Suru on niin kaunis sana, että sen sanoo mielellään ääneen ja samassa jo aistii miltä se tuntuu ja maistuu. Suru: katkeransuloinen, lohdullinen tai lohduton, kaipaava ja muisteleva, kipuileva ja reilusti rikki - kun sen ottaa omakseen. Surussa ihminen oppii tuntemaan jokaisen solunsa ja surressaan hän kasvattaa uudet siivet, aluksi harsonhauraat ja harmaat, lentoon noustessa läpikuultavan ehyet ja moniväriset. Niin totisesti pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on suru.