Seilasin nuoruudessani suomalaisissa kauppalaivoissa radiosähköttäjänä. Sähköttäjiä koulutettiin Suomessa Posti- ja Lennätinlaitoksen toimesta kansainvälisiin radiosähköttäjän tehtäviin laivoihin, ja kenties saattoi hakeutua myös muihinkin toimiin, kuten interpolin palvelukseen ja lennonjohtotehtäviin. Viestien ja puheluiden välittäminen, säätietojen hankkiminen edessä oleville merialueille ja merenkulun turvallisuuden varmistaminen monin eri tavoin olivat päätehtävät tässä ammatissa. Muistakin tehtävistä tulisi pitkä lista. Viestit lähetettiin sähköttämällä ja puhelut välitettiin radiopuhelimella maissa olevien rannikkoradioasemien kautta. Muuta keinoa yhteydenpitoon ei silloin 1960-luvulla vielä ollut. Sitten tulivat matkapuhelimet ja satelliittipuhelimet ja laivaradiosähköttäjien tehtävät katsottiin tarpeettomiksi 1980-luvulle tultaessa. Nyt on aikaa kulunut noista ajoista niin paljon, että monikaan ei enää tiedä tästä jo kadonneesta ammatista mitään. Siksi halusin ryhtyä kirjoittamaan muistelmia siitä, millaista oli olla laivaradiosähköttäjänä maailman merillä. Ajatuksena on, että tästä hienosta ammatista jäisi vielä jokin jälki ihmiskunnan muistiin, ennen kuin se kokonaan unohtuu. Muistajia näistä ajoista kun on enää jäljellä kovin vähän. Se aika oli nuorille miehille ja naisille suurta seikkailua. Siinä näki maailmaa paljon siihen aikaan, jolloin ei yleensä vielä ollut tapana, tai edes mahdollista matkustella ulkomailla. Aika oli rahallisesti köyhää. Halpalentofirmatkin olivat vasta kaukaista tulevaisuutta. Toivon, että näistä muistoista olisi iloa lukijoille, ja tieto ammatista säilyisi nuoremmillekin sukupolville.
