Thomas de Quincey

Confessions of an English Opium-Eater remains its author's most famous and frequently-read work and one of the period's central statements about both the power and terror of imagination. De Quincey describes the intense "pleasures" and harrowing "pains" of his opium use in lyrical and dramatic prose. A notorious success since its 1821 publication, the work has been an important influence on philosophers, theorists, and psychologists, as well as literary writers, of the nineteenth and twentieth centuries. But Confessions is only one part of a larger confessional project conceived by De Quincey over the course of his writing career. Gathered together in this edition, these texts provide a fascinating glimpse of early nineteenth-century British aesthetic, medical, psychological, political, philosophical, social, racial, national, and imperialist attitudes.

Murha taiteenlajina on estetismin ylistys ja sen yhtäaikainen parodia. Teos kuljettaa esteettisyyden vaatimuksen oudolle elämän - tai pikemminkin kuoleman - alueelle, murhan pariin. De Quincey tutkii synkän riemukkaassa teknis-esteettisessä tekstissään murhaa nimenomaan taiteen eräänä muotona. Hän kohdistaa kirjan erilaisissa teksteissä tappamisen aktiin samoja muodollisia vaatimuksia kuin taiteeseen ja taideteoksiin ylipäänsä, ja esittää mustasti ilakoiden, että laadukasta murhaa voidaan arvostella "teoksena" samoin kuin mitä tahansa muutakin taidetta. Tämä ei kuitenkaan vaadi moraalin unohtamista, päinvastoin. Murha on siitä erityinen taiteenlaji, että vaikka sitä on tietenkin tarkasteltava aluksi moraalisena kysymyksenä, on mahdollista myös jatkaa tutkimuksia. Moraalinen kanta ei näet vastoin yleistä käsitystä estä sitä, etteikö murhaa voitaisi siinä vaiheessa, kun asia on jo eettisyyden kannalta selvä ja loppuun käsitelty, tarkastela joltain muulta kannalta, vaikkapa esteettisesti.