Rita Magga-Kumpulainen

Pieni kylä Lapin erämaan keskellä sykkii elämää. Samanlaisia kyliä on enemmän kuin yksi tai kaksi. Vaikka väkeä on vähän, jokainen heistä itkee joskus yksinäisyyttä ja rukoilee rakkautta. He ovat ihmisiä syvästi inhimillisine ominaisuuksineen. Samanlainen elämännälkä yhdistää heitä kaikkia, olipa kyseessä isä tai poika, ahku tai pojanpoika, lantalaisturisti tai kuollut äiti. Sama polte on myös Moivin rinnassa. Ihminen iloineen ja suruineen on siirrettävissä eläimen nahkoihin. Sekin selviää, että ikävä ei poistu taivaassakaan. Rita Magga-Kumpulaisen omaelämäkerrallinen Sarvikiela on saanut jatkoa. Romaanissaan Binna Bánna saamelaiskirjailija sukeltaa vanhoihin myytteihin, pelkoihin, tabuihin.

Saamelaistyttö Aino odottaa malttamattomana koulun alkamista. Se merkitsee erämaakylässä kasvaneelle suurperheen lapselle muuttoa suomalaismaailmaan, pois kotoa, eroa isästä ja äidistä. Seuraavan kerran tyttö pääsee kotiin vasta jouluna. Seitsenvuotiaan suomalaistuminen on alkanut. Sarvikiela kertoo Ritakoskessa jokiveneessä isänsä käsiin syntyneen saamelaistytön tarinan. Aino kasvaa ja muuttuu Ritaksi. Koti-ikävä kulkee tytön mukana silloinkin, kun hän aloittaa lukion kaupungissa. Suku on Ritan elämässä keskeisellä sijalla, niin kuin saamelaisilla yleensä. Isän kuolema käynnistää nuoressa tytössä suojeluvaiston. Äidistä ja pikkuveljestä pitää huolehtia. Pirtin uuni ei saa kylmetä, ikkunat jäätyä. Rita löytää äitinsä uudella tavalla vasta sairaalan rautasängyn äärellä. Tytär muuttuu äidiksi, äiti lapseksi. Vuosikymmenten mittainen ikävä sulaa pois. Rita tunnistaa kadonneeksi luulemansa sanat. Saamenkieli löytyy pala palalta. Ritakosken tyttö tuntee itsensä kokonaiseksi vasta Kutturan kultavainioilla, synnyinjoen sylissä.