Sulo Kreivi

Tämä runomuotoon puettu kirja kertoo koskettavalla tavalla kirjoittajan äkillisestä, vakavasta sairaudesta, jonka aikana hän oli mm. kolme viikkoa teho-osastolla tajuttomana sekä sen jälkeen pitkät ajat sairaalassa ja kuntoutuksessa. Mitään toivoa ei ollut, eikä omaisille annettu potilaan paluusta elävien kirjoihin. Kirjoittaja siitä kuitenkin sai vielä nousta ja kirjassa tuleekin voimallisesti esille sekä potilaan että omaisten kiitollisuus siitä, että kaikki lopulta kääntyi parhain päin. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v. 2005 ja se on saanut runsaasti myönteistä palautetta mm. lääkäreiltä, sairaanhoitajilta ja psykiatreilta ym.

Kirja kertoo pohjoissuomalaisesta elämänmenosta 1930- ja 1940-luvuilla milteipä kansantieteellisellä tarkkuudella. Kirjoittajan omien lapsuudenmuistelmien kautta välittyy arjen kulttuurihistoria - tavat ja käytännöt, asuminen ja työskentely, arki ja juhla. Teksti on virheetöntä ja miellyttävää lukea. Rauhallisesti etenevä kerronta sopii aihepiiriin. Tässä teoksessa ja sen jatko-osassa "Kiertokoulusta maailmalle" (2009) käsitelty lähimenneisyys on jo viidenkymmenen vuoden päästä historiaa, josta aikalaiset evät enää ole kertomassa. Siksi on tärkeää, että nämä tarinat saadaan talteen.

Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla, millaista koulunkäynti oli syrjäseudulla kirjoittajan nuoruudessa 1940-luvulla. Asian tekee kiinnostavaksi se seikka, että vielä 1930-luvulla syntyneillä ei kaikilla ollut mahdollisuutta käydä kansakoulua muista kouluista puhumattakaan. Sen sijaan kirjoittajankin kokemukset elämän alkutaipaleelta perustuvat kiertokoulussa saatuihin opin alkeisiin. Vaatimattomasta alusta ja vastoinkäymisistä huolimatta kirjoittajakin on silti edennyt elämässään myöhemmin aivan kohtuullisesti.