Teijo Pyykkönen

Suomalaiset ovat urheiluhullua kansaa. Hurme ja Pyykkönen palauttavat naurun ja leikin liikuntaan, huippu-urheiluun ja katsomoiden lehtereille! Finlandia-palkittu Juha Hurme ja urheilumaailman läpikotaisin tunteva Teijo Pyykkönen sukeltavat teoksessaan suomalaisten sporttihulluuteen ja sen kirvoittamiin suuriin tunteisiin, tarinoihin ja merkityksiin. Suomalaiset ovat urheiluintoista kansaa, sehän tiedetään. Virallinen Suomi uskoo kuriin ja kunniaan, mutta totisen julkisuuspinnan alla sykkii kansalaisten omaehtoinen urheiluriemu. Mikä liikunnan ja urheilun harrastamistamme kannattelee? Ja mistä löytyisi sellainen asenne liikkumista kohtaan, että kentillä ja lenkkipoluilla raikuisi jälleen nauru? Älykäs ja leikillinen kirja on vastalause nykyiselle urheilu- ja terveyspuheelle, joissa on alati taustalla paremman tuloksen tai toimintakyvyn tavoittelu. Kirja palauttaa jäljittelemättömällä otteellaan leikin ja välillä hallitsemattomankin ilon kentille ja katsomoihin. Hiki ja hurmos on pakollista luettavaa jokaiselle arkiliikkujalle, penkkiurheilijalle ja urheilun parissa millään tavalla aikaansa kuluttavalle – tai siihen ryhtymistä aikovalle. Tämä kirja saa sydämen sykkimään ja nostaa hien pintaan!

Liikuntapolitiikalla menee lujaa. Liikuntakäsite on avattu kaikenlaiselle toimeliaisuudelle, ja liikuntapolitiikalla pyritään pelastamaan niin liikkuvat kuin liikkumattomat. Liikuntapolitiikan yhteiskunnallista painoarvoa halutaan lisätä. Hintana on liikunnan identiteetin hämärtyminen. Julkaisussa Maailman istuvin urheilukansa kysytään, ollaanko varmasti menossa oikeaan suuntaan. Onko liikuntakäsitteiden keinotekoinen tuunaaminen tarpeen? Miksi kansalaisnäkökulmalla on niin vähän merkitystä? Kuinka paljon liikuntapoliittinen selonteko palvelee liikunnan lisäämistä? Onko liikuntapolitiikka sittenkin vain apupolitiikka? Miksi liikkumattomat kiinnostavat enemmän kuin liikuntahaluiset lapset ja nuoret? Mihin katosi huippu-urheilun itsetunto? Mitä haittaa siitä olisi, jos liikuntapolitiikka ymmärtäisivät muutkin kuin sisäpiiriläiset?

Selvityksessä tarkastellaan liikunnan aluehallintoa sekä osana liikuntahallinnon kokonaisuutta että osana aluekehittämistä: miten nykytilanteeseen on tultu ja minkälaisia haasteita mahdollinen maakuntauudistus tuo? Selvitys perustuu tutkimuskirjallisuuteen ja hallinnon asiakirjoihin sekä liikuntahallinnossa toimivien haastatteluihin.

Liikunnasta on tehty fyysisen terveyden alihankkija. Liikunta-sanaa tuskin kehtaa mainita ilman terveyttä ja sitä kautta saatavia säästöjä. Tässä yhtälössä liikunta on kustannus, joka on maksettava fyysisestä terveydestä. Mutta ehkä kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, sillä terveysperusteilla ei suomalaisia ole saatu liikkumaan. Säästökiihkossamme olemme ehkä vetäneet väärästä narusta ja upottaneet liikunnan kalamaksaöljyyn: liikunnan ei tarvitse maistua hyvältä, pääasia, että se tähtää työ- ja toimintakykyyn. Kisailu, leikki, karkelo, ilonpito ja huvi totuttiin joskus yhdistämään urheiluun. Harvemmin enää. Nyt urheilun näkyvimmät otsikot liittyvät otteluiden manipulointiin, lahjontaan, rahanpesuun, dopingiin, katsomoväkivaltaan, joukkotappeluihin, vastustajan vahingoittamiseen ja ryyppyjuhliin. Näin, vaikka näillä ilmiöillä on Suomessa vain pieni rooli lähes miljoonan ihmisen kansanliikkeessä. Liikunnan ja urheilun kasvot ovat totisemmat kuin koskaan. Liikunnan ja urheilun synnyttämät tunteet ja elämykset ovat jääneet velvoiteliikunnan ja vilppiurheilun varjoon. Sääli, sillä ilon mentyä ei terveyskään maistu. Kansakunnan pelastamiseksi määritellyt liikuntatavoitteet saavutetaan parhaiten tunteen kautta, todetaan Teijo Pyykkösen kirjoittamassa Hurmaa, hikeä ja hengailua - liikunnan vähän syvempi olemus (Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 29). Ihmiset kaipaavat liikunnaltaan mielekästä ja elämäniloa ylläpitävää harrastusta, elämyksiä, yhteisiä hetkiä ja huikeita tarinoita. Hurmaa, hikeä ja hengailua koostuu liikunta- ja urheilutarinoista, joita täydentää Top 40 liikuntavaikuttajan esittely. Hyvien tarinoiden syntyä voi edistää monesta suunnasta. Vaikuttajista harmittavan pieni osa toimii liikuntasektorilla. Koko väestön liikuttaminen onnistuu vain, jos hyvien liikuntatarinoiden syntyä halutaan edistää muuallakin kuin liikuntahallinnossa ja -järjestöissä.

Riittämätön liikunta lukeutuu niihin pirullisiin ongelmiin, joita on lähestyttävä yhtä aikaa useista näkökulmista sitkeästi ja kärsivällisesti. Yksittäiset toimenpiteet tai ylhäältä alas suunnatut strategiat eivät riitä. Suhde liikuntaan on vain harvoin riippuvainen jostakin yksittäisestä asiasta, johon vaikuttamalla voidaan lisätä liikunta-aktiivisuutta. Olennaista liikuttamisessa on ymmärtää liikuntasuhde laajasti. Ihmisen liikuntasuhteessa on paradoksaalisesti kyse kaikesta muusta kuin suhteesta pelkästään liikuntaan. Suhde liikuntaan rakentuu osana ihmisen elämän kokonaisuutta. Kun näemme arjen ison kuvan, ymmärrämme myös sen osien dynamiikkaa - ja jotain myös liikunnan lisäämisen mahdollisuuksista. Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen edellyttää ihmiskeskeistä tutkimusta ja kokeilevaa toimintaa. Tärkeää on kohdata ihminen hänen jokapäiväisessä ympäristössään, eläytyä hänen arkeensa ja pureutua muutoksen mahdollisuuksiin. Aito vuorovaikutus mahdollistaa ymmärtämisen ja vaikuttamisen.

Liikunnan tietomerta ei tarvitse juoda tyhjiin siellä pärjätäkseen. Pahimmat karikot välttää, kun tarkistaa tietoon ja tiedeviestintään liittyviä käsityksiään, panostaa verkostotyöhön, hyödyntää julkisuutta sekä kuuntelee ja stimuloi kansalaiskeskustelua. Lopuksi voi miettiä brändäämistä, liikuntaan ja urheiluun liittyvien sekavien mielikuvien kirkastamista.

Vähän liikkuvien aktivointi on enemmän kuin liikuntakysymys. Silti liikuntasektori tuntuu omineen sen ongelmakseen. Liikuntaväellä on iso tehtävä. Liian iso. Riittämättömästi liikkuvien on rajoittuminen liikuntapolitiikkaan. Liikuntatutkijoiden ongelma on pitäytyminen liikuntatutkimuksessa. Liikuntajärjestöjen ongelma on liikuttaminen jo liikkuvien ehdoilla. Vähän liikkuvien ongelman ratkaiseminen on näpertelyä siihen asti, kunnes asia koetaan aidosti yhteiseksi kansalliseksi hätätilaksi. Julkaisu on toteutettu Liikuntatieteellisen Seuran ja LIKES-tutkimuskeskuksen yhteistyönä.

Jouko Kokkosen ja Teijo Pyykkösen kokoamassa julkaisussa uheilujohtajat muistelevat mm. järjestöratkaisujen taustoja ja kansainvälisen pelikentän tapahtumia. Johtajat ovat saaneet marssia urheilujoukkojen edessä, mutta olla myös urheilijoiden epäonnistumisten takana. Urheilujohtajilta on vaadittu paksua nahkaa ja poliittista pelisilmää. Suoraa palautetta on urheilujohtajille tullut kansan syviltä riveiltä. Valtiovallalta sentään on muistanut kunniamerkein. Haastatteluja täydentää yhteenveto urheilujohtajuuden muutoksesta.

Impulssi on Liikuntatieteellisen Seuran uusi sarja. Se on tarkoitettu kirjoituksille, joille aikakauslehti on liian ahdas ja kirja turhan lavea. Impulssissa tekstit ovat perusteellisempia kuin lehtiartikkeleissa, mutta nasevampia ja tiiviimpiä kuin kirjoissa. Impulssi tähtää kiihokkeeseen ja sysäykseen: liikuntakulttuurin ja -tieteen liikahduksiin sekä lukijan herättämiseen ja innostamiseen. Vaikka Impulssissa arvostetaan tutkittua ja perusteltua tietoa, ei tiukka akateeminen laadunvalvonta ohjaa julkaisupäätöksiä. Usein myös ohiammutut panokset synnyttävät toivottua liikettä.