Tuuli Heinonen

Keskiajan esineet, taideteokset ja rakennukset - niin pyhät kuin arkisetkin - ovat kuluneet, säilyneet, kadonneet ja muokkautuneet ihmisten käytössä. Hipaisut, kolhaisut ja korjaukset sekä vaihtelevat arvostukset ja olosuhteet ovat jättäneet jälkensä. Tässä teoksessa taidehistorioitsijat ja arkeologit avaavat uusia näkökulmia keskiajan aineelliseen kulttuuriperintöön. Suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijoiden laatimat artikkelit kertovat kuvien, tilojen ja esineiden historiasta, fragmentoitumisesta, käytöstä, museoinnista ja konservoinnista. Kuvakalsketta keskiajalta on taidehistorian yliopistonlehtori, dosentti Elina Räsäselle omistettu juhlakirja, ja se kuuluu vertaisarvioituun "Taidehistoriallisia tutkimuksia" -julkaisusarjaan.

1500-1600-lukujen tutkimus on viime vuosikymmeninä vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen historiallisen ajan arkeologiankentällä. Toistaiseksi aikakauden arkeologista aineistoa on kuitenkin yhdistetty melko vähän samanaikaisiin historiallisiin lähteisiin. Kauppiaita, talon poikia vai ratsumiehiä tarkastelee Vantaalla Mårtensbyssä sijainneen Lillaksen tilan esimerkin kautta erityyppisten lähteiden yhdistämisessä piilevää valtaisaa potentiaalia. Tutkimuksen lähdemateriaalina on käytetty Lillaksessa tehtyjen arkeologisten kaivausten tuloksia ja historiallista arkistoaineistoa, eli voudin- ja läänintilejä, tuomiokirjoa ja historiallisia karttoja. Erilaisia aineistoja rinnakkain hyödyntämällä on saatu aiempaa laajempi kuva uuden ajan alun talonpoikaistilan rakennetusta ympäristöstä, aineellisesta kulttuurista, kontaktiverkosta ja sosiaalisesta asemasta. Lillaksen esimerkin valossa 1500-1600-luvun talonpojat näyttävät ajan hermoilla olevina aktiivisina toimijoina, jotka pyrkivät moninaisin tavoin vaikuttamaan paikkaan yhteiskunnassa.

Helsingin pitäjän kirkkokylä on Tuusulantien ja Kehä III:n välissä säilynyt perinteinen ja idyllinen maalaiskylä. Kirkonkylä ei ole mikä tahansa kylä, sillä siellä sijaitsi pitkään koko nykyisen pääkaupunkialueen keskus. Kehittyvästä yhteiskunnasta huolimatta Kirkonkylä on onnistunut säilyttämään perinteisen ulkoasun ja on Vantaan parhaiten säilyneitä kulttuurimaisemakokonaisuuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kylä olisi museoitunut, päinvastoin se on hyvin eloisa. Siitä pitävät huolen kyläkoulu, joka on Suomen vanhin käytössä oleva koulu, kylässä järjestettävät erilaiset tapahtumat sekä tietenkin kylän asukkaat, jotka pitävät yllä kylän yhteishenkeä ja huolehtivat vanhoista ja arvokkaista rakennuksista. Kyläläiset itse ovat yhä vaikuttuneita siitä, että Kirkonkylä on maailman napa ja keskipiste. Kylä risteyksessä käsittelee Kirkonkylän arjen elämää maanläheisellä tavalla, erityisesti naisten ja lasten näkökulmasta. Kirjan aikajänne ulottuu kivikaudesta nykyaikaan. Kylässä on tehty muun muassa arkeologisia, rakennushistoriallisia sekä kasvitieteellisiä tutkimuksia. Voimakkaimpana kuuluu kuitenkin kyläläisten oma ääni. Helsinge kyrkoby är en traditionell och idyllisk landsbygdsby belägen i korsningen mellan Tusbyvägen och Ring III. Kyrkoby är inte vilken by som helst, utan här låg länge hela nuvarande huvudstadsregionens centrum. Trots att det omkringliggande samhället utvecklas i rask takt har Kyrkoby lyckats bevara sitt traditionella utseende och är en av Vandas bäst bevarade enhetliga kulturmiljöer. Detta innebär ändå inte att byn skulle vara ett museum, tvärtom är den en livskraftig helhet. Byskola ser till att det finns liv och rörelse i byn. Skolbyggnaden är Finlands äldsta skola som ännu är i bruk. Byns samt naturligtvis av byborna, som sköter om sina gamla och värdefulla byggnader. Byborna själva är fortfarande övertygade om att Kyrkoby är världens nav och centrum. Byn i vägskälet behandlar vardagen i Kyrkoby på ett jordnära sätt, speciellt frän kvinnors och barns synvinkel. Bokens tidsperspektiv sträcker sig från stenålder till nutid. Man har gjort bland annat arkeologiska, byggnadshistoriska och etnologiska forskningar i byn. Starkast ljuder ändå bybornas egna röster.