Teemu Sormunen

Ulottuvuuksien välinen tila on hyvin pieni. Tavallisella sivuaskeleella voi siirtyä lukemattomien ulottuvuuksien lävitse ja jopa vahingossa ohittaa määränpäänsä. Rauni on asunut vuoden Faolissa ja löytänyt mahdollisuuden palata kotiinsa. Opus, jonka Alberto löysi, antaa viitteitä siitä, mihin heidän tulee matkata. Taival Myyttisille Vuorille Sephek Khaokseen on pitkä ja vaarallinen. Faolin puolella pahuus yritti tunkeutua sivistyksen läpi. Vuorten toisella puolen he huomaavat, että sivistys on jäänyt pahuuden peittoon. Matkan varrella Rauni myös löytää itsestään yllättävän kyvyn, joka on haltioiden mielestä vastenmielinen. Nainen käänsi päätään ja katsoi Mifgaelia, hänellä olisi paljon kysyttävää. Rauni näki miehen silmät, niissä oli vieras katse, jokin etäinen ja hämmentynyt. Kyynel oli vierähtänyt miehen poskelle. Rauni ei ollut ikinä nähnyt Mifgaelin itkevän. Aikoiko tämä itkeä? Hän tunsi miehen lihasten värisevän kuin raskaan urheilusuorituksen jälkeen. ”Älä puhu tästä vielä kenellekään”, Mifgael kuiskasi nopeasti naiselle ja kampesi itsensä ylös tämän päältä. Naisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta ja lähteä muiden perässä metsän suojaan.

Ulottuvuuksien välinen tila on hyvin pieni. Tavallisella sivuaskeleella voisi siirtyä lukemattomien ulottuvuuksien lävitse ja jopa vahingossa ohittaa määränpäänsä. Rauni näkee paljon värikkäitä unia. Hän herää keskellä tummaa, lumista metsää. Hän ei tajua ollenkaan, missä on. Hän tapaa oudon olennon, joka taistelee jethiä vastaan henkensä edestä. Olento kuljettaa Raunin, ”viikinkinaisen”, omiensa luo. Faolin kaupunkia asuttavat haltiat, peikot, örkit, hiidet ja maahiset. Hyvän haltian Mifgaelin kanssa hän läpikäy lukemattomia hurjia seikkailuja ja verisiä taisteluita julmia rosvojoukkoja vastaan. Viimein Rauni tajuaa joutuneensa toiseen ulottuvuuteen. Sieltä takaisin kotiin pääsemiseen on vain yksi keino... Matka on pitkä, ja Rauni joutuu kamppailemaan henkensä edestä. Hän asemoi rautakankensa, veti sen sivulle ja pamautti hiittä leukaan mahtavalla svingillä. Naisen kallo murtui ja tämä lensi alas pukilta. Mifgael onnistui vilkaisemaan tilannetta kuullessaan Raunin huudahduksen samalla kun väisteli haltiamiehen miekansivalluksia. Hän nyökkäsi Raunille hyväksyvästi. Hän näki naisen ilmeestä, että oli ensimmäinen kerta, kun tämä satutti toista pahasti. Haltiakulttuuri on läpikäymässä jotenkin tutun tuntuista muutosprosessia. Haltiakaupunki oli siinä mielessä erikoinen, että siellä ei ollut lakeja. Lakeja ei juurikaan tarvittu, koska rikoksia ei juuri tapahtunut. Kenenkään ei tarvinnut varastaa, koska katsottiin, että kaikilla oli hyvät oltavat. Kaupungin elämä oli aina perustunut siihen, että tänne sai tulla ja täällä sai olla. Kaupunkilaisiksi hyväksyttiin ne, jotka arvostivat tätä perinnettä ja olivat soveliaita sen pyörittämisessä. Nyt se ei enää sopinutkaan kaikille, vaan suvaitsemattomat halusivat ei-kaupunkilaiset muurien ulkopuolelle. Poliittiset ääriliikkeet saavat jalansijaa. Kesken itsesäälin hurjimman pisteen N'Ross havahtui. Hänen täytyi puolustautua. Kaikkien haltioiden täytyi puolustautua. Uhka ei ollut perinteistä kahden rintaman sotaa. Ei. Se oli poliittista. Muukalaiset yrittivät valloittaa kaupungin ovelilla keinoilla. He eivät hyökänneet. He ujuttautuivat. He ujuttautuivat kaupunkiin myrkyttääkseen tämän jalot periaatteet. Jonkun täytyi uhrautua kaikkien hyväksi. N'Ross otti mielellään tämän raskaan tehtävän kantaakseen. Hyvän ja pahan taistelu on ikuista ja universaalista. Faol kuuluu suomalaisena versiona Harry Potterin tai Sormusten herran tapaiseen tarinaperinteeseen, jolla on vankka ja kestävä suosio. Mystisyys on jo sinänsä monia kiinnostava ominaisuus. Onko olemassa tavalliselle todellisuudelle käänteisiä, salattuja maailmoita? Lisäksi ollaan ”aikamatkalla”, jolla pohditaan ajan ja liikkeen suhdetta.