Seppo T. Kinnunen

Kalle Haapalainen on kätkenyt balttimafian huumeita ja paennut maailman ääriin kalatehtaalle Norjaan. Mutta kun tehtaalla räjähtää, on sekä Haapalaiselle että suomalaiselle poliisille selvää, että pian alkaa tapahtua todella. Räjähdystä seuraa toinen räjähdys... ja Kinnusen edellisistä romaaneista tutulla poliisiasemalla alkaa olla tavallista enemmän kiirettä. Seppo T. Kinnusen kerronta on reteää mutta realistista ja perustuu poliisityön omakohtaiseen tuntemiseen sekä rikollisten mielenmaisemien luotauksiin. Tyhjät ikkunat päättää Kinnusen rikosromaanien trilogian, jossa on ilmestynyt aiemmin kirjat Valkoinen paita (2019) ja Kärsivällisyys kaiken voittaa (2020)

Kolmetoistavuotiaalla Tuija Pehkosella on harmeja ikäänsä nähden enemmän kuin tarpeeksi. Koulussa kiusataan ja perheolot ovat isän alkoholismin takia resuiset. Tuijan koti on syrjäkylän laidalla. Kavereita ei ole ja elämä tuntuu muutenkin apealta. Kotitöitä sen sijaan riittää. Jos Tuijalla on ongelmia, niin on eräällä nuorella karhullakin. Se on mennyt lepäämään Pehkosten latoon ja sotkeutunut heinien sekaan jääneeseen piikkilankakerään. Sitten Tuija sattuu paikalle, eikä mikään ole enää niin kuin ennen. Tuija päättää auttaa karhua, mutta karhukin tuntuu kuin suojelevan tyttöä. Pikkupaikkakunnalla on vaan vaikea pitää asioita salassa... Seppo T. Kinnusen kolmannessa romaanissa luonto ja sen ankarat ehdot ovat vastaäänenä ihmisyhteisön julmuudelle. Ihminen voi ainakin periaatteessa pyrkiä hyvään ja oikeudenmukaisuuteen. Mutta haluaako ihminen toimia paremmin? Ja jos haluaa, kykeneekö hän siihen?

Kinnusen esikoisromaanista Valkoinen paita tutun poliisilaitoksen rutiinit ja ihmissuhteet joutuvat kerralla koetukselle, kun yhtä aikaa tapahtuu niin monta asiaa. Viron mafia päättää perustaa syrjäiseen autiotaloon amfetamiinitehtaan. Poliisipäällikkö Muttilainen on jäämässä eläkkeelle ja taloon tulee uusi työntekijä - rikoskomisario Kaisa Lipponen joutuu perehtymään poliisilaitoksen mutkallisiin ihmissuhteisiin ja samalla johtamaan mafiakonnien kiinniottamista. Jos helppoa ei ole päälliköillä, eivät konstaapelit Hanna Virta ja Kaarlo Korkalokaan aina tunntu mahtuvan samaan partio-autoon - vaan pakko on, kun tilanne on päällä. Rikos ei kannata, joutuu lopulta suomalainen apukonna tunnustamaan, mutta minne saakka kantaa Hannan ja Kaarlon tarina. Seppo T. Kinnunen on eläköitynyt poliisipäällikkö ja tuntee perinpohjin herrat ja narrit, joista kirjoittaa. Kinnunen kirjoittaa maanläheisen humoristisesti, mutta taustalla on aina myös vakavampi poliisin työn eetos. Silti - realistinkaan ei tarvitse olla ryppyotsainen.

Lyö halolla päähän, kehottaa ylikonstaapeli Jussi Kaartinen vanhaa asiakastaan. Melkein halolla päähän lyödään myös Hanna Virtaa hänen ensimmäisenä päivänään poliisina. Ja halolla päähän on poliisipäällikkö Muttilainen kerran jos toisenkin lyödä Kaarlo Korkaloa, jolla on joskus enemmän vauhtia kuin ajatuksia. Pienen poliisilaitoksen värikäs henkilökunta elää Seppo. T. Kinnusen esikoisromaanissa vauhdikkaan vuodenkierron asiakkaidensa kanssa. Vaikka kirjan tapahtumat ovat kuvitteellisia, niissä on paljon tekijän omakohtaista kokemusta poliisityöstä. Kirjoittaja on Lapin poliisilaitoksesta eläköitynyt apulaispoliisipäällikkö." Huolestuneena useasti seurasin millaisessa arkitodellisuudessa poliisi tekee työtään ja millaiseksi työ on lyhyessä ajassa muuttunut yhteiskunnassa tapahtuneitten arvojen, asenteitten ja vastakkaisuuksien koventumisten mukana. Mielihyvällä olen seurannut kuinka muuttuvassa ympäristössä poliisimiehet - lakitermi joka pitää sisällään myös samaa työtä tekevä naiset - ovat kehittyneet ammatillisessa osaamisessa yhteiskunnan muutoksen mukana. Pidän itsenäni onnekkaana saadessani palvella yhteiskuntaa yhdessä työhönsä pyyteettömästi sitoutuneitten työkavereitteni sekä esimiesteni että johdettavanani olleitten poliisimiesten kanssa. Suomen poliisi on hyvä poliisi!"