Teuvo Pakkalan (1862-1925) ensimmäinen mestariteos on romaani Vaaralla (1891). Sen alaotsikko on "kuvia laitakaupungilta", eikä syyttä. Se on moniaineksinen kollektiivikuvaus Kakaravaaraksi sanotusta, pienten ihmisten asuttamasta Oulun kaupunginosasta. Pakkala elää vähäväkisten keralla ja näyttää, kuinka rikasta ja inhimillistä heidän elämänsä monesti on verrattuna keskikaupungin säätyläisten toimiin. Pakkalan totuudellisuus kuitenkin karsii hänen osallistumisestaan yksioikoisuuteen ja osoittelevuuteen, tuo kovienkin oljen kuvauksen rinnalle herkkää lyyrisyyttä. Pakkala on realisti mutta hänen realisminsa on keskeisimmiltään psykologista, hänen kollektiivinsa rakentuu tarkka- ja varmavaistoisesti kuvatuista yksilöistä. Ennen muuta lapset tuntuvat olevan lähellä Pakkalan kirjailijantyön ydintä: Viion Elsa, Latun Liisa, Vimparin Aapo ja muuta. "Ne vaikeasti tavoitettavat ja käsiteltävät inhimillisen tietoisuuden alueet, joita kirjailija halusi teoksissaan kuvata, olivat parhaiten näkyvillä lapsissa, heidän tavassaan tuntea ja toimia maailmassa", kirjoittaa Mervi Kantokorpi johdannossaan. "Miltä tuntuu odotus, pettymys, kateus, pelko tai valtava ilo ja helpotus - siitäkin kertoo Pakkalan tuotanto."