Tuomo Polvinen

Paasikiven syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tohtori Hannu Immonen on toimittanutprofessori Tuomo Polvisen viisiosaisesta kirjasarjasta tämän yleistajuisen teoksen. Painopisteenäovat Paasikiven pääministerikaudet 1918 sekä 1944-1946 sekä sen jälkeiset kymmenen vuottatasavallan presidenttinä. Poliittista uraa ja perhe-elämää varjosti ensimmäisen puolison Annan pitkäaikainen sairaus, joka päättyi hänen kuolemaansa. Uusi puoliso Alli tuli tunnetuksi presidenttiaikana ”maan äitinä”. Kuvauksen keskiössä ovat ”hirmuiset vuodet” 1944-1948, jolloin Paasikivi pyrkii säilyttämään Suomen hyvät suhteet itäiseen naapuriin ja yhteiskunnan itsenäisenä pohjoismaisena demokratiana voimakkaassa kommunistivyörytyksessä. Teos on toteutettu yhteistyössä Paasikivi-Seuran kanssa. Historiantutkija Tuomo Polvinen on työskennellyt mm. valtionarkistonhoitajana, yleisen historian professorina ja akatemiaprofessorina. Hän on saanut sekä Suomen kulttuurirahaston että Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnot ja kolmesti Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Suomalaisen historiantutkimuksen ohittamaton klassikko. Kirja, josta Kekkonen suuttui! Nyt uudelleen julkaistava professori Tuomo Polvisen historiantutkimuksen klassikko kattaa ajanjakson Venäjän helmikuun vallankumouksesta Tarton rauhaan. Kirja kumosi Kekkosen toistaman ajatuksen, jonka mukaan Lenin olisi tunnustanut Suomen itsenäisyyden siksi, että piti arvossa pienten valtioiden itsemääräämisoikeutta. Vuodesta 1917 muodostui hullu vuosi, jonka aikana Venäjän imperiumi hajosi. Bolsevikkien nousu valtaan jätti porvarilliselle Suomelle vain yhden mahdollisuuden, joka oli Venäjästä itsenäistyminen. Venäjä tunnusti tapahtuneen tosiasian, mutta yritti maan takaisinvaltausta sponsoroimansa kansalaissodan avulla. Tavoitteena oli Suomen eroaminen Venäjästä ja sen jälkeen vapaaehtoinen liittyminen perustettavaan sosialistiseen neuvostotasavaltojen liittoon. Kun Saksa vuoden 1918 lopulla hävisi sodan, Suomi etsi tukea itsenäisyydelleen länsivalloista. Tämän mukaisesti Suomenlahdelle saapuikin englantilainen eskaaderi, joka esti bolsevikkien joukkoja etenemästä länteen. Hyvin merkittäviä olivat vuoden 1919 lopulle saakka niin sanotut valkoiset venäläiset, joiden sallittiin osittain toimia myös Suomen alueella. Suomi kuitenkin kieltäytyi osallistumasta Pietaria vastaan suunnattuun sotaretkeen, vaikka Mannerheim tätä halusi. Suomen ja Neuvosto-Venäjän väliset Tarton rauhanneuvottelut saatettiin 1920 päätökseen osittain dramaattisissa, Puolan-sodan varjostamissa oloissa. Alkujaan kaksiosainen teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuosina 1967-1970. Tuomo Polvinen toimi Helsingin yliopiston yleisen historian professorina vuosina 1974-1992.

General Nikolai Ivanovich Bobrikov was appointed by Tsar Nicholas 11 to the post of Governor-General of Finland in 1898. A dramatic new phase then began in relations between the Russian Empire and its autonomous Grand Duchy of Finland. Nearly a century of political equilibrium abruptly ended. What were Bobrikov's goals? Did he aim at the complete assimilation of Finland, or only at securing the Empire's military interests? Was he wholly supported by the government of Nicholas II or were there differences of opinion in St Petersburg about the policy? These questions are dealt with for the first time in detail by Tuomo Polvinen in his book based on extensive Russian primary sources. The central issue is therefore not so much Finnish history as tsarist nationality policy in the area. Bobrikov's oppressive Russification policy was pursued with energy till his assassination in Helsinki in 1904. Thereafter it was put into reverse.