Timo Heino

Juhani Harrin näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja, jonka artikkelien kirjoittajina ovat Silja Rantanen, Elina Räsänen ja Timo Heino. Esipuhe museonjohtaja Päivi Loimaala. Elämäkerta näyttelyamanuenssi Saara Heikinheimo. Tekstit suomeksi ja englanniksi. Runsaasti kuvitettu. Juhani Harri (1939-2003) oli suomalaisen esinetaiteen uranuurtaja. Hänen keskeinen pyrkimyksensä oli ajan ja sen katoavan luonteen ikuistaminen. Teoksille on luonteenomaista salaperäinen ja tunnevoimainen kerronta. Juhani Harrin taide kehittyi 1960-luvun alussa väri- ja materiaalikokeilujen kautta kohti esinekoosteita. Reliefimäiset teokset saivat vaikutteita informalismista, joka korosti maalauksen materiaalista luonnetta. Hienovireiset asetelmansa hän sijoitti seinälle ripustettaviin laatikoihin, "bokseihin", joista ensimmäinen on Papin päiväkirja (1963). Teoksissa näkyy henkinen sukulaisuus erityisesti amerikkalaisen Joseph Cornellin ja ranskalaissyntyisen Armanin taiteen kanssa. Innoittajia olivat myös Pohjanmaalla yleiset pulloihin tai laatikoihin tehdyt miniatyyrilaivat. Niiden kautta Harri ymmärsi, että esine voi itsessään olla merkityksellinen, eikä vain siitä tehty kuva. Esineet sommitelmiin löytyivät sattumanvaraisesti. Juhani Harri ei etsinyt, hän löysi. Esinekoosteiden koko kasvoi 1970-luvulle tultaessa. Ilmaisu selkiytyi ja keskiössä oli yhä useammin suurempi yksittäinen elementti monen sijasta. Ajan uusrealistinen henki toi teoksiin ankaruutta. Harri ystävystyi amerikkalaisen Edward Kienholzin kanssa, jonka teosten kantaaottavuus saattoi osaltaan vaikuttaa muutokseen.

Timo Heinon retrospektiivinen näyttely avataan 13.9. Helsingin taidemuseossa. Osa kirjan teoksista on myös näyttelyssä. Timo Heino tunnetaan taiteilijana, joka ei kaihda mitään materiaaleja ja usein hänen teoksensa valtaavat koko tilan ja aina myös mielen. Hänelle raaka-aine ei ole materiaali, josta tehdään jotain, vaan materiaali, jolla on oma olemassaolo ja aineellinen historia.

Timo Heino tutkii kuvataiteen tohtorin opinnäytteessään Aineen olemuksesta materian muuntumiin aineellisuuden merkityksiä ja merkitysten aineellisuutta. Lähtökohtina ovat mielemme ruumiillisuus sekä minuutemme muotoutuminen jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa muiden elollisten olentojen ja elinpiirimme kanssa. Opinnäytteen keskiössä ovat teosprosessit, joissa aineiden symboliikka sekä niihin liittyvät uskomukset, käsitykset ja käsitteet kytkeytyvät aineiden käsinkosketeltavaan konkreettisuuteen ja jatkuvaan muutokseen moninaisten yhdistelmien osina. Heinon opinnäytteeseen sisältyy kuusi teosta: Parrakas neitsyt (2006), Koivuniemen herra (2007), Miehenpuolikas (2008), Kietoutumia (2008-2009), Addiktio (2011) ja Sylkäisty avaruus (2013). Teokset on valmistettu kollaaseina, veistoksina ja tilateoksina eri ainesosien muodostamista koosteista ja esineyhdistelmistä. Kokemuksellisten, visuaalisten ja myyttisten tasojen ohella Heino on kiinnostunut teoksiin liittämiensä ainesten yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta. Hänen näkökulmaansa luonnehtii jatkuva lähentymisen ja loitontumisen liike. Se on vaihtoehto binäärilogiikalle, jossa taiteellisen työskentelyn oletettu subjektiivisuus ja tieteellisen tutkimuksen oletettu objektiivisuus koetaan toistensa vastakohdiksi. Opinnäytteensä kirjallisessa osiossa Heino käsittelee teosten valmistamisen myötä hahmottamiaan inhimillisen ja ei-inhimillisen kietoutumia. Hän soveltaa muun muassa Mary Douglasin antropologista ajattelua, Karl Marxin ympäristöfilosofiaa ja Bruno Latourin hybridin käsitettä. Heino nostaa länsimaisen kulutuskeskeisen elämänmuodon taustalta esiin paradoksin, jossa välineellinen ja esineellistävä hyötyajattelu yhdistyy aineellisuutta väheksyvään idealismiin. Opinnäyte luo uutta aineellista symboliikkaa tiedostamalla materiaalisen maailman jatkuvan ainestenvaihdannan ja tekemällä näkyväksi torjuttuja prosesseja. Heinon teoksissa pysymättömyys punoutuu kiinteästi muistin aineellisuuteen, esineiden aineelliseen muistiin sekä olemassaolomme haurauteen, hajoavuuteen ja katoavuuteen.

Timo Heino oli vuosina 1970-1982 työnjohtajana hoitamassa kolmen ydinvoimalan ilmastointityöt. Tässä teoksessa hän kertoo noista työvuosistaan puheenomaisilla tarinoilla, ja on höystänyt juttujaan Olavi Juutilaisen piirroksilla Olkiluodon tapahtumista. Juutilaisen piirrokset on aiemmin julkaistu omana Olkiluoto-teoksenaan. Timo Heinon muistelmajutut eivät selosta varsinaista tekniikkaa. Ne ovat juttuja sattumuksista ja tapahtumista ja ihmisistä ydinvoimalatyömailta - osin hupaisan riemukkaita, osin myös vakavampia ihmiskohtaloita jättimäisten työmaiden keskeltä.