1600-luvun lopulla Ruotsin valtionhallinto oli kehittynyt niin pitkälle, että voitiin siirtyä vakinaisen armeijan pitämiseen. Syntyi ruotujakolaitos, jossa sotaväen ylläpito organisoitiin suorien väenottojen sijaan ruotuihin. Muutama talo muodosti sotilasruodun ja ylläpiti ruotusotilasta myös rauhan aikana. Kuninkaallisessa pohjanmaan rykmentissä ruotujakoon siirryttiin vasta Suuren Pohjan sodan jälkeen 1730-luvulla. Ruotutalot kustansivat sotilaalle sotilastorpan tarvittavine rakennuksineen, peltoineen ja niittyineen. Kun sotamies astui palvelukseen, hän sai ruodulta kuuden hopeataalarin pestirahan, lehmän, tynnyrillisen viljaa ja pukukerran. Valtio hankki aseistuksen, sotilaspuvun ja muut varusteet. Vuosipalkka oli 30 kuparitaalaria. Rengin tai muun tilattoman asemaan verrattuna sotilaaksi värväytyminen tiesi huomattavaa sosiaalista nousua. Ruotujakoisen Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin miehistövahvuus oli 1200 miestä ja se muodostui kahdeksasta 150 sotilaan komppaniasta. Rykmentin pohjoisimman komppanian eli Kemin komppanian alue ulottui Limingasta ja Muhokselta aina Kemijokivarteen Rovaniemelle saakka. Komppania sai nimensä siitä, että komppanianpäällikön puustelli oli Kemin Liedakkalassa. Rykmentti koottiin pääkatselmukseen muutaman vuoden välein. Sotilaita harjaannutettiin sotataitoihin komppanian kokouksissa ja paikkakunnittain pidetyissä kirkkoäkseerauksissa. Tässä kirjassa paneudutaan Kemin komppanian ruotusotilaiden arkeen rauhan aikana ruotutorpilla ja katselmuksissa. Kirjassa tutkitaan Pohjanmaan ja Lapin miesten komppaniaa sotilasyksikkönä, sotilaiden fyysisiä ominaisuuksia ja taistelumotivaatiota. Ero Runebergin vänrikki Stoolin sotasankareihin on huomattava. Komppanian ja sen sotilaiden vaiheita selvitetään erityisesti Kustaa III:n sodassa 1788-90 ja Suomen sodassa 1808-09. Kustaan sodassa Kemin komppania taisteli muusta rykmentistä erillään Savon prikaatin mukana. Sotaretki huipentui vappuna 1790 Ylä-Kuonassa Savonlinnan itäpuolella, kun 13 komppanian sotilasta jäi epäselvissä olosuhteissa venäläisten vangiksi. Suomen sodassa liikekannallepano oli hidasta, ja niinpä Kemin komppania yhdessä Pyhäjoen ja Everstiluutnantin komppanioiden kanssa joutui jälleen erilleen muusta rykmentistä ja taisteli sodassa kenraali Sandelsin joukoissa Savon rintamalla. Komppanian sotilaita kaatui mm. maihinnousussa Kuopioon ja Koljonvirran taistelussa. Sotilaat joutuivat kokemaan rasittavan perääntymismarssin Oulusta Tornioon ja Tornion ”Kuoleman valtakunnan” vuodenvaihteessa 1808-09. Tällöin talvileiriin Tornioon kokoontuneesta Suomen armeijasta kuoli noin 2000 sotilasta leireissä riehuneisiin tauteihin. Pohjoisen miehet selvisivät näistä koettelemuksista yllättävän hyvin. Osa Kemijokivarren miehistä teki oman ratkaisunsa ja karkasi kotitorpilleen. Sotataival jatkui vielä Ruotsin puolelle. Komppanian rippeet kuuntelivat Uumajan torilla von Döbelnin jäähyväispuhetta rauhanteon jälkeen 8. lokakuuta 1809. Osa sotilaista jäi Ruotsiin, mutta suurin osa palasi Suomeen. Veteraanien osa ei ollut kaksinen. Useimmat sotaveteraanit kuolivat rutiköyhinä.
