Unto Matinlompolo

Unto Matinlompolon vuonna 2011 ilmestyneen tarinakokoelman "Maan ja taihvaan välilä" on lukenut äänikirjaksi Tapani Kauppinen. Leppoisaa kerrontaa soljuu kuutisen tuntia. Tarinoiden henkilöt ovat tavallisia ihmisiä, mutta heidän kohtalonsa ovat varsin kirjavia. Tragiikka ja komiikka viihtyvät hyvin arjen yhteiselossa. Samoin surullinen mystiikka ja perimmäisten kysymysten pohdinta kulkevat lähellä. Joskus ne välittävät kirjailijan omia tuntemuksia. Tarinoissa heijastuu Matinlompolon pitkä ammatillinen kokemus ihmistyössä. Hän antaa kuvaamiensa henkilöiden olla esillä juuri niin raadollisina kuin he ovat. Voimakkaat ja jopa epäsovinnaiset ilmaisut ovat arjen puhetta. - Niiden välittäminen lukijalle ei ole itsetarkoitus, vaan eräs piirre pohjoisen kulttuurissa. Nämä ihmiset elävät vahvasti maan ja taivaan välillä.

Unto Matinlompolo jatkaa uudessa kirjassaan vahvaa pohjoisen tarinankerronnan perinnettä. Tarinoiden henkilöt ovat pääosin tavallisia ihmisiä, mutta heidän kohtalonsa ovat varsin kirjavia. Tragiikka ja komiikka viihtyvät hyvin arjen yhteiselossa. Samoin surullinen mystiikka ja perimmäisten kysymysten pohdinta kulkevat lähellä. Joskus ne välittävät kirjailijan omia tuntemuksia. Tarinoissa heijastuu Matinlompolon pitkä ammatillinen kokemus ihmistyössä. Hän antaa kuvaamiensa henkilöiden olla esillä juuri niin raadollisina kuin he ovat. Voimakkaat ja jopa epäsovinnaiset ilmaisut ovat arjen puhetta. Niiden välittäminen lukijalle ei ole itsetarkoitus, vaan eräs piirre pohjoisen kulttuurissa. Nämä ihmiset elävät vahvasti maan ja Taivaan välillä.

Yhdeksän kirjaa aiemmin julkaissut kirjailija Unto Matinlompolo kirjoittaa: - Elämän seuraaminen on alkanut lapsuuteni metsistä ja niityiltä. Siellä näin, miten kasvit versovat ja puut alkavat nousta hentoina alkuina läpi sammalen peittämästä tai hietaisesta kangasmaasta. Siellä näin ja koin asioita, joissa satoja vuosia elänyt petäjä kaatuu viimeiselle sijalleen sille alustalle, jossa sen elämä alkoi. Ja kuinka viikate kaatoi rantaniityn heinää, juuri vihertynyttä alkukesän elämäänsä. Näin kuinka heinä harmaantui jo ennen talvea niittylatojen kaltevissa suojissa. Jo silloin näin, miten erilaiset elämät alkavat ja päättyvät. Aiemmin muun muassa sosiaalihuollossa, päihdetyössä sekä perhetyössä toiminut Matinlompolo on ollut pitkään myös työyhteisöjen kouluttajana. Kirjailija jatkaa: - Myöhemmissä ihmistöissä näin saman ilmiön, mutta hieman monimutkaisempina muotoina. Pääsin näkemään uuden elämän syntyjä ja myös niiden päättymisiä jo pieninä versoina. Ja kuinka jonkun ihmisen koko elämä on äärimmäisen vaikeaa, tuskallista. Noista vaiheista opin, että elämä on arvoitus, jota ei etukäteen voi ratkaista. Mutta työni on auttanut ihmisiä - luullakseni ja toivoakseni - näkemään ja löytämään myös keinoja elämänsä hallintaan. Tämä tulee harvoin varmennetuksi, mutta jo kuvitelma siitä on auttanut omassa jaksamisessa. Keskinkertaisena optimistina uskon, että jokainen voi jonkin verran ohjata tämän matkansa vaiheita. Sen minimimäärän myönteistä toivoisin jokaisen elämästään löytävän, että voi kokea viimeisellä rajalla: ”Olen elänyt”.

Kirjailija Unto Matinlompolo on pohjoisen tarinankerronnan perinteen ja murteen tunnetuimpia taitajia. Hänen vereksen kirjansa pohjana ovat lapsuudessa kuullut pirttipuheet edellisten sukupolvien elämästä ja niiden jatkumona omat muistikuvat työhön tarttumisestavanhemitten opastuksella. Kirjalia itte praataa takapärmissä: ”Sanothaan että ihmisen häätyy muistela niin kauon ko muistaa. Ja kertoa muistonsa taas seuraaville polvile. Kertomusten välittämät tiot ovva historiaa siinä missä viralinenki syrjämenneisyytheen piirtyy. Nämäkki tarinat ovva enimäkseen suulisia eikä niistä ole jääny minkhäänlaista muuta kirjalista jälkeä. Muistition merkityksen paras mittari on se ko huomaa miten aika on muuttunu - tai son muuttanu ihmisen toimia ja ja elämää. Met jokhainen olema sen pitkän ketjun uusinta päätä, jonka vanhempi pää katoaa hämährään niinko pitkässä verkkojatassa. Met tosin tiämä että se jata loppuu tiethyyn kohthaan mutta elämän historia ei. Se pääsee niin kauas takasippäin ettei sen alkupäätä saata kuvitella. Molen omalta osaltani freistanu päästänuita taka jäähneitäjälkiäniin kauas ko maholista. Mutta lyhyt on seki; vain haalenheita muistoja oman aikani kokemista ja kuuloista. Mutta mulle se piisaa. Mie olen eläny.“

Unto Matinlompolo on tunnetuimpia pohjoisen tarinankerronnan perinteen ja murteen taitajia. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kuusi kirjaa. Niistä kolme on murteella, jossa pohjana on Peräpohjolan ja Lapin hoota viljelevä kieli Tornionlaakson vivahtein. Kirjailija kuvaa uuden, seitsemännen kirjansa Mettän poika teemaa:Mettä. Kevhään suuri alkuloisto ko päivä jatkuu ja hanki hikkoilee, riisuu lumet alas puista. Sitten jo valmis maa ottaa kaiken halthuunsa, herrää. Ääniä ja elämää, lissäintymisen ikiaikanen alku ja kohta täyttyminen. Kesä tiinehtyy ja poikii, kasvaa uutta harmajasta maasta, ellää jo täytenä kohen syksyä, talvea. Lapsesta saakka olen ollu mettän poika. Opetellu sielä töitä ja tulistellu, makkoilukki ko se kuuluu luonthoon seki. Kuuluu siihen elähmään niinko syntymän myötä tulheena. Koko muu elämäki on jollaki sitheelä ollu mettästä, maista ja vesistä. Joen virtaamana ja järven tyvenessä ko tuuli alenee. Tullee ilta ja lepo. On hyä olla ja tuntea että on. Ei missään sitä tunne niin ko mettissä. Mettä on mulle syntymää ja kuolemaaki ko sen vikate viimen leikkaa ommaansa. Ja siinäki niitossa en halvaa olla muuta ko kortetta, heinää ja kaiken vihreän painumista levole, uutta syntymää oottamhaan. Ja taas uutta nousemista, ikusta kiertoa.

Valtakunnallisesti muun muassa sosiaalityön kouluttajana arvostettu Unto Matinlompolo tunnetaan laajalti myös pohjoisen tarinoiden kertojana ja murteen taitajana. Viidennessä kirjassaan Praatia hoon päältä hän jatkaa perinnettä uusin tarinoin, joiden pohjana ovat usein sattumukset vuosikymmenten takaisessa arkielämässä pohjoisen kylissä. Kirjan nimen mukaisesti murre elää teksteissä vahvasti. Kirjailija käsittelee aiheitaan tragikomiikan ja hulvattoman huumorin keinoin tarinoiden henkilöitä kunnioittaen.

Huojuva talonpoika. Justeerattu laitos on Unto Matinlompolon esikoisteoksen Huojuva talonpoika (1996) velipuoli. Osa vanhoista tarinoista on kevyesti päivitetty tälle vuosituhannelle. Lisäksi on parikymmentä uutta tarinaa. Yhtä kaikki niitä yhdistää sama formaatti: satiirisia, mutta lämminhenkisiä kertomuksia elämän ilmiöistä. Erityisenä silmäteränä on työn ja työttömyyden sekä terveyden ja sairauden perin ohut, ellei peräti olematon raja. Kirjailijan sanoin: tämä on kunnianosoitus perusmiehille, joiden aika ja ikä hupenevat heidän yrittäessään ymmärtää naisia, ympärillä ahertavaa yhteiskuntaa ja sen kehnostipauloitettuja tukiverkkoja.

Unto Matinlompolon tarinakokoelman Iltatulien tarinoita on lukenut äänikirjaksi pellolainen Tapani Kauppinen, jonka leppoisaa kerrontaa soljuu neljällä cd:llä eteenpäin. Iltatulien tarinoita on lappilaisella mentaliteetilla tehty moniaiheinen kokoelma, jossa liikutaan tragiikan, komiikan ja surullisen mystiikan alueilla. Sen kieli on yleislappilaista, mutta päävivahde on kuitenkin tornionlaaksolaisessa kerronnassa. Siinä palataan aikaan, jolloin ihmisillä oli tapana kokoontua pirtteihin tai metsäreissulla istua nuotiolla ja porista tarinoita.

Unto Matinlompolo on julkaissut uuden kirjan "Iltatulien tarinoita", jossa hän vanhan lappilaisen kertomusperinteen pohjalta havainnoi ihmisten elämää ja kokemuksia." Iltatulien tarinoita" on lappilaisella mentaliteetilla tehty moniaiheinen kokoelma, jossa liikutaan tragiikan, komiikan ja surullisen mystiikan alueilla. Sen kieli on yleislappilaista, mutta päävivahde on kuitenkin tornionlaaksolaisessa kerronnassa. Siinä palataan aikaan, jolloin ihmisillä oli tapana kokoontua pirtteihin tai metsäreissulla istua nuotiolla ja porista tarinoita. - Näitten kertomusten ihmiset ovat ittekuki omassa elämässänsä. Siel on ilosia ja surulisia ja kohta pörröjäki eläjiä. Jokhainen sotkee ommaa elämänsä taikinaa niilä kourila jokka hälle on annettu. Net asuva jotensakki niinko syrjässä, ei kuitenkhaan elämästä ja son hyä se. Net on kaiken aikaa olemassa, kirjailija kuvailee. Unto Matinlompolo on valtakunnallisesti noteerattu omaperäisenä työhyvinvoinnin kouluttajana. Hänet on palkittu useilla tunnustuksilla mielenterveys- ja sosiaalityössä. Enemmän kertomusperinnettä kuin videotykkejä tai nykytekniikkaa hyödyntävä Matinlompolo on innostava luennoija, jonka yleisö ei nuku. Sama ote on myös kirjan tarinoiden punainen lanka. Teräväsanaisena kolumnistina ja keskustelijana tunnettu Matinlompolo on aiemmin julkaissut kertomuskokoelman "Huojuva talonpoika" (1996).