Ristiin naulitun perintömaa - Patrimonium Crucifixi -teoksessa käydään läpi Suomen kirkon maaomaisuuden asteittaisen rakentumisen siitä alkaen, kun paavi Aleksanteri III vuonna 1197 luovutti vanhat ”Paholaisen kartanot” (olim mansio diabolica) kirkolle, joka pyhitti ne. Kirkon maasta tuli luovuttamatonta iäti, ja se saattoi vain kasvaa. Tarina kulkee paavillisen keskiajan, monarkkien johtaman refor- moidun kirkon, kirkkolaeilla ohjeistetun Ruotsin suurvaltakauden, tsaarillisen uudenajan ja lopulta sotien jälkeisten kirkon käänteiden kautta tähän päivään. Kirkon maan suojana on ollut koskemattomuus ja kunnioitus pyhää kohtaan ja vuodesta 1723 perustuslaillinen asema. Käytännössä suojan on antanut keskiajalta alkaen laki. Nikolai I nousu Venäjän tsaariksi ja sortovuodet rapauttivat lain suojaa, ja poliittinen ohjaus syrjäytti uskonnolliset perustelut. Ensimmäinen yhteenotto tuli, kun Maanhankintalaki 1945 oikeutti maan pakkolunastukset vastoin edellisenä vuonna säädettyä kirkkolakia. Kirkon maan koskemattomuus poistettiin 14.4.2023 vahvistetusta kirkkolaista, ja se muuttui asiallisesti normaaliksi kiinteistöomaisuudeksi siviililainsäädännön piiriin. Kirjoittaja Simo Seppo (s. 1933) on Itä-Suomen yliopiston jakamattoman kasvatustieteen professori (emer.), TL, KT, Helsingin ja Greifswaldin yliopistojen dosentti. Koulutusta vastaava työura kulki helsinkiläisen seurakunnan poikatyön johtamisesta oppikoulun vanhemman lehtorin ja normaalilyseon yliopettajan viroista yliopiston virkahierarkian läpi.