Soili Pohjalainen

Tarkkanäköisessä perheromaanissa on lämpimän humoristinen pohjasävy. Syntymiseen tarvitaan äiti, reipas synnyttäjä, joka ei turhia valita. Tarvitaan isä, joka ei halua tehdä asiasta numeroa. Tarvitaan myös sairaalakyyti Transitilla ja tietty tähtien asento Kätilöopiston yllä. Näistä aineksista syntyy ihminen, myöhemmin kirjailija, joka ei yhtäkkiä muista, miten kirja kirjoitetaan. Perätilassa on rosoisen värikäs perheromaani, jossa etsitään välillä kynttilää vakan alta, välillä vaatteita lapsenlapselle ja välillä omaa paikkaa sukupolvien ketjussa. Mustan huumorin mestari kutoo muistoista ja tunnelmista tarinan, josta langanpätkät saattavat törröttää, mutta kokonaisuudessa on suvun näköä.

Rosoinen kuvaus äitiydestä, perheestä ja tyttärestä, joka on muutakin kuin haavansa. Pienenä Aino ei kuunnellut lässytystä vaan oli topakka lapsi. Nyt puhelimesta kuuluu teinin hätä: ”Mä oon tehnyt syviä viiltoja. Äiti anteeks.” Elämä muuttuu mustaksi ja itkusta painavaksi. Verisiä pyyhkeitä, pitkiä hihoja, piilotettuja teriä. Mitä tehtiin väärin? Miten olisi pitänyt toimia? Kirjailijan omiin kokemuksiin perustuva romaani piirtää kuvan perheestä, jossa tunnelmat vaihtelevat epätoivosta toivoon ja kyynelistä mustan huumorin nostattamiin naurunpyrskähdyksiin. Hiljalleen viilloista tulee arpia - kaikilla.

Letkeä lukuromaani kiltistä kampaajasta, jonka omat hiukset jäävät hoitamatta. Ilonan aikuinen tytär muuttaa omilleen, mutta Ilona se häärii eksänsä kanssa hoitaen tyttären asioita. Eksällä on rahaa auttaa, kun Ilona sinnittelee kampaajan pienillä tuloilla. Kun tytär käskee Ilonaa irrottelemaan, hän haaveilee lukuhetkestä ja mansikka-chevre-leivästä. Aina hän ei tosin ehdi haukata palaakaan, kun joku pyytää apua. Milloin on Ilonan aika, vai oliko se jo? Ainakin avioliitto on ohi - vai onko sittenkään? Tukka hyvin vie kesärannoille ja hyppytorniin: uskaltaako Ilona hypätä, rohkeneeko ottaa seuraavan askeleen? Valloittava sarjanavaus rakastaa henkilöitään, ja heille toivookin pelkkää hyvää.

Karpaasin avoin elämäkerta. Jari Isometsän elämäkerta kertoo, kuinka vilkas ja iloluontoinen Isomettän poika huhki itsensä hiihdon huipulle, mokasi pahasti koko Suomen edessä ja kokosi elämänsä palaset uudelleen. Ensimmäistä kertaa saamme lukea Jari ”Karpaasi” Isometsän koko tarinan niin ladulla kuin sen ulkopuolellakin. Pääsemme tutustumaan vilkkaan poikaviikarin elämään Alatornion Korpijärven kylässä, jossa Jari kasvaa ilman nykyajan mukavuuksia mutta ei koskaan tekemisen puutteesta kärsien. Näemme, millaista hiihto oli aikana, kun palkinnoksi kisoista saatiin äidille tiskikone. Tutustumme Isometsän harjoitteluohjelmaan, joka hirvittää häntä itseäänkin nykyään. Pääsemme ladulle päihittämään Torgny Mogrenia ja nousemaan maailman huipulle. Mutta kävelemme myös Jarin kanssa kertomaan mitalien jakoa odottaville omaisille dopingkärystä, ja miettimään, miten tästä eteenpäin. Sillä eteenpäin on mentävä, jo oman perheenkin takia. Isometsän elämäkerrassa pääsevät Jarin lisäksi ääneen läheiset: äiti, veli, Johanna-vaimo sekä lapset. Jari Isometsä (s. 1968) on voittanut kolme olympiamitalia, neljä MM-mitalia ja 13 SM-kultaa. Lahden MM-kisoissa 2001 hän jäi kiinni kielletyn menetelmän käytöstä. Nykyään Isometsä toimii päällikkönä ekologisia rakennuseristeitä tekevässä Ekovillassa. Isometsällä on kaksi lasta pitkäaikaisen puolisonsa kanssa. Soili Pohjalainen (s. 1980) on kirjoittanut kaksi elämänmakuista ja lämpimän humoristista romaania, joista Valuvikaa on verrattu Mielensäpahoittajan maailmaan ja Käyttövehkeitä palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Pohjalainen on työskennellyt myös toimittajana, sanataideohjaajana, tiedottajana.

Kannipaali. Rinsessa Tesiree. Ne olivat Arttu-vaarin lempinimet ainoalle lapsenlapselleen Marialle, joka vietti lapsuudenkesiään mummon emännänjakkaralla ja vaarin puupinon varjossa. Kun Pohjois-Karjalasta soitetaan, että Arttu on seikkaillut kalsareissaan pankissa, Maria patistetaan apuun. Ja niin Maria jättää miehensä espoolaisen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kaasuttaa kohti itärajaa. Ruokkoamaton mökki on täynnä muistoja: vaari on tehnyt jääräpäisyydestä hyveen, ja mummo seurasi miehensä metkuja tyynenä kuin Englannin kuningatar mutta viihdytti itseään taidokkaalla piilo­vittuilulla. Isovanhempien avioliiton yksityiskohdat upposivat pienen Marian mieleen noustakseen nyt pintaan. Kun raskaustestin näyttöön ilmestyy kaksi viivaa Joensuun Hesburgerin vessassa, Marian suunnitelmat menevät uusiksi. Artun luona asuessaan hän huomaa, että Pohjois-Karjalan kääntöpiiriltä katsottuna vatulointi vähenee. Jos avioliiton ongelmia ei osaa selittää niin, että pirtinpöydän toisella puolella kossuaan latkiva leskimies ne ymmärtää, ongelmia ei oikeasti ole. Karhean humoristinen Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea, joiden elämät törmäävät toisiinsa sukutilan ruohottuneella pihamaalla. Artun elämänviisauksista ei saa syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.

Se käveli vessan kynnykselle ja kuoli. Paikallinen autokauppias, menestyvä juoppo, Saanan isä. Saana on kasvanut autokaupan takahuoneessa, oppinut kaikki automerkit ja niiden myyntipuheet. Hän on laittanut herätyskellon soimaan aikaisin ehtiäkseen autoliikkeelle ennen koulua, isän tyttö ja kunnon työmies. Isältä jää vanhan miehen hien hajuinen Volvo ja omakotitalo, jonka kirjahyllyssä on seinään päin käännetty valokuva kadonneesta isoveljestä. Saana kokoaa muistojen palasista kuvaa perheestään: Isästä, joka hakee raviradalta pianorahat. Äidistä, jonka kaltainen Saana ei halunnut olla ja jonka kaltaista hänestä ei tullutkaan. Isoveljestä, joka katosi. Käyttövehkeitä on rosoisen nostalginen ja hauskan omaääninen romaani tytöstä, jonka lapsuuden bensanhaju sekoittuu nykyhetkeen ja jonka harteita isän varjo painaa raskaana. Kun perheen mahtimiehen aika on ohi, on nojauduttava omiin päätöksiin. On pakattava hyvät ja huonot muistot. On myytävä Volvo. Vantaalainen Soili Pohjalainen (s. 1980) on työskennellyt freelance-toimittajana, sanataideohjaajana ja tiedottajana. Käyttövehkeitä on hänen esikoisromaaninsa. Pohjalainen on valmistunut Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmasta.