Teuvo Hömppi

Rikosylikonstaapeli Aulis Tyynelä kuulee itsestään levitettävän perättömiä huhuja. Esimiehensä kanssa keskusteltuaan hän päättää jäädä eläkkeelle heti, kun se on mahdollista. Niinpä hänellä on työaikaa jäljellä enää runsaat kaksi kuukautta. Viimeiseksi tehtäväkseen Tyynelä saa tehdä joitakin tarkistuksia jo syyttäjälle menneessä rikostapauksessa. Kyseessä on tappo, tai ainakin hätävarjelun liioitteluna tehty tappo, tekijäksi epäilty on kiinniotettuna. Juttu vaikuttaa selvältä - vain ruumis puuttuu. Paikkakuntalaisena Tyynelä tuntee tai ainakin tietää sekä epäillyn tappajan että epäillyn uhrin, on kuullut heistä liikkuvia huhuja ja ymmärtää jutun aikaisempien tutkijoiden ajatusten juoksun. Tutkinta vain on tehty osiltaan varsin huitaisemalla - huhujen taustoja ei ole juuri selvitetty, edes kadonneen vaimoa, huhujen osapuoli hänkin, ei ole kunnolla kuultu. Tyynelä uskoo aluksi, että hänen tutkimuksensa tulevat vain vahvistamaan tappoepäilyjä. Mutta kun hän penkoo uhrin elämää ja menneisyyttä, suhdetta vaimoon ja pariin ystävään, ja konkreettisia tapahtumia, kuten pankkitiliä, hän oivaltaa, että on olemassa toinenkin mahdollisuus. Tätä selvittäessään Tyynelä hakeutuu juhannusjuhlille, joilla on suuri henkilökohtainen merkitys hänelle itselleen. Enemmän kuin perinteinen salapoliisiromaani tämä kirja on kertomus mustasukkaisuudesta, siitä, minkälaisiin tekoihin mustasukkaisuus saattaa miehen ajaa. Ja miten elämä luonnon keskellä voi selkiyttää ajatuksia, kirkastaa sen, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Oiva Saarlampi osti metsäpalstan. Sen läpi kulkee Kammokallion yksityistie. Tie ylittää kallion, jossa on pitkä halkeama, leveydeltään puolesta kolmeen metriin. Saarlammen geologiystävän mielestä jälkipolvetkin voisivat halkeamaa ihastella. Niinpä Saarlampi haki ja sai halkeaman puolentoista hehtaarin maa-alueelle rauhoituksen. Halkeaman yli kulkeva tie rikkoi nyt suojeltuja luontoarvoja. Hallinto-oikeus päätti tien siirtämisestä pois rauhoitusalueelta. Saarlammen tehtäväksi jäi tiepohjan ennallistaminen. Kallionhalkema piti tyhjentää vanhan tien rakentamisaikana, noin 30 vuotta sitten, sinne kaadetusta maa-aineksesta. Tätä työtä tekemään Saarlampi palkkasi maanrakennusyrittäjä Antti Kaaselan. Hän ryhtyikin hommiin. Pienellä kaivurillaan hän kaivoi halkeamasta soraa kunnes... Sorasta pisti esiin luu. Kaasela oli tunnistavinaan, että se ei ollut minkään eläimen luu. Hän soitti ystävälleen, eläköityneelle rikosylikonstaapeli Aulis Tyynelälle. Aulis tuli, päätteli, että kyseessä on ihmisen sääriluu. Tämän patologi vahvisti valokuvien perusteella. Tyynelä palkataan selvittämään kenelle luu on kuulunut ja mitä muuta halkeamasta löytyy. Voi olla todella vaikea selvittää 30 vuoden takaisia asioita. Onnistuuko Tyynelä siinä?

Luonto, luonnon tarkkailu ja luonnossa liikkuminen ovat aina olleet luonnollinen osa Hömpin Teuvon elämää. Lapsuus pienessä kotimökissä metsän keskellä oli alkusysäys luontoyhteyteen, joka on jatkunut voimakkaana koko elämän ajan. Vuosien varrelle mahtuu monenlaisia mieleen jääneitä luontokokemuksia, joita on mukava muistella, ja joista Teuvo mielellään kertoilee myös muille. Pihapiirin askareissakin on aina aikaa tarkkailla ympärillä liikuskelevia siivekkäitä ja nelijalkaisia. Ne tuntevat tietenkin puolestaan myös talon isännän. Kännykkäkameralle tallentuvat yhtäkkiset luontohavainnot. Sovussa luonnon kanssa ihmisen on hyvä olla ja elellä.

Vanhempi konstaapeli Aulis Tyynelä on viimeisessä työtehtävässään ennen kuin lomansa jälkeen jäisi eläkkeelle. Hänellä on mukanaan kiinniotettuna mies, joka tekee matkan aikana oudon havainnon: ylhäällä voimajohtopylväässä on mies. Myös muualla havaitaan poikkeavaa liikettä suurjännitelinjojen johtoaukioilla; on kiikaroijia, joita varpuset eivät kiinnosta, miehiä työaikojen ulkopuolella, outoja autoja, jopa ilmastointiteipillä tehty risti valokuitujen jatkoskotelossa, juuri siinä pylväässä, jossa mies oli nähty. Havaintoja on paljon, osa karsitaan pois, muista löytyy hälyttäviä yhtäläisyyksiä. Supo kiinnostuu asiasta. Onko kyseessä terroriteon valmistelu? Mutta mitä teolla haetaan? Kun sairaalan ovelta löytyy alaston, tajuton mies, alkaa kilpajuoksu toistaiseksi tuntemattomien, oletettujen rikollisten kanssa. Valtakunnan korkeimmat tahot tekevät päätöksiä. Julkisuutta ei haluta. Kentällä tapahtuviin tutkimuksiin värvätään vanhempi konstaapeli Aulis Tyynelä, joka joutuu keskeyttämään viimeisen lomansa, sekä hänen kiinniottamansa mies, ensimmäisen havainnon tekijä, Antti Kaasela, kokenut entinen linjamies. Tutkimukset johtavat tuloksiin, kilpajuoksu tiivistyy... Teuvo Hömppi toteaa itse kirjastaan: ”Tarkoitus oli luoda rikosromaani ilman kuolonuhreja. Epäonnistuin siinä, yksi suomen pystykorva kuoli jäätyään auton alle.”

Hömpin Teuvo on vierasta vastassa Ristonmäellä. Kun vieras tulee, he päättävät tehdä kävelylenkin. Teuvo kertoilee kävelykaverilleen leppoisasti paikan historiaa, tarinoi seudun ihmisistä ja heidän sattumuksistaan. Ollaan liki Suomenniemen kirkkoa, Teuvon kotitalo on muutaman kilometrin päässä, Heikkilän kylän liepeillä oleva Tyynelän tila. Lenkillä käydään lävitse niin nykyiset kuin entisetkin seudun asukkaat, heidän elämänsä ilot ja surut. Teuvon rinnalla kävelevä ystävä kuulee tarinoita taloista, niiden asukkaista ja rakentamisesta, purkamisesta ja paloista. Naapureiden elämät ja kuolemat kuuluvat kertomuksin, sikäli kun ne Teuvoa koskettivat. Metsänhoito, soiden ojitus, sähköjen tulo ja voimalinjojen veto, kaikesta muistaa Teuvo mainita, kun aika tai paikka on sopiva. Eivätkä tarinoista jää puuttumaan teiden teko ja siinä hommassa tarvitut autot ja autokuskit, heidän kunnostaan huolimatta. Mukanakulkija alkaa kävelyn aikana ymmärtää Teuvoakin entistä enemmän, ymmärtää ja kunnioittaa hänen valintojaan elämänsä varrella. Ymmärtää, miten ja miksi hän päätti palata kotiinsa, pieneen mökkiin liki kilometrien päässä naapureista. Ja minkälaisen taistelun takana oli lopultakin saada haluamansa kotiosoite. Olla ainoa Paluumuuttajantiellä asuva henkilö koko maailmassa ei ole itsestään selvyys. Kenellekään.