Sari Rajulin

Lukijat hurmannut Kanavointia-kirja saa jatkoa. Nyt tutuksi tulleessa kanalassa siipeilee uusi parvi ja lemmikkieläinkokematon emäntäkin alkaa jo ymmärtää, mistä kana pissii. Vaikka kanoja hoivataankin nyt jo vankalla kokemuksella, riittää hoidokeilla nokankoputtamista. Kanafarmari kirjoittaa tapahtumista someen ja näin syntyy päiväkirjamainen kuvaus kesäkanojen arjesta. Kanojen ja farmarin toilailut ja tapahtumat saavat lukijankin pyrstösulat pörhistymään ja nokan virneeseen. Kanatarinoiden oheen on tällä kertaa pujotettu runoja ja kahden siipisiskosen kirjeenvaihtoa. Sattumuksia siivittää Minna Lucanderin hauska ja oivaltava kuvitus. Kirjat sopivat hyvin lahjaksi kaikenikäisille. Kesäkanojen kasvatus on yhä suositumpaa, ja kirjoista saa myös kullanarvoista kokemustietoa.

Kumpi oli ensin - kana vai muna? Ainakin näiden tarinoiden alkuun saattaja on ehdottomasti kana. Täysin lemmikkieläinkokematon naisihminen päättää aloittaa kesäkanalan pitämisen ja alkaa kirjoittaa kokemuksistaan someen. Samalla hän hakee oppia ja ohjeita viisaimmiltaan jopa 100 vuoden takaa. Siitä syntyi Kanavointia, kuulumisia siipikarjatilalta ennen ja nyt. Kirjan teksti naurattaa ääneen, ja sitä täydentävät riemastuttavat kanakuvat. Hauskan kerronnan ohessa kanojen pitämisestä haaveileva saa aimo annoksen tietoa kananhoidosta. Kirjan tekstit on kirjoittanut Sari Rajulin (1969). Hän on iittiläinen erityisopettaja ja harrastajanäyttelijä, joka hetken päähänpistosta tuli perustaneeksi kesäkanalan. Esikoiskirjassaan hän seurailee kanojensa puuhia pilke silmäkulmassa. Kirjan kuvittaja, espoolainen Minna Lucander (1989) innostui eläinten piirtämisestä jo lapsena. Kotitilalla Kirkkonummella vilisi jos jonkin sorttisia kotieläimiä. Kirjan ruskeat kanat ovat ilmeikkäitä ja kuvissa on paljon vitsikkäitä yksityiskohtia.