnialegioonan ritariristin. Tämä kirja valaisee uudella tavalla Laestadiuksen persoonaa sekä hänen kiinnostavia ajatuksiaan mm. Jumalasta ja naisen ja miehen välisestä suhteesta. Teoksessa on aikakauteen liittyvä valokuvakuvitus.

Mitä suomalaiset ovat ajatelleet itsestään, tämänpuoleisesta ja tuonpuoleisesta, maailman synnystä ja lopusta? Tontut, maahiset ja haltijat ovat olleet meille arkipäivää vielä hyvin vähän aikaa sitten, ja vanhan kansan ja nykyihmisten uskomusten väliltä löytyy yllättäviäkin yhteyksiä. Mistä Pihka-Turjus ja Kolhonoukka tunnetaan? Miksi ruumiit on tärkeää pestä? Kuinka pirulta on haettu pikavippejä? Kuinka poltergeist-ilmiöitä eli räyhähenkiä torjutaan? Miksi vapaamuurarit leikkasivat sormestaan verta? Kansanusko ei ole vain kokoelma outoja uskomuksia ja rituaaleja, vaan kokonainen toimiva maailmanselitys ja tapa hahmottaa olemassaoloa. Se on kulkenut perimätietona arkeen liittyvissä rituaaleissa. Tontut, samaanit ja haltiat ovat joutuneet väistymään, mutta taikoja tehdään yhä - kuka enemmän ja kuka vähemmän tosissaan. Suomalainen kansanusko tarjoaa kiehtovan matkan haltioiden, noitien, maahisten ja menninkäisten maailmaan. Kalevalainen Sampo, taivaan takominen, Tuonelan joki ja maailman synty munasta ovat ikiaikaisia mielikuvia, joilla suomalaisten mielenmaisemassa on omat erityispiirteensä. "Tonttu oli hyväntahtoinen, joskin hieman äreä ja helposti ärtyvä konservatiivinen norminvartija. Se takasi talon onnen, jos sen asukkaat elivät hyvien tapojen edellyttämällä tavalla, olivat työteliäitä ja ennen kaikkea pitäytyivät kaikessa totutussa."