Runokokoelma Elämän kaihtimista kertoo kirjoittajan omakohtaisesta suruprosessista ja oman lapsen kuoleman jälkeisistä tunteista. Toisaalta se kuvaa menetyksen jälkeistä kasvutarinaa ja miltä elämä tuntuu 20 vuotta tapahtuman jälkeen 50 ikävuoden kynnyksellä. Runot kertovat pimeydestä, valosta ja kiitollisuudesta. Ne ovat raa'an rehellistä ja varsinkin alun koskettavan kerronnan jälkeen myös toivon näkökulmaa esiin tuovaa tarinaa.