Kertomus pienistä ihmisistä pienessä kylässä viimeisenä sotakesänä 1944. Kymmenvuotiaan Arttu Myllyniemen isä kutsutaan takaisin rintamalle. Lempi-äidin kontolle jää selviytyminen moninkertaisesta työmäärästä ja isällisen ohjauksen puutteessa kurittomaksi kasvaneesta Artusta. Sota-ajan pikkupoikien elämän sisältönä ovat kolttoset ja vaaralliset leikit niin kotona kuin koulussakin. "Vaikka äiti ei sitä ääneen maininnut, hän oli sitä mieltä, että kaiken olisivat kruunanneet Laitis-Matin liikkeessä olleet ruskeasävyiset tennistossut, jotka poika oli halunnut vaihtaa valkoisiin. Lempi ei halunnut kuitenkaan pienellä pilata ilmityytyväisen pojan oloa, sillä valkoisetkin toki olivat paremmat kuin Suutari-Topin lahjaksi neulomat mulkunmuotoiset nahkakengät.- Kylä niillä vaatteilla kehtaa koulun aloittaa, tyytyväinen äiti totesi.- Munki miälestä nää on hianot... erityisesti tennarit.- Ja jos joku jotaki sanoo kolhvihousuista niin sano, että ne on viimmestä muatia niin kankaan ku kuasinki pualesta. Ku kaikilla ei ole niin hianoja ku sulla niin sitä ollaan vähä kateellisiaki." Riipinkulma Avenuen kirjoittaja on yksi sen ajan lapsista. Suti Aittoniemi syntyi Ikaalisissa 1930-luvun puolivälissä. Myöhemmin hänestä tuli rikosylikomisario ja kuudentoista vuoden ajaksi kansanedustaja.