Tutkimuksen aiheena on kaupunkikeskustojen suunnittelun tavoitteiden ja suomalaisen todellisuuden kohtaaminen viidessä suomalaisessa kaupungissa (Helsinki, Lahti, Joensuu, Oulu ja Espoo) toisen maailmansodan lopusta 1960-luvun puoliväliin. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia kaupunkikuvallisia päämääriä suunnittelijoilla oli keskustojen suhteen ja miten niitä perusteltiin. Lisäksi tarkastellaan tieteellisen tiedon merkitystä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, samoin rakentamisen mittakaavaa, kaupunkikuvan hierarkiaa, tilakäsitysten muutosta, liikennekysymyksiä ja kansainvälisiä suunnitteluun vaikuttaneita vaikutteita. Tutkimus on laadittu siten, että se kiinnostanee alan tutkijoiden ja kaupunkisuunnittelijoiden lisäksi myös laajempaa lukijakuntaa.
