Sirkku Anttila-Jalo

Kuvastapudonneet kasvot, työnimeltään ”kolmas kirja”, on kirjoittajan kolmas teos ja se sisältää runoja elämästä. Runoissa avautuu nimien merkitykset; ulkopuolisuuden tunne, yksinäisyys ja usko. Myös luonto ja minuus ovat runoissa vahvasti läsnä. Kirjoittajan krooninen kipu on sitä vastoin vähemmistössä tässä teoksessa, sen tilalle on tullut valo ja luonnon kauneus. ”Tämän aamun katseessa eilisen ikävä ei enää näy vain askelissa kaikuu kaipauksen äänetön varjo mutta päivä on uusi ja surun varjo saa väistyä...”

Runoja elämän koruttomuudesta kivusta ja toivosta. Kurkistus uutisruutuun ja ulos ikkunasta Runoja elämästä tuskaisista öistä, kivunruntelemasta minuudesta, linnunlaulusta, huomisesta ja eilisestä.” Nousetko parrikaadeille vaikka tiedät niiden kaatuvan huomenna nousetko ja huudat vapautta silmien palaessa kyynelistä...”

Kroonisen kivun kanssa elää suuri joukko ihmisiä. Kipu vaikuttaa elämään laajasti asettaen siihen omat haasteensa. Moni kipukroonikko jää yksin, osa jopa erakoituu. Pahimpina päivinä on vaan helpompi jäädä kotiin. Ulkopuolisen saattaa olla vaikea ymmärtää kivun kanssa kamppailevaa, kipuhan ei aina näy päällepäin. Tämän kirjan runot ovat syntyneet kivusta,sen mukanaan tuomasta tuskasta ja yksinäisyydestä,kivun aikaansaamasta ahdistuksesta. Runoissa pilkistää myös uskon antama lohtu ja kauneus. Runoilla ei ole erisnimiä, niiden yhteinen sukunimi on; Kipu ja Elämä